Pärskivä valas (uimalasien kera) matkauinnilla
Rva pääsi eilen pitkästä aikaa uimaan! Se vaatikin melkoisia etukäteisvalmisteluita: uikkarin löysin marraskuussa Sokokselta. Olen nyt, kumma kyllä ( ;) ), sen verran isokokoisempi kuin vuonna 2005, ettei vanha uikkari enää mene millään päälle.
Poikkean heti kirjoitukseni varsinaisesta aiheesta, uimisesta. Pääsin nimittäin uimahallille ystäväni kyydissä. Se oli ensimmäinen kerta, kun matkustin sähköautolla (Nissan Leaf). En edes ollut aiemmin pannut merkille, että ihan kotimme lähellä on latauspiste. Auto kuljetti minut kivasti uimahallille, on kuulemma ainakin kaupunkiajossa oikein käyttökelpoinen.
Sitten takaisin uimiseen: ostin ystävääni (siis toista henkilöä) odotellessani, itselleni uimalasit. Olen melko harkitsevainen tyyppi - ostopäätös oli helppo tehdä, kun harkitsin ekan kerran uimalaseja kymmenen vuotta sitten.
Uimahallit ovat muuten nykyään melko monimutkaisia laitoksia. Helsingin Mäkelänrinteessä, jossa nyt kävin, ostetaan ensin lippu, sitten saadaan avainkorti. Avainkortin kanssa mennään läpi portista. Sen jälkeen jätetään arvoesineet lokeroon - tarvitaan 50 sentin kolikko ja saadaan avain.
Pukutiloissa vapaan kaapin tunnistaa avoimesta ovesta, oven sisäpuolella olevaan lokeroon laitetaan avainkortti. Ovi lukitaan, ja avain otetaan mukaan. Poislähtiessä täytyy muistaa ottaa avainkortti mukaan - sillä mennään porteista ulos.
Kaapin avain taas jätetään kaapin oveen. Siinä välissä muistetaan ottaa arvoesineet mukaan lokerosta (avataan avaimella, joka otetaan mukaan pukutiloista) , johon ne on jätetty. Pohdimme ystäväni kanssa, ettei käytäntö ehkä palvele kaikkia käyttäjäryhmiä, sen verran monimutkaiseksi se on tehty.
Uiminen oli varsin jännää. Onneksi sain jättää lasini uimavalvojien koppiin (niille ei sitten taas ollut erityistä säilytysmahdollisuutta, esimerkiksi loperoa). Kun on uimalasit, ei voi pitää prillejä - pukutiloissa taas en pärjää ilman.
Harjoittelin oikeaoppista rintauintia, ja näytin varmaankin pärskähtelevältä valaalta. En uskaltanut sukeltaa kuin toiseen suuntaan mentäessä, jolloin uin altaan reunan vieressä. Tekniikkaa pitää vielä hioa, öö, paljon! Sekä käsien vedot että jalkojen potkut tarvitsisivat harjoitusta.
Sukeltaminen on oikeastaan pahinta. En käsitä, miten sukeltaessa voi tehokkaasti estää sen, ettei nenään mene vettä. Onnistuin ehkä puolittain. Jännitän myös sukeltamista aika tavalla, mutta ehkäpä se helpottaa, jos ajan mittaan edistyn.
Mutta, uimalasien tuominen harjoitteluun lisäsi kieltämättä kiinnostustani lajia kohtaan, siis kuntoulumielessä. Tuntuu, että uimaan on kiva mennä uudestaankin, kun on asioita, joita voi harjoitella. Uin muuten eilen kilometrin.
Huomasin myös, että tiettyihin asioihin olisi hyvä kiinnittää huomiota. Hosun pukiessa, riisuessa, peseytyessä ja kaikessa mahdollisessa. Kun viettää pääosan aikaansa kaksi tenavaa "helmoissa" kiinni, tottuu tekemään omat jutut mahdollisimman nopeasti ja siinä sivussa...
Eilen minulla ei kuitenkaan ollut mukana yhtään lasta. Minulla oli siis mahdollisuus toimittaa asiani ihan rauhassa. Täytyypä opetella ottamaan rauhallisemmin.
PS: Haluan oppia rintauinnin, jossa sukelletaan, nimenomaan niskani takia - se kuulemm rentoutuu, kun pään asento uidessa korjaantuu.
PPS: Jos jätän lasini valvojille useammin, identifioidun rillipäiseksi naiseksi, jonka vaaleanpunasankaiset, prillit ovat ennen pitkää säännöllinen koristus heidän kopissaan...
Poikkean heti kirjoitukseni varsinaisesta aiheesta, uimisesta. Pääsin nimittäin uimahallille ystäväni kyydissä. Se oli ensimmäinen kerta, kun matkustin sähköautolla (Nissan Leaf). En edes ollut aiemmin pannut merkille, että ihan kotimme lähellä on latauspiste. Auto kuljetti minut kivasti uimahallille, on kuulemma ainakin kaupunkiajossa oikein käyttökelpoinen.
Sitten takaisin uimiseen: ostin ystävääni (siis toista henkilöä) odotellessani, itselleni uimalasit. Olen melko harkitsevainen tyyppi - ostopäätös oli helppo tehdä, kun harkitsin ekan kerran uimalaseja kymmenen vuotta sitten.
Uimahallit ovat muuten nykyään melko monimutkaisia laitoksia. Helsingin Mäkelänrinteessä, jossa nyt kävin, ostetaan ensin lippu, sitten saadaan avainkorti. Avainkortin kanssa mennään läpi portista. Sen jälkeen jätetään arvoesineet lokeroon - tarvitaan 50 sentin kolikko ja saadaan avain.
Pukutiloissa vapaan kaapin tunnistaa avoimesta ovesta, oven sisäpuolella olevaan lokeroon laitetaan avainkortti. Ovi lukitaan, ja avain otetaan mukaan. Poislähtiessä täytyy muistaa ottaa avainkortti mukaan - sillä mennään porteista ulos.
Kaapin avain taas jätetään kaapin oveen. Siinä välissä muistetaan ottaa arvoesineet mukaan lokerosta (avataan avaimella, joka otetaan mukaan pukutiloista) , johon ne on jätetty. Pohdimme ystäväni kanssa, ettei käytäntö ehkä palvele kaikkia käyttäjäryhmiä, sen verran monimutkaiseksi se on tehty.
Uiminen oli varsin jännää. Onneksi sain jättää lasini uimavalvojien koppiin (niille ei sitten taas ollut erityistä säilytysmahdollisuutta, esimerkiksi loperoa). Kun on uimalasit, ei voi pitää prillejä - pukutiloissa taas en pärjää ilman.
Harjoittelin oikeaoppista rintauintia, ja näytin varmaankin pärskähtelevältä valaalta. En uskaltanut sukeltaa kuin toiseen suuntaan mentäessä, jolloin uin altaan reunan vieressä. Tekniikkaa pitää vielä hioa, öö, paljon! Sekä käsien vedot että jalkojen potkut tarvitsisivat harjoitusta.
Sukeltaminen on oikeastaan pahinta. En käsitä, miten sukeltaessa voi tehokkaasti estää sen, ettei nenään mene vettä. Onnistuin ehkä puolittain. Jännitän myös sukeltamista aika tavalla, mutta ehkäpä se helpottaa, jos ajan mittaan edistyn.
Mutta, uimalasien tuominen harjoitteluun lisäsi kieltämättä kiinnostustani lajia kohtaan, siis kuntoulumielessä. Tuntuu, että uimaan on kiva mennä uudestaankin, kun on asioita, joita voi harjoitella. Uin muuten eilen kilometrin.
Huomasin myös, että tiettyihin asioihin olisi hyvä kiinnittää huomiota. Hosun pukiessa, riisuessa, peseytyessä ja kaikessa mahdollisessa. Kun viettää pääosan aikaansa kaksi tenavaa "helmoissa" kiinni, tottuu tekemään omat jutut mahdollisimman nopeasti ja siinä sivussa...
Eilen minulla ei kuitenkaan ollut mukana yhtään lasta. Minulla oli siis mahdollisuus toimittaa asiani ihan rauhassa. Täytyypä opetella ottamaan rauhallisemmin.
PS: Haluan oppia rintauinnin, jossa sukelletaan, nimenomaan niskani takia - se kuulemm rentoutuu, kun pään asento uidessa korjaantuu.
PPS: Jos jätän lasini valvojille useammin, identifioidun rillipäiseksi naiseksi, jonka vaaleanpunasankaiset, prillit ovat ennen pitkää säännöllinen koristus heidän kopissaan...
Kommentit
Lähetä kommentti