Aaron ykkösestä se alkoi

Sain jo viime viikolla pyynnön kirjoittaa suhteestani musiikkiin. Se tuli Aliisa ihmemaassa -blogin Aliisalta. Sepäs olikin mieluisa kehoitus, kukapa ei haluaisi kirjoittaa aiheesta, joka on jo ollut sydäntä lähellä oikeastaan aina.

"Vakavin" soittoharrastukseni on ollut pianonsoitto. Aloitin soittamisen kolmannen luokan alussa 8-vuotiaana. Meillä ei aiemmin ollut pianoa kotona, tummanruskea Fazer hankittiin silloin. 

Fazerimme ei ollut piano ihan helpoimmasta päästä. Siinä oli (ja on edelleen) hiukan "metallinen" sointi, ja se kyllä ilmoittaa riitasoinnuista ja vääristä koskettimista välittömästi. Se oli hyvä instrumentti - tuli opeteltua kunnolla. 

Aloitin harrastukseni kansalaisopiston ryhmäopetuksessa. Muistaakseni olin sinä vuonna nuorimmasta päästä, me pienet aloitimme ja isot tulivat vasta myöhemmin. Soittovihko oli Aaronin pianokoulu 1, lisäksi soitettiin etydejä jonkinlaisesta kokoelmasta.

Konsertit pidettiin joka joulu ja joka kevät. Joulukonserttiin tulivat vain oman ryhmän vanhemmat, kevätkonsertti oli kaikkien musiikkioppilaiden yhteinen. Jännitin molempia ihan kamalasti, mutta olin ylpeä ja onnellinen, kun oma vuoro oli ohi.

Kävin ryhmäopetuksessa kolmasluokkalaisesta kuudesluokalaiseksi. Loppuvaiheessa turhaannuin, kun opetus oli aika hidastempoista ja aikaa oppilasta kohden oli vähän. Lisäksi en oikein silloin tykännyt olla opetusryhmässä iso - oli ollut hauskempaa olla pieni.

Mennessäni seiskaluokalle siirryin yksityisopetukseen. Silloin opettaja tuli meille kotiin ja piti soittotunnit minulle ja nuoremmalle sisarelleni peräkkäin. Yksityisopetus oli käänteentekevä - aloin edistyä nopeasti.

Ne kolme vuotta soitin pianoa innokkaasti (no en ihan aina, kiinnostuksen taso vaihteli). Muistan jopa joskus pohtineeni soitonopettajaksi ryhtymistä. Opin soittamaan monta häämarssia, tässä taisi näkyä soitonopettajani ammatti.

Pianoa on joskus sanottu helpoksi soittimeksi. Minä en ole kokenut asiaa ihan niin. Jo se, että sattuu olemaan pienikätinen nainen, antaa harjoittelulle omat haasteensa - kappaleet kun ovat pääasiassa miesten säveltämiä.

Lukiossa soittamiseen tuli tauko, sillä muutin käytännössä pois pianon ääreltä kolmeksi vuodeksi. Lukion jälkeen muutin takaisin vanhempieni luokse vuodeksi, ja aloitin kuin aloitinkin pianotunnit samalla opettajalla uudestaan.

Sinä vuonna tykästyin Sibeliukseen. Etydi, Kuusi jne..soivat sen vuoden aikana talossa paljon, tosin enemmän tai vähemmän harjoitusvaiheen versioina. Suurin haasteeni oli Bachin Toccata fuga, jossa pääsin aika pitkälle. Sen haastehan on, että se on tehty uruille eikä suinkaan pianolle.

Kotona vietetyn vuoden jälkeen pakkasin kamppeeni ja muutin opiskelupaikkakunnalleni. Soittelin pianoa mielelläni kotona käydessä, muta soitto väheni vuosien mittaan. Muut kiinnostuksenkohteet veivät mielenkiinnon.

Ihan satunnaisesti olen soittanut pianoa vanhemmilla käydessäni. Vuosi sitten yritin aloittaa harjoittelun uudestaan, sillä kotitalomme kerhohuoneessa on piano (vähän epävireinen mutta muuten toimiva), mutta ajankäytön ongelmat tulivat tielleni.

Haaveenani on hankkia kotiin oma digipiano. Tavoite on ihan mahdollinen, meillä olisi kyllä sellaiselle tilaa. Silloin voisin soittaa milloin haluan eikä asiaa tarvitsisi sen enempää suunnitella. Asia ehkä lykkääntyy vielä muutamalla vuodella Nappe-vauvan taaperoiän yli, mutta ehkä sitten...

Ihan samantasoisen soiton pariin en voi välillä olevista vuosista johtuen palata. Aaron ykkösen voin kuitenkin ehkä jo ohittaa. Onneksi sisareni hankki minulle pari vuotta sitten joululahjaksi Aaron kakkosen, josta harjoitteluni alkaa. Lisäksi olen saanut häneltä Disneyn elokuvamusiikkinuotit -vihon, joka on myös valmiina laatikossa odottamassa.

Kiitokset Aliisalle mainiosta aihe-ehdotuksesta ja mukavaa alkavaa viikonloppua itse kullekin!