Jengit ja levottomuudet

Uutisotsikot Ruotsin jengilevottomuuksista ja samankaltaiset, joskin lievemmät, myös Suomessa, ovat osuneet varmaankin kaikkien katseltavaksi viime kuukausina. Olen itsekin juttuja lukenut ja pohtinut ilmiötä. Eihän sellaista ole kiva edes lukea, että asiat ovat huonosti.

Olen kuitenkin lapsesta saakka tykännyt seurata uutisia ja ilmiöitä. Ehkä, jos haluan syvemmin pohtia asioita, en tee päätelmiä iltapäivälehtien julkasuista, sillä tykkään hivenen syvemmästä analyysista. En myöskään kuulu niihin, jotka sinänsä ahdistuvat uutisten seuraamisesta. Jos ahdistuisin, minusta olisi ihan ok olla seuraamatta.

Pidän myös siitä, että asioita nostetaan pöydälle. Kun ihmisten hyvinvointi on kyseessä, ei ole oikea paikka hyssyttelylle. Toisaalta, joskus tuntuu että varsin tyhmät ihmiset tykkäävät ladella "tämä on vapaan kasvatuksen tulos" - kommentteja tietyille somealustoille. Käsittääkseni vapaa kasvatus oli ideologia 1960 - ja 70-luvuilla. Hieman karrikoiden voisin väittää, että tämän suuntauksen "tulokset" kolkuttelevat jo tulevina vuosina työeläkekassojen ovia.

Päästänkö omia lapsiani ulos? Kyllä päästän. En halua kylvää heihin ajatuksia, että maailma on kamala paikka. Touhi kulkee pitkin pihoja ja Naakka tykkää metsäretkistä ja on jo pari kertaa käynyt ystävän kanssa lähiostarilla. 

Jos jotakin tapahtuisi lähiympäristössä, ottaisin asian käsittelyyn ja pohtisimme yhdessä, miten asian kanssa edetään. 

Kaupunkiyhteisöissä erilaiset korttelijuhlat, pihakirppikset jne. ovat mielestäni hyviä vierailupaikkoja lasten kanssa. Ne myös lisäävät minun ja lasteni kuuluvuutta asuinalueellemme. Olen myös pyrkinyt tutustumaan ainakin pintapuolisesti eri-ikäisten lasten vanhempiin alueellamme. On kivaa, kun moni teini-ikään ehtinyt nuori sanoo minulle vielä "moi" vastaantullessa :) 

Mitä meidän siis pitäisi yleisellä tasolla tehdä? No, ei minulla ole siihen vedenpitävää vastausta. Luulen että jengiytyminen jne. on kaupungista ja maasta toiseen aaltoileva ilmiö, joka korostuu eri vuosikymmeninä. Nyt se on aallonharjalla.

Meillä on jo aika hyvä joukko kaikenlaista toimivaa kuten etsivä nuorisotyö ja hyvät ohjaajat oppilaitoksissa.  Psykiatrian alan toimijoita meillä on liian vähän. Isossa mittakaavassa hyvinvointi mielestäni lisääntyy, kun meillä on iso keskiluokka ja mahdollisimman vähän mitään muuta. Yhteiskuntaluokkien polarisoituminen ei tuota mitään hyvää. Silti sellainen on käynnissä.

Moni voi olla eri mieltä, mutta mielestäni myös sanktiot ovat hyviä olemassa. Jos väkivallan käytöstä koulussa saa esim. muutaman päivän erottamisen, niin kyllähän nuori ottaa sen lähinnä lomana. Toki tukeminen normaalikäytökseen ja -elämään pääsyssä on ensisijaista, mutta rikollisista teoista pitää voida tulla tuntuva rangaistus. Sekin on opetus tulevaisuutta varten.

Meillä on nykyään pitkä oppivelvollisuus. Se on sinänsä hyvä asia - opiskelu ja ammatin hankkiminen vie ehdottomasti kohti hyvää elämää. Mutta, pelkkä oppilaitoksessa roikkuminen on nykyään varsin yleistä. Voikin kysyä, onko se kenenkään, varsinkaan tällaisen nuoren etu. Vaikka muitakin ongelmia on, voi laiskuus myös olla ongelma. Jos siihen jo ykkösluokkalainen voi vaikuttaa, niin ehdottomasti myös oppivelvollisuuden loppupäässä oleva henkilö. Oppilaitoksessa kurssit etenevät vain tehtäviä tekemällä, ihan kaikilla tasa-arvoisesti. Opiskeluun käytetty aika on pois muusta, myös tuhoisasta toiminnasta.