Ettei kukaan vain traumatisoidu...
Rva kohtasi vauvakerhossa kummallisen tilanteen (käymme useammissa ryhmissä, joten tämä ei varmaankaan ole liian tunnistettavaa). Menimme paikalle puolisoni kanssa, ja siellä oli jo valmiiksi monta vauvaa äiteineen. Isiä ei tällä kertaa ollut paikalla puolisoa lukuun ottamatta.
Ohjattu toiminta oli jo päättynyt, kun tulimme, mutta ohjaaja oli paikalla. Joku avasi keskustelun töihin paluusta, mikä tarkoittaa vauvakerhoissa puhetta hoitopaikoista. Sellaisia ei ollut haussa vielä kenelläkään, asiasta puhuttiin vain teorian tasolla (joka monilla muuttuu todeksi loppuvuodesta).
Kuten yleensäkin, puhe keskittyi vaikeuteen löytää sopiva hoitopaikka tarpeeksi läheltä kotoa. Perhepäivähoidostakin puhuttiin, mutta todettiin, että perhepäivähoitajia on niin vähän, ettei mahdollisuus saada sellaista paikkaa ole kovin todennäköinen. Haussa on siis monta päiväkotipaikkaa loppuvuodelle.
Rva kuunteli keskustelua ja tarkkaili Naakan toimia. Rva:lla ei ole suoranaista töihinpaluutilannetta, kun ei ole työtä ja riittävää terveyttäkään, mutta myös Niskasilla on puitu aihetta alustavasti jonkin verran. Naakka tarvitsisi mahdollisesti puolipäiväistä hoitoa samaan aikaan, kun muutkin vauvat. Rva:n tilanne on vielä aika avoin, mutta osittainen työelämä siintää myös Rva:n ajatuksissa...
Jossakin vaiheessa keskustelu kääntyi vähäksi aikaa isovanhempiin. Silloin Rva teki ajattelemattoman teon ja sanoi, että voi kun saisi jonkun isovanhemmista hoitamaan. Niskasilla tämä olisi ehkä teoriassa mahdollista, mikäli muutama asia olisi toisin. Todennäköisesti näin ei tapahdu, mutta meiltä löytyy yksi isovanhempi, joka suhtautuisi puolipäiväiseen hoitoon myönteisesti.
Tämä ilmoille päästetty ajatus sai varsin tyrmäävän vastaanoton. Minulle kerrottiin, että idea on huono, isovanhemmat ovat jo aikanaan hoitaneet omat lapsensa joten siksikään tämä ei ole sopivaa. Lisäksi kuulin, että hoitava isovanhempi stressaantuu ja saa trauman vastuukysymyksistä.
Hmm...tämän jälkeen rva ei sitten sanonutkaan mitään. Ainoastaan yksi vanhempi sanoi, että heilläkin on yksi isovanhempi, joka varmaankin mielellään hoitaisi, mutta asuu niin kaukana. Tämäkään lausahdus ei saanut vastakaikua. Äidit lapsineen siirtyivät lounaspuuhiin, ja onneksi paikalle tuli yksi vanhempi-lapsipari, joka on rva:lle tutumpi ennestään. Keskustelu oli jo kääntynyt muihin asioihin.
Keskustelu herätti rva:ssa paljon pohdintoja. Kovin tulisesti rva ei loukkaantunut, kun tuli tyrmätyksi, ei oikeastaan ollenkaan. Enemmänkin rva pohti, miksi asia sai niin negatiivisen vastaanoton, kun varmasti löytyy sellaisiakin perheitä, joissa isovanhempi hoitaa ja järjestely on kaikkien mielestä hyvä.
Niskasilla asiasta ei ole todellakaan päätetty, tilanne on enemmänkin asteella "jos isovanhemman tilanne on sitten aikanaan sopiva, hän voisi mielellään ainakin kokeilla Naakan puolipäiväistä hoitoa". Rva alkoi tietysti jo pohtia, onko aiheuttanut isovanhemmalle trauman jo tuodessaan asian esille. Eihän Niskasilla nyt isovanhempia velvoiteta Naakan hoitoon - kysymys olisi vain tilanteesta, jossa ratkaisu olisi kaikkien osapuolien mielestä hyvä.
Primitiivinen osa Rva:ta tosin hoki hetken aikaa, että "voi noita lapsia, kun tietäisivät, milloin on pakko ottaa vanhempien ja muidenkin apua vastaan, vaikka olisi kiva jo tässä elämänvaiheessa kyetä auttamaan enemmänkin heitä..." Tämä niskavamma-rva pohtii asioita vammautuneen vanhemman näkökulmasta.
Yhteiskunnallinen pohtija -rva otti pohdintaansa yhteisöllisyyden. Nykyvanhemmuus tuntuisi olevan arvoiltaan kovin itsenäistä suorittamista. Nykyvanhempi tulee toimeen itsenäisesti, ja nykyaikuiset hoidattavat lapsensa (ja vanhuksensa) vierailla. Tällainen "jokainen on oman onnensa seppä" -ajattelu toimii Rva:n mielestä oikein kivasti, kunhan tietyt puitteet, kuten terveys, ovat kunnossa.
Tämä pohdinta menee ehkä jo vähän aiheesta sivuun, mutta kuinka paljon suomalaisen, vuoden 2014 aikuisen sitten pitäisi kyetä? Entä kuinka suuri vastuu on ok vammautuneelle vanhemmalle? Keneltä sitä apua voi ottaa vastaan ja kenelle taas antaa ilman että joku traumatisoituu?
On tämä elämä sitten ihmeellistä!
Ohjattu toiminta oli jo päättynyt, kun tulimme, mutta ohjaaja oli paikalla. Joku avasi keskustelun töihin paluusta, mikä tarkoittaa vauvakerhoissa puhetta hoitopaikoista. Sellaisia ei ollut haussa vielä kenelläkään, asiasta puhuttiin vain teorian tasolla (joka monilla muuttuu todeksi loppuvuodesta).
Kuten yleensäkin, puhe keskittyi vaikeuteen löytää sopiva hoitopaikka tarpeeksi läheltä kotoa. Perhepäivähoidostakin puhuttiin, mutta todettiin, että perhepäivähoitajia on niin vähän, ettei mahdollisuus saada sellaista paikkaa ole kovin todennäköinen. Haussa on siis monta päiväkotipaikkaa loppuvuodelle.
Rva kuunteli keskustelua ja tarkkaili Naakan toimia. Rva:lla ei ole suoranaista töihinpaluutilannetta, kun ei ole työtä ja riittävää terveyttäkään, mutta myös Niskasilla on puitu aihetta alustavasti jonkin verran. Naakka tarvitsisi mahdollisesti puolipäiväistä hoitoa samaan aikaan, kun muutkin vauvat. Rva:n tilanne on vielä aika avoin, mutta osittainen työelämä siintää myös Rva:n ajatuksissa...
Jossakin vaiheessa keskustelu kääntyi vähäksi aikaa isovanhempiin. Silloin Rva teki ajattelemattoman teon ja sanoi, että voi kun saisi jonkun isovanhemmista hoitamaan. Niskasilla tämä olisi ehkä teoriassa mahdollista, mikäli muutama asia olisi toisin. Todennäköisesti näin ei tapahdu, mutta meiltä löytyy yksi isovanhempi, joka suhtautuisi puolipäiväiseen hoitoon myönteisesti.
Tämä ilmoille päästetty ajatus sai varsin tyrmäävän vastaanoton. Minulle kerrottiin, että idea on huono, isovanhemmat ovat jo aikanaan hoitaneet omat lapsensa joten siksikään tämä ei ole sopivaa. Lisäksi kuulin, että hoitava isovanhempi stressaantuu ja saa trauman vastuukysymyksistä.
Hmm...tämän jälkeen rva ei sitten sanonutkaan mitään. Ainoastaan yksi vanhempi sanoi, että heilläkin on yksi isovanhempi, joka varmaankin mielellään hoitaisi, mutta asuu niin kaukana. Tämäkään lausahdus ei saanut vastakaikua. Äidit lapsineen siirtyivät lounaspuuhiin, ja onneksi paikalle tuli yksi vanhempi-lapsipari, joka on rva:lle tutumpi ennestään. Keskustelu oli jo kääntynyt muihin asioihin.
Keskustelu herätti rva:ssa paljon pohdintoja. Kovin tulisesti rva ei loukkaantunut, kun tuli tyrmätyksi, ei oikeastaan ollenkaan. Enemmänkin rva pohti, miksi asia sai niin negatiivisen vastaanoton, kun varmasti löytyy sellaisiakin perheitä, joissa isovanhempi hoitaa ja järjestely on kaikkien mielestä hyvä.
Niskasilla asiasta ei ole todellakaan päätetty, tilanne on enemmänkin asteella "jos isovanhemman tilanne on sitten aikanaan sopiva, hän voisi mielellään ainakin kokeilla Naakan puolipäiväistä hoitoa". Rva alkoi tietysti jo pohtia, onko aiheuttanut isovanhemmalle trauman jo tuodessaan asian esille. Eihän Niskasilla nyt isovanhempia velvoiteta Naakan hoitoon - kysymys olisi vain tilanteesta, jossa ratkaisu olisi kaikkien osapuolien mielestä hyvä.
Primitiivinen osa Rva:ta tosin hoki hetken aikaa, että "voi noita lapsia, kun tietäisivät, milloin on pakko ottaa vanhempien ja muidenkin apua vastaan, vaikka olisi kiva jo tässä elämänvaiheessa kyetä auttamaan enemmänkin heitä..." Tämä niskavamma-rva pohtii asioita vammautuneen vanhemman näkökulmasta.
Yhteiskunnallinen pohtija -rva otti pohdintaansa yhteisöllisyyden. Nykyvanhemmuus tuntuisi olevan arvoiltaan kovin itsenäistä suorittamista. Nykyvanhempi tulee toimeen itsenäisesti, ja nykyaikuiset hoidattavat lapsensa (ja vanhuksensa) vierailla. Tällainen "jokainen on oman onnensa seppä" -ajattelu toimii Rva:n mielestä oikein kivasti, kunhan tietyt puitteet, kuten terveys, ovat kunnossa.
Tämä pohdinta menee ehkä jo vähän aiheesta sivuun, mutta kuinka paljon suomalaisen, vuoden 2014 aikuisen sitten pitäisi kyetä? Entä kuinka suuri vastuu on ok vammautuneelle vanhemmalle? Keneltä sitä apua voi ottaa vastaan ja kenelle taas antaa ilman että joku traumatisoituu?
On tämä elämä sitten ihmeellistä!
On kyllä todella ihmeellistä! Ilmeisesti olen omilla toimillani traumatisoinut molemmat mummot sekä yhden ystäväni, kun he kaikki ovat joutuneet lapsiani hoitopaikkaongelmien vuoksi hoitamaan. Täällä sisä-Suomessa on aivan tavallista, että joku sukulainen hoitaa lapsia kotihoidontuella kun vanhemmat käyvät töissä. Ystäväni hoiti vuosi sitten 6kk ajan veljensä lapsia, koska hoitopaikkaa ei löytynyt lasten äidin lähtiessä töihin. Lisäksi äiti koki, että n. vuoden ikäisellä oli parempi olla tutulla henkilöllä hoidossa, kuin päiväkodissa.
VastaaPoistaKolarinukke...aivan varmasti olet traumatisoinut :D Minä olen sen verran "uusi" äiti, että luulin ettei sukulainen hoitamassa nyt niin kummallinen asia olisi. Minäkään en ole ihan täältä kotoisin, pikkupaikkakunnalta enemmänkin. En muista, että sielläkään olisi tällaista ratkaisumallia niin kummallisena pidetty. Tekee jo mieli ihan piruuttaan toimia omalla tavallaan ;)
PoistaHivenen lyhytnäköisiä kommentteja vastapuolelta. On toki tilanteita, joissa välit lapsen isovanhempiin eivät ole kaikkein eheimmillään, mutta jos isovanhempien kanssa on käytännössä myös ystävä ja he vieläpä haluavat osallistua lapsen hoitamiseen, pitäisikö asia kieltää sen perusteella, että kyseessä sattuu olemaan sukulaisstatus.. - "Aliisa"
VastaaPoistaSamaa minäkin ajattelin...tietysti pitää ottaa huomioon, että kyseessä oli vain lyhyt keskustelutilanne ja jokaisella myös "oma lehmä ojassaan". Sen perusteella rva ei aio vielä tehdä arvioita keskustelijoista ihmisinä, vaan menee reippaasti seuraavalla kerralla uudestaan vauvatapaamiseen. Kuitenkin, olisi mukavaa, jos tämä soveliaan vanhemmuuden toteuttamismalli ei olisi niin kapea.
PoistaOlen sitä mieltä, että isovanhempia voi ja pitää pyytää hoitamaan lapsenlapsia. Ja jos vaan olosuhteet ja kunto sen sallivat, pitää mummujen ja vaarien tarjota apua lasten hoidossa. Hyöty ja hyvä mieli on taatusti molemminpuoleista. Surullinen on sellainen yhteiskunta, jossa jokaisen tulee pärjätä omillaan ja avun tarjoamista vältellään.
VastaaPoista