Puistoretki ja päätetyö
Niskaset ovat jälleen aloittamassa uutta viikkoa. Rva aloittaa viikon särkyisenä, hieronta peruuntui ja uutta aikaa ei ole vielä järjestynyt. Tänään olisi pari lapsivapaata tuntia - toivottavasti kirjastossa käynti onnistuisi!
Tyttönen on keksinyt television ja yritti myös eilen ilmiselvästi kääntyä kyljelleen. Ei ihan vielä onnistunut! Kädet ovat löytyneet ja nyt hän yrittää viedä niiden avulla kaikenlaista suuhunsa. Tutti ja rätti ovat vielä toistaiseksi lempparit.
Tukka on hänellä harventunut reippahasti, saa nähdä, minkä väriset hiukset hänelle tulee (toivottavasti tukka ylipäätänsä kasvaa). Ihan vielä ei kampauksia tuosta saa, mikä onkin rva:lle helpotus - ehkä puoliso osaa sitten paremmin vääntää ne kampaukset...
Joitakin päiviä sitten rva koki taas pienen henkisen kriisin, kun samalle päivälle meinasi tulla kolme peräkkäistä menoa. Maksimi on kaksi, mikäli kroppa on siinä kunnossa, että ulos voi ylipäätänsä lähteä. Pari tuntia asioiden hoitamista alkaa jo tehdä aika tiukkaa.
Ei ole kovin hauskaa sanoa puolisolle tai kenellekään, että en voi osallistua siihen ja siihen. Puoliso ja muutkin ymmärtävät, mutta rva ei itse tykkää yhtään, kun niskavamma tulee esille millään tavalla. Tavallaan asiaan on tottunut, tavallaan taas ei koskaan.
Hullua tässä on, että kalenterini ei edes näytä olevan kovin täynnä. Tosiasia kuitenkin on, että kun kaksi menoa/päivä (mukaan täytyy laskea kauppareissut ja sen sellaiset tavalliset menot) on suorituskykyni maksimi, viikkokalenteri täyttyy todella äkkiä. Sekin on "meno", jos joku tulee meille käymään.
Viime viikolla poikkesimme muuten kävelylenkillämme Sinebrykoffin puistossa. Se on lempipuistoni, kun siellä on niin vaihtelevat pinnanmuodot. Oli sopivasti ravintolapäivä, ja pop up -ravintoloita oli vähän joka puolella.
Tänään, parin tunnin "vapaallani" aion muuten kokeilla, mitä niska ja aistit tykkäävät koneella istumisesta vähän vilkkaammassa ympäristössä (kirjasto, eri värisiä kirjoja ja liikkuvia ihmisiä). Kuulostaa ehkä vähäpätöiseltä kokeelta, mutta se on rva:lle erittäin oleellinen.
En ole vielä hylännyt toiveita edes osittaisen päätteellä työskentelyn onnistumisesta. Muutoin pitäisi kyllä opiskella/harjoitella itselleen kokonaan toinen ammatti. Se taas olisi myös varsin raskas ponnistus ja vaatisi varmasti paljon järjestelyitä.
On kyllä ärsyttävää, kun niskavamma tulee niin usein esteeksi (tai ainakin aikamoiseksi hidasteeksi) tulevaisuuden suunnitelmien tielle. Olisi jännää, jos elämä ei koko ajan vaatisi niin paljon erikoisjärjestelyitä.
Tosin moni asia toimii jo vähän paremmin ilman sellaisia.
Samaisella kävelyretkellä näimme myös ainakin omena- ja luumupuita, joiden sato oli kypsymässä. Keskikaupunki on siinä suhteessa jännä paikka, että sellaista, jota odottaa näkevänsä vain vanhojen rintamamiestalojen takapihoilla, näkeekin pienillä ruohikkokaistaleilla talojen välissä.
Omenoiden poiminta ei tällä niskalla taitaisi onnistua, mutta rva elättelee toiveita, että pääsisi tänä syksynä poimimaan vähän puolukoita. Viinimarja- ja mustikkasato kun menivät tällä kertaa ohi...
Tyttönen on keksinyt television ja yritti myös eilen ilmiselvästi kääntyä kyljelleen. Ei ihan vielä onnistunut! Kädet ovat löytyneet ja nyt hän yrittää viedä niiden avulla kaikenlaista suuhunsa. Tutti ja rätti ovat vielä toistaiseksi lempparit.
Tukka on hänellä harventunut reippahasti, saa nähdä, minkä väriset hiukset hänelle tulee (toivottavasti tukka ylipäätänsä kasvaa). Ihan vielä ei kampauksia tuosta saa, mikä onkin rva:lle helpotus - ehkä puoliso osaa sitten paremmin vääntää ne kampaukset...
Joitakin päiviä sitten rva koki taas pienen henkisen kriisin, kun samalle päivälle meinasi tulla kolme peräkkäistä menoa. Maksimi on kaksi, mikäli kroppa on siinä kunnossa, että ulos voi ylipäätänsä lähteä. Pari tuntia asioiden hoitamista alkaa jo tehdä aika tiukkaa.
Ei ole kovin hauskaa sanoa puolisolle tai kenellekään, että en voi osallistua siihen ja siihen. Puoliso ja muutkin ymmärtävät, mutta rva ei itse tykkää yhtään, kun niskavamma tulee esille millään tavalla. Tavallaan asiaan on tottunut, tavallaan taas ei koskaan.
Hullua tässä on, että kalenterini ei edes näytä olevan kovin täynnä. Tosiasia kuitenkin on, että kun kaksi menoa/päivä (mukaan täytyy laskea kauppareissut ja sen sellaiset tavalliset menot) on suorituskykyni maksimi, viikkokalenteri täyttyy todella äkkiä. Sekin on "meno", jos joku tulee meille käymään.
Viime viikolla poikkesimme muuten kävelylenkillämme Sinebrykoffin puistossa. Se on lempipuistoni, kun siellä on niin vaihtelevat pinnanmuodot. Oli sopivasti ravintolapäivä, ja pop up -ravintoloita oli vähän joka puolella.
Tänään, parin tunnin "vapaallani" aion muuten kokeilla, mitä niska ja aistit tykkäävät koneella istumisesta vähän vilkkaammassa ympäristössä (kirjasto, eri värisiä kirjoja ja liikkuvia ihmisiä). Kuulostaa ehkä vähäpätöiseltä kokeelta, mutta se on rva:lle erittäin oleellinen.
En ole vielä hylännyt toiveita edes osittaisen päätteellä työskentelyn onnistumisesta. Muutoin pitäisi kyllä opiskella/harjoitella itselleen kokonaan toinen ammatti. Se taas olisi myös varsin raskas ponnistus ja vaatisi varmasti paljon järjestelyitä.
On kyllä ärsyttävää, kun niskavamma tulee niin usein esteeksi (tai ainakin aikamoiseksi hidasteeksi) tulevaisuuden suunnitelmien tielle. Olisi jännää, jos elämä ei koko ajan vaatisi niin paljon erikoisjärjestelyitä.
Tosin moni asia toimii jo vähän paremmin ilman sellaisia.
Samaisella kävelyretkellä näimme myös ainakin omena- ja luumupuita, joiden sato oli kypsymässä. Keskikaupunki on siinä suhteessa jännä paikka, että sellaista, jota odottaa näkevänsä vain vanhojen rintamamiestalojen takapihoilla, näkeekin pienillä ruohikkokaistaleilla talojen välissä.
Omenoiden poiminta ei tällä niskalla taitaisi onnistua, mutta rva elättelee toiveita, että pääsisi tänä syksynä poimimaan vähän puolukoita. Viinimarja- ja mustikkasato kun menivät tällä kertaa ohi...
Niin tämähän se on se asia, mitä terveiden on vaikea ymmärtää, meille niskavammaisille normaali kauppareissu on Meno. Ja tarkoituksella isolla kirjoitettu. Mitään ex-tempore -reissua ei voi kauppaan tehdä, vaan valmistautumiseen tulee olla aikaa mielellään vähintään sen pari tuntia. Parastahan on jos kauppareissusta tietää jo edellisenä päivänä, niin voi koko päivän valmistella itseään toimimaan kauppatilanteessa ja ennenkaikkea sulkemaan aistiärsyketulvaa pois.
VastaaPoistaKolarinukke...tottahan tuo on! Mitä pidempi reissu, sitä enemmän se vaatii valmistelua. Myöskään siellä reissulla ei ole ex tempore helppo tehdä muutoksia suunnitelmiin. Me olemme "retkeilleet" kesän aikana tässä lähimaastossa, mistä minä pääsen helposti kotiin, jos huono olo yllättää. Mutta tosiaan...allakka on meillä täynnä hyvin nopeasti.
PoistaPikku neiti se kasvaa vaan kaiken aikaa. :) Ja kehittyy, oppii uusia juttuja. Kampausten teosta ei ihan vielä tarvitse varmaankaan stressata, eikä hiusten puutteesta liioin. Kummityttöni ainakin eleli ekan vuoden täysin kaljuna, sitten vasta alkoi tukka kasvaa. Siispä ihan vielä ei tarvitse alkaa harjoitella ranskalaisen letin tekemistä.. ;)
VastaaPoistaHeh, täytyykin toivoa että tämä kaljuvaihe kestäisi ainakin ensi kevääseen! Juu, vauvan kehitys on valtavan nopeaa...Toisaalta se on sitten taas vielä nyt, kohta nelikuisena aika avuton. Tuttiin hän on alkanut vähän tarttua, mutta ei osaa vielä ohjata sitä suuhun. Asentokin on vielä aikalailla se, mihin hänet laitetaan...mutta eiköhän se siitä! Nyt vahtiminen on melko helppoa, kun neito ei osaa itse liikkua :)
Poista