Luistelua ja yökylää

Uutta näppäimistöä odotellaan edelleen, ja julkaisut pysyvät kuvattomina. Tämä häiritsee minua hieman. Ehkä kuitenkin lähinnä siitä syystä, että kun totun jonkin asian olevan tietyllä tavalla, on todella häiritsevää, jos asia pitää tehdä toisella tavalla.

Viikko on ollut varsin vauhdikas. Tällekin päivälle odotellaan vieraita, tosin vasta muutaman tunnin päästä. Olemme lähteneet luistelemaan kahtena iltana. Se on vähän työn takana, kun suojasäällä on ollut pakko valita kenttä, jota jäädytetään. Se ei ole ihan lähellä.

Idea oli molemmilla kerroilla kokeilla mailoja ja kiekkoja, jotka lapsille hankittiin. On kuulemma niin, että lapsi vähän "unohtaa" luistelun vaikeuden, kun keskittyy pelaamiseen. Tämä toteutui ainakin osittain. Pyllähdyksiä tuli paljon, mutta aina vain jaksettiin nousta ylös.

Luulen, että myös tulevalla viikolla on mahdollisuus luistella iltaisin. Kevään voimistuessa ulkojäämahdollisuus pienenee päivä päivältä, joten nyt kannattaa luistella :) 

Sekä Naakka että Touhi ovat tällä hetkellä yökylässä. Odotan heitä palaaviksi lähituntien aikana. Naakka meni ystävänsä luokse jo "konkarina", eli oletin hänen pysyvän kylässä koko yön, kuten onkin tapahtunut :) Yökylässä on ainakin leikitty ja syöty herkkuja.

Touhi puolestaan meni ensimmäistä kertaa yökylään samassa rapussa asuville ystävilleen. Luulen, että yökyläpäätökseen vaikutti, että oli pakko päästä tasoihin isosiskon kanssa ;) Luvasssa oli ainakin leffaa ja herkkuja.

Mikäli Touhi ei olisikaan halunnut nukkua yötä pois kotoa, olisi ollut mahdollisuus tulla kotiin mihin aikaan tahansa. Touhipa kuitenkin jätti tulematta, eli mitä ilmeisimmin kaikki oli sujunut ihan hyvin. Kyllä ne lapset vain kasvavat.

Minä itse olen epätoivoisesti raivannut kaappeja. Ylimääräistä tavaraa on jälleen kertynyt, pääasiassa lasten pieneksi jääneitä vaatteita mutta kyllä muutakin. Naakan pieneksi jääneille vaatteille minulla on onneksi ottaja. Ongelma on vain, että vaatteet päätyvät uudelle omistajalleen kuukausien päästä, kun näemme.

Nyt alkaa tuntua, etten enää jaksa myydä tavaroita kuin satunnaisesti. Työelämä ja myyntipaikka lastenvaatekirppiksellä ei vain yksinkertaisesti sovi minulle samanaikaisesti. Lisäksi, myymättä jääneille vaatteillekin pitää tehdä jotakin...

Onko minusta haikeaa luopua? Kieltämättä usein pieneksi jääneitä vaatteita käsitellessä tulee haikea fiilis - muistoja lapsista hieman pienempinä. Toisaalta, vaatteesta luopumisen jälkeen ei onneksi ole tullut fiiliksiä, lähinnä helpotus tyhjentyneistä hyllyistä.

PS. Olen ylpeä, kun yhteisiä luisteluiltoja on saatu mahdollistettua - toisaalta hiihto on jäänyt. Ehkäpä yksi talviurheilulaji talvessa on jo hieno juttu.

PPS. Katsotaan, mitä Touhi sanoo yökylästä kotiuduttuaan :) Luulen että hän on iloinen ja ylpeä.

PPPS. Jospa saisin tänään edes yhden kaapinhyllyn tyhjäksi.