Treenivaihdos ja matkasuunnitelmia

Olen nyt puolentoista vuoden ajan käynyt uimassa lähes joka viikko. "Treeni" ei sisällöllisesti ole kovin monipuolinen - uin joka kerta kilomertin. Mennessä saunon normisaunassa ja tullessa höyrysaunassa, jos se lasketaan vaihteluksi :D 

Alussa olin varmaankin hitain kuntouimareista, nyt tuntuu, että olen nopeimpien joukossa. Ei minulla mitään erityistä tekniikkaa ole, mutta varmaankin voima on kasvanut ja olen muutenkin kehittynyt. Se tuntuu mukavalta, tai tuntui.

Olen tämän vuoden aikana alkanut saada virtsatietulehduksen oireita. Välillä niitä tulee enemmän, välillä vähemmän. Välillä oireet katoavat. Olen tästä syystä joutunut tekemään ikävän päätöksen ja jättänyt uinnin tauolle/vähemmälle.

Jotakin täytyy kuitenkin tehdä...tai jotakin on kiva tehdä :) Niinpä hankin kymmenen kerran kortin uimahallin kuntosalille. Se onkin lievästi sanottuna suunnanmuutos, kävin kuntosalilla viimeksi vuonna 2014. 

Koska minulla oli silloin personal trainerin tekemä ohjelma, en mennyt tilanteeseen aivan untuvikkona. Käytin salilla tunnin tutustuessani laitteisiin (oli joitakin laitteita, joiden toimintaa en keksinyt). Sain myös neuvoja vaikka en kysynyt <3

Sain kyllä väsytettyäni itseni tunnissa. Sain myös lihakseni kipeiksi, siis ihan hyvällä tavalla. Tuntuu, että myös ensi viikolla on mukavaa mennä salille. Luulen, että kyllästyn jossakin vaiheessa, siksi otin vain 10 kerran kortin. Josko kesää kohti rakkokin sietäisi uimista taas paremmin.

Nyt jos koskaan täytyykin aloittaa matkasuunnittelu. Suuntaamme lähiaikoina Lontooseen pidennetylle viikonloppulomalle. Loma on oikein odotettu - emme ole koskaan lentäneet koko perheen kesken mihinkään. Naakan kanssa käytiin Ruotsissa, kun hän oli yksivuotias, siinä se on.

Koronavuodet stoppasivat lentomatkustamisen totaalisesti, sitä ennen lapset olivat liian pieniä (tai ainakaan minä en jaksa matkustaa taaperoiden kanssa suurkaupungissa). Touhi ei ole vielä koskaan käynyt lentokoneessa, joten jännitettävää riittää :)

Olemme varanneet jo liput vahakabinettiin, London Aquariumiin sekä kiertoajelulle. Kaksi kokonaista matkapäivää ei veny äärettömyyksiin, joten "kiinteitä" suunnitelmia ei ole enempää. Big Ben, parlamenttitalo ja sen sellaiset käydään toki katsomassa.

Myös rva:ta jännittää!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe