Otteita Orton-viikolta

Terveiset Ortonin kolmannelta kuntoutusjaksolta! Nyt jakso onkin jo melkein ohi, edessä on enää yksi aamuaktiviteetti huomenna, Qi Gong -aamuvoimistelu. Odotan sitä mielenkiinnolla. Minulla olisi ollut mahdollisuus voimisteluun tiistai-aamuna, mutta olo oli silloin niin voimaton, että voimistelu jäi väliin.

Kaiken kaikkiaan, tätä viikkoa on leimannut väsymys. Suurimmaksi osaksi tämän väsymyksen voi pistää vyötäröltäni roikkuvan kahdeksan lisäkilon piikkiin. Kun elää raskauden loppuvaihetta, kaikki on päivä päivältä aina vähän raskaampaa.

Tämä viikko oli järjestetty Ortonin osalta ihan hyvin, eli kuntoutuslaitoksen kaksi ensimmäistä jaksoa kestänyt alkukangertelu oli onneksi ohi.

Selkä- ja niskaharjoitteeni olivat lähteneet ihan hyvin liikkeelle (kylki on tosin vieläkin niin kipeä, että osittainen harjoittelutauko jatkuu edelleen). Ryhtini oli jonkin verran oiennut, tosin nykyinen tilani on puolestaan vetänyt rangan asentoa vinoon toisesta paikasta.

Harjoituksia lisättiin hieman, ja onneksi sain tälläkin jaksolla tavata whiplashiin erikoistuneen fyssarin (ei kuulu varsinaisesti Kelan kuntoutukseen, mutta vaatimalla olen onnistunut tapaamiset saamaan).

Hän kehitti minulle uudenlaisen tavan harjoittaa liikkumattomaksi mennyttä kaularangan alaosaa. Liikehän määrättiin jo viime jaksolla, mutta sitä oli pakko muuttaa, kun se osoittautui minulle liian vaikeaksi ja sitä paitsi liikaa huonoa oloa provosoivaksi.

Pääsin myös kerran lämpimään terapia-altaaseen "yksityisopetukseen". Olisin päässyt kahteen kertaan, mutta myös keskiviikkoaamun olo oli niin kamala, että toinen allasjumppa jäi väliin. Itsenäisesti osallistuin vielä yhteen, ihan yleiseen allasjumppaan.

Yksityisjumpassa sain hyvät ohjeet vesikävelyyn, jossa niskani rentoutuu paremmin kuin vesijuoksussa. Tämän lajin harrastaminen onnistuu varmaan kesällä mökilläkin, mikäli vedet lämpenevät tarpeeksi.

Tänään tapasin sosiaalityöntekijän, jonka seurauksena taksiseteliasia laitettiin viimein vireelle. Ortonista saan kuulemma suosituksen taksiseteleihin. Olisi hienoa, jos tämä onnistuisi. Jopa yksi edestakainen taksimatka viikossa olisi minulle luksusta!

Seuraava eli viimeinen jakso on luultavasti odotettavissa elokuussa. Se on luultavasti aika samantyyppinen kuin tämäkin jakso. Jaksojen välissä harjoittelen itsenäisesti, mutta otan myös vastaan ison elämänmuutoksen. Jää nähtäväksi, miten se mihinkin asiaan vaikuttaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys