Jo koettua -hyperemeesi

Ei ehkä ihan äitienpäiväaihe, mutta koska kansainvälinen hyperemeesipäivä (15.5.) lähestyy, kerron blogissani tänään hyperemeesistä. Minulla on kaksi hyperemeesikokemusta, molemmat onnistuneet raskauteni olivat sellaisia.

Aloin odottaa esikoista syksyllä.-12. Raskausviikolla 6 aloin voida huonosti - siis käytännössä olo muuttui hirveäksi ja aloin oksentaa. Ensimmäiset pari päivää sujuivat vähän huvittuneella fiiliksellä - tätä tämä nyt sitten on.

Pahoinvointi osoittautuikin todella rajuksi. Saatoin oksentaa yli 10 kertaa päivässä ja yölläkin. Käytännössä oksensin kaiken, minkä söin, myös nesteet tulivat ulos. Neuvolan suhtautuminen asiaan oli, että homma johtuu siitä, etten osaa syödä tasaisin väliajoin pieninä annoksina (jos tein niin, oksensin pieniä annoksia tasaisin väliajoin.) 

Raskausviikolle 10 mennessä olin oksentanut ruokatorveni rikki - oksensin siis verta jokaisella oksennuksella. Makasin voipuneena sohvalla ja kävin oksentamassa - niin vietin viikkokausia. Raskaus eteni voinnistani huolimatta, ja viikolle 15 päästyäni noroviruksen kaltainen olotila helpotti niin, että olo pysyi kamalana, mutta oksensin enää 1-2 kertaa päivässä. Raskauden loppuvaiheessa oksentaminen paheni valitettavasti uudelleen. 

Neuvolan hoitajien tai lääkäreiden suhtautuminen oli välinpitämätön koko raskauden ajan. Painoni putosi raskauden aikana kaiken kaikkiaan 10 kiloa, ja hemoglobiini oli noin 90. 

Toista lasta odottaessani sama toistui. Hyperemeesi oli itse asiassa poikaani odottaessa vielä rajumpi. Neuvolatäti oli eri, mutta suhtautuminen oli yhtä välinpitämätön. En edelleenkään ollut kuullut hyperemeesistä, eikä sitä kummassakaan raskaudessa kirjattu tietoihini.

Tällä kertaa sairaus oli rajumpi, mutta mielenterveyteni ei mennyt, kuten edellisellä kerralla - tiesin, että kärsimys loppuu yhdeksässä kuukaudessa. Oksensin ruuat, nesteet ja veret ja voin helvetin huonosti, hyperemeesikupla ei rikkoutunut, enkä voinut keskittyä muuhun kuin selviytymiseen.

Suurin ongelma oli, että minulla oli tällä kertaa kaksivuotias tytär. Hän oli päiväkodissa pitkät päivät ja iltaisin hänen isänsä hoiti häntä. Minä makasin sohvalla ja jaksoin joskus lukea hänelle sadun. Kun oksensin, hän leikki vessassa selkäni takana. Kun hänelle tuli oksennustauti, hän osasi oksentaa pönttöön, eikä mitään tullut sänkyyn tai lattialle.

Toisessa raskaudessani keskivaihe meni taas 1-2 oksennuksella päivässä ja huonon olon kanssa kärvistellessä. Loppuraskaudessa aloin oksentaa täysin hallitsemattomasti, ja puolisoni sai siivota oksennuksia esimerkiksi tiskipöydältä, kun en kyennyt siihen itse. 

"Sokerina pohjalla" tässä raskaudessa oli, että oksensin raskauden loppuvaiheessa hiusmurtuman kylkiluuhuni. Sen jälkeen vasta olikin kivuliasta oksentaa.

Molemmilla kerroilla oksentaminen loppui synnytyssaliin (synnytyksessä oksensin vielä). Raskauteni jätti minulle monia kysymyksiä:

-Miksi hyperemeesiäni ei tunnistettu/haluttu tunnistaa Suomen niin kehutussa neuvolajärjestelmässä?

-Miksi minulle ei kerrottu, että minun pitäisi mennä nesteytykseen ja kenties myös ravintoliuosta saamaan? Rajussa oksennustaudissa nesteytykseen pääsee varsin nopeasti, hyperemeesin kanssa siitä joutuu taistelemaan, jos edes tietää, että pääsee.

-Miksi minut tuomittiin terveydenhuollossa äitinä ennen kuin olin päässyt edes kokeilemaan äitiyttä?

- Miksi myös osa läheisistäni tuomitsi minut ja vähätteli tilannettani? "Raskaus ei ole sairaus" - muistutukset tuntuivat 10 kertaa päivässä verta oksentaessa, kuin minua olisi viilletty puukolla.

-Miksi yhä toistuvasti hyperemeesistä kärsiville kerrotaan vauvan voivan hyvin, vaikka uudet tutkimukset osoittavat, että hyperemeesi voi olla vahingollinen myös vauvalle?

-Miksi odottava äiti ja hänen perheensä jää toistuvasti tukijärjestelmien ulkopuolelle, vaikka perheen toinen tai ainoa aikuinen voi joutua olemaan toimintakyvyttömänä kuukausia?

Nämä kysymykset (ja moni muu) odottavat vastauksia monessa perheessä. Hyperemeesiin sairastuu Suomessa noin 500 odottavaa äitiä vuosittain, ja suurin osa heistä jää hoidon ja tukijärjestelmien ulkopuolelle. Siksi on tärkeää levittää hyperemeesitietoutta, ja aion tehdä niin jatkossakin.

Kommentit

  1. Tämä on kyllä käsittämätöntä miten erilsista terveydenhuolto on eri puolilla Suomea. Sukulaisrouvalla oli sama tilanne molemmissa raskauksissaan ja hän pääsi sairaalaan tiputukseen sekä sai pahoinvoinninestolääkkeetkin kun raskaus oli edennyt tarpeeksi pitkälle. Pahoinvointitunne jäi, mutta oksentaminen sentään väheni reippaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tämä tapahtui siis jo yli 12v sitten.

      Poista
    2. Joo, se on näissä "piireissä" yleisesti tiedossa, että minun alueellani tilanne on pääsääntöisesti aika huono, siis hoidon saatavuuden ja hyperemeesitietoisuuden suhteen. Siksi yritänkin osaltani lisätä tietoisuutta, jotta tilanne tasapäistyisi, vaikka asia ei olekaan (luultavasti) enää omalla kohdalla ajankohtainen :) PS. tuosta yrjöämisestä aktivoituivat molemmilla kerralla myös niskavaivat.

      Poista
    3. En voi kuin kuvitella missä kunnossa niska on 9kk oksentamisen jälkeen. Jo yksi päivä oksentamisen aiheuttamia niskan "syvävenytyksiä" riittää nollaamaan kuukausien työt.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys