Pelaaminen elämässäni - aikuisten ja lastenkin

Olin ehkä ykkösellä, kun näin ensimmäistä kertaa tietokoneen. Meille tuli C64, kun olin ehkä kakkosella. Kolmosella sain pitkän kinuamisen jälkeen Nintendon, NES-pelikonsolin. Pelaaminen kiehtoi minua lapsena.

Tuolloin suurin osa lapsista ei olisi jaksanut pelata kellon ympäri - pelejä ei voinut tallentaa ja suurin osa niistä oli edetessään niin vaikeita, ettei niitä käytännössä voinut päästä läpi. Tosin pääsin Super Mario Bros -pelin läpi hirveällä tahkoamisella (ja muutamilla salareiteillä).

Pelasin muistaakseni 8-luokkalaisena pc:llä vielä jotakin, ainakin Raymania, mutta minulla ei ollut kavereita, jotka olisivat olleet kiinnostuneita pelaamisesta. Niin se vain jäi. 

Nyt aikuisena meillä on Nintendo Switch -pelikonsoli. Aikaa pelaamiseen, siis omaani, on supervähän, mutta minua kiehtoo pelailla aina välillä. Ostan kuitenkin joskus uusia pelejä. Pelisarjamakuni on aika retro, Mariot, Donkey Kongit ja Zeldat ovat suosikkeja.

Mitään pelottavaa tai väkivaltaista en uskalla pelata, eli K12 on minimi niin peleissä kuin leffoissakin ;) Miksi sitten tykkään pelata? Olen aina tykännyt hienoista grafiikoista. Nykypäivänä ne ovat todella hienoja. 

Minua kiehtovat pelit, joissa saa tasohypellä, ratkaista ongelmia ja taistella sopivassa suhteessa. Jälkimmäisestä tykkään ehkä vähiten. Jos en millään älyä jotakin kohtaa, katson Youtubesta ;) Välillä en pelaa kuukausiin, joskus vähän pienemmin väliajoin.

Koska minulla on edes jonkinlainen pelihistoria, en suhtaudu  negatiivisesti myöskään lasten pelaamiseen. Pelit kehittävät monenlaisia taitoja, ja peliaikaa täytyy myös oppia säätelemään - toki se on vanhemman vastuulla.

Kerroin jo aiemmin meidän vierailusta Assembly Winterissä - nyt suunnitellaan jo kesä-Assemblyille osallistumista. Siinä kyllä menee raja, että minä ostaisin lipun to-su ja yöpyisin paikan päällä :D 

Mutta Zeldasta. Kai minua kiehtoo myös tietynlainen keskiaika- ja hirviöt -teema, koska olen harrastanut aikuisiälläni fantasiakirjallisuutta aina joskus. Zeldat ovat sen verran vaikeita, etten ole tainnut päästä yhtäkään peliä kokonaan läpi.

Ori and the blind forest etenee, mutta hyvin hitaasti. Se on grafiikaltaan ja äänimaailmaltaan mahdottoman kaunis, mutta pirun vaikea tasohyppelypeli. Jos joskus saan 50% suoritettua, pidän kyllä kakkukahvit.

Tällä hetkellä minulla ja lapsilla on hieman erilainen pelimaku, mutta Touhi kiinnostui hieman Zeldasta ja halusi oman pelin. Katsotaan, onko peli liian pitkä ja vaiheikas hänelle vai saavuttaako hän päämäärän minua nopeammin. Sekään ei olisi ihme.