Kiukun keskellä - ei sentään koko ajan :)

Meillä raivoaa joku säännöllisesti. Jos kyseessä ei ole pms ;) , niin raivoaja on pääsääntöisesti lapsi. Kiukku saattaa syntyä lasten keskinäisestä riidasta. Meillä yleisempää on kuitenkin, että joku siirtymätilanne ärsyttää ensin pienesti, ja kahden sekunnin päästä suuresti.

Olen aina ollut tunteiden näyttämisen puolella. Kuitenkin, olen alkanut pohtia, onko "meillä saa näyttää kaikki tunteet" - juttu lopulta kovin (tai ainakaan täysin) hedelmällinen. Ainakin esikoiseni vetoaa tuohon, vaikka kiukkuamista olisi takana neljä tuntia, ja kaikki alkavat olla täysin hermoraunioina.

Toinen seikka, jota olen äitivuosieni aikana ihmetellyt, on ajatus, että aikuinen "menettää pelin", mikäli ei onnistu pysymään lapsen raivoamisen "yläpuolella". Siis missä yläpuolella? Ja tätä vielä perustellaan väitteellä, että se kuuluu aikuisuuteen.

Tarkennuksena, en ole täysin edellisiä argumentteja vastaan, mutta niitä olisi syytä hieman avata. Mikäli kaikki tunnetilat pitäisi saada aina näyttää, meillä ei varmaankaan tulisi raivareihin taukoja ollenkaan. Minulla on nyt vuosien kokemus lapsesta, joka kykenee pienillä tauoilla kiukkuamaan kokonaisen päivän.

Meillä ei muuten ollut kummallakaan lapsella varsinaista uhmaikää, siis 2-vuotiaana. Kiukkukohtauksia on molemmilla tullut tasaisesti, Tuntuu kuitekin, että molemmilla on sellainen nyt. Pienempi kiukkuaa eniten siirtymätilanteissa, isompi taas tilanteissa, joissa hänen pitäisi suorittaa jokin asia, mutta hän ei halua.

Toiseen seikkaan...rva ei ainakaan pysty olemaan zen-olotilassa raivarien yläpuolella, kyllä sitä lopulta itsekin ärsyyntyy, mikäli tavarat lentelevät ja huuto raikaa tuntikausia. 

Meillä ei muuten juurikaan sanota, että "nyt pyydät anteeksi". Toki anteeksi pyytämisen (ja antamisen) taito on hyvä, mutta pitää myös olla anteeksiantavalla tuulella. Usein, kun on rauhoituttu, pyydämme lapsen kanssa toisiltamme anteeksi, että tuli huudettua.

Kirjoituksestani huolimatta molemmat lapset ovat pääsääntöisesti hyväntuulisia. He kuuluvat myös heihin, joille aikaiset aamut ovat hyväntuulisuuden aikaa (eivät ole kyllä perineet ainakaan rva:lta). Jos jokin otollinen ajankohta raivostumisille pitää valita, niin se taitaa olla iltapäivä. Siihen liittyy varmasti sekä väsymystä että nälkää ennen kuin syödään päivällinen.

Lasten raivarit kuuluvat elämään ja kasvuun. Niitä ei voi kokonaan välttää (eikä pidäkään), mutta myös aikuinen saa olla armollinen itselleen. Syy lapsen kiukulle ei ole sataprosenttisesti siinä, miten aikuinen toimii, eikä aikuisenkaan tarvitse raivarimarathonien aikana hampaat irvessä hymyillä.

PS. Lapsen kiukun jälkeen on muuten erityisen mukavaa tehdä yhdessä asioita - ilma on ikäänkuin puhdistunut.

PPS. On muuten tärkeää muistaa itse syödä riittävästä - uhman kestäminen on sielloin huomattavasti helpompaa.

PPPS. Tsemppiä vanhemmuuteen muillekin lasten raivarien keskellä :)