Otuksista ja treenistäkin vähäsen

Kun hankkii marsun, saa kyllä heittää hyvästit siisteille lattioille - siis mikäli ei imuroi kerran tai jopa kaksi kertaa päivässä. Niin, ja mikäli haluaa antaa marsuille mahdollisuuden "ulkoilla" häkin ulkopuolella. Meiltä löytyy papanoita, purua ja heinää, vaikka kuinka siivoaisi.

"Hyi, mä en kyllä kestäisi niitä papanoita...", on usein kommentti, kun kuvailen meidän päivittäistä tilannettamme. Mitähän siihen voisi vastata? Niin, me taas emme ehkä kestäisi ilman näitä ihania, suloisia ja hassuja otuksia.


Matilda alkaa olla kertakaikkisen kotiutunut. Tänään se asettui porkkana-aamiaisen jälkeen pahvilaatikkoon "päiväunille". Puolisoni on askarrellut marsuille pahvilaatikosta oman pesän, missä  molemmat marsut lymyilevät mielellään. Kun Matilda oli ruokalevolla pahvilaatikossa, sulatteli Nasu aamupalaansa häkissä. 


Hetkeä ennen kuvan ottoa Nasulla oli silmät kiinni, mutta varjoni ja ilmeisesti myös aiheuttamani äänet herättivät. Kylkiasennosta se ei kuitenkaan viitsinyt nousta. Hyvä niin, onhan Nasulla oikeus rentoutua omassa kodissaan.

Minä puolestani kävin aamulla vesijumpassa. Illan niskajumi ei luvannut hyvää, mutta jotenkin se vesijumppa onnistuu, kun vedessä saan rentoutettua yläkroppani. Kaikki käsiliikkeet piti jättää kyljen takia väliin, mutta veden alla kukaan ei onneksi huomaa, jos vähän lintsaa.

Illalla ei uni meinannut tulla niskakivun takia. Tempur piti vaihtaa pehmeämpään tyynyyn, kun se niska ei meinannut kestää edes tyynyn kosketusta. Nyt niskassa tuntuu vain rehellinen jumi, katsotaan, miten seuraava yö sujuu.

Ilmeisesti treenini on ainakin toimiva - sen voi päätellä n. kuukauden melkein treenittömästä kaudesta. Ärsyttää, kun homma menee auttamattomasti taaksepäin. Ihan muutama liike onneksi onnistuu, ja niitä olenkin eilen ja tänään alkanut tehdä. 

Viikonloppuna on luvassa lepoa taas. Sunnuntai-iltana taidamme tosin poiketa ihanan Utu-koiran 1-vuotissynttäreillä. Kyllä aika menee nopeasti! 

Olemme muuten saaneet hankittua vaunut! Huomenna pitäisi mennä niitä hakemaan. Ihanaa, enää ei tarvitse miettiä ainakaan sitä. Eipä tässä moni asia muutenkaan mietitytä - olen nimittäin alkanut olla koko ajan väsynyt, ja kun en nuku, ajattelen lähinnä nukkumista. Aika kiva tuntemus oikeastaan!

Kommentit

  1. Liittyen muistoihin meidän Nana -"rouva ruttusessa", jännä miten papanoita kauhistellaan. Nehän ovat ns. nätissä paketissa jos vertaa monien muiden lemmikkien (mukaan laskien ihmisen) ulosantiin :D Mutta niiden pissojen siivoamista en voi muistona erityisesti kehua muuten, kuin että se on yksi osa sitä kultais...eikun keltaista nuoruutta :D

    VastaaPoista
  2. Sama juttu...papanathan ovat kuivia ja siistejä (mä putsaan niitä harjalla ja rikkalapiolla). Marsun pissan siivoaminen on tosiaan toinen juttu. Nyt meillä sattuu olemaan sellainen marsupari, joka tekee tarpeensa lähinnä häkkiin, joten olen päässyt todella helpolla. Pyyhkeet kuivikkeina (lattialla ja osaksi häkissäkin, ovat myös tuoneet helpotusta siivoukseen. Pyyhkeitä ei tarvitse kuin vähän ravistella (purut, heinät ja papanat pois)ja heittää pesukoneeseen. Häkin siivoaminen on sen sijaan yhtä ihastuttavaa ja raivostuttavaa puuhaa kuin ennenkin :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe