Vaihteeksi byrokratiaa...

Pari päivää sitten sain Ortonista soiton - sosiaalityöntekijältä. Hän soitti sen sosiaalityöntekijän puolesta, jonka kanssa olen asioinut  (täytyy myöntää, että hälytyskelloni soivat jo tässä vaiheessa).

Juttu koski taksiseteliasiaa, jonka olin ottanut Ortonissa esille jo marraskuussa. Tarvitsisin taksiseteleitä, esim. muutaman edestakaisen matkan kuukaudessa, jotta pääsisin paremmin liikkeelle. Nyt kävelyn rajoitteet ja ongelmat julkisen liikenteen käytössä sanelevat aivan liikaa menemisiäni.

Ortonissa sosiaalityöntekijä ilmoitti valoisaan sävyyn, että Ortonissa kirjoitetaan raportti, jota minä voin käyttää kyseistä etuutta hakiessani.

Kolmisen viikkoa myöhemmin sähläsin Ortonin kuntoutusohjaajan (vai mikä se nyt oli, se joka koordinoi  kuntoutuksia) kanssa. Hän kertoi, että sellaisen raportin tai raportin ylipäätänsä, saa vasta kuntoutusjaksojen loputtua.

Silloin ajattelin, että ei sitten mitään, asia hoituu viimeistään silloin. No, tapasin sosiaalityöntekijän seuraavan kerran 3. jaksolla pari viikkoa sitten. Hän oli harmissaan, kun tämä taksiseteliasia oli kestänyt niin kauan.

Nyt hän sanoi, että lääkärini Ortonissa (hehee, ai mikä lääkäri...) voi kirjoittaa sellaisen. Sosiaalityöntekijä oli siinä käsityksessä, että Kela-kuntoutujat tapaavat "lääkärinsä" automaattisesti joka jaksolla. Se minun lääkärinihän jätti koko alkukartoituksen kohdallani väliin - kirjoiti vain oireeni muistiin ja heitti todennäköisesti lapun roskiin. Siis ainakin kuntoutuksen jatkosta päätellen.

Sos. työntekijä ilmoitti ottavansa lääkäriin yhteyttä, ja että tarvittava lappu tulisi postissa joidenkin viikkojen kuluessa. Ei tullut lappua, vaan puhelu, jossa tämä sos. työntekijä, jonka kanssa en ole asioinut, ilmoitti lääkärin ilmoittaneen, ettei tee tällaisia suosituksia näin lyhyen hoitosuhteen perusteella.

Juu-u. Ihan hyvä peruste, mutta voi, kun alkuperäinen sos. työntekijä olisi selvittänyt tämän asian jo marraskuussa! Silloin asia ei olisi jäänyt roikkumaan melkein puoleksi vuodeksi. Lisäksi, ei se asia sitten olisi siinä loppuraportissakaan onnistunut - yhtä lyhyt se hoitosuhde olisi silloinkin ollut.

Uuteen ongelmaan pääsin, kun rupesin miettimään, keneen minulla sitten on se pidempi hoitosuhde. Hmm...en ole fysiatrian polin asiakas, edellinen terveysasema ei ollut tästä asiasta kovin kiinnostunut ja uudella en olekaan vielä asioinut.

Siis...soitto uudelle asemalle tänä aamuna. Hieman tympeä vastaanottoääni ilmoitti minulle seuraavan vapaan ajan - päällekkäin viimeisen neuvolalääkärini kanssa. Hän sanoi, että jos olen joka tapauksessa täällä, niin minun pitää selvittää asia hänen kanssaan.

Silloin ymmärsin jo kieltäytyä. Aika on 20 minuuttin vastaanottokäynti, joka on viimeinen ennen synnytystä. Siinä ei oikein ehdi käsittelemään muita kuin kroppani alaosaan liittyviä asioita. Seuraava vastaanottoaika löytyi onneksi parin päivän päähän.

Yritin kysellä hoitajalta, onko asia ylipäätänsä tuttu terveysaseman lääkäreille ja mitä minun pitäisi ottaa mukaan. Kun en saanut vastausta, sain toisen älynväläyksen ja pyysin lääkäriltä puhelinaikaa. Jee, hän soittaa minulle parin viikon päästä!

No niin, asia on jollakin tavalla hoidossa...Paitsi että minulla ei kyllä ole esittää kunnollista ja tarpeeksi uutta taustatietolomaketta itsestäni. Yes, tuorein taitaa olla Ortonissa sillä lääkärillä, joka listasi ne alkuoireeni muistiin. Ehkä siitä olisi jotakin apua. Eikä, nyt pitää soittaa uudelleen sinne...

Kommentit

  1. Ei hyvä tavaton!

    Minä muuten kyselin vammaistukea ensimmäisellä Ortonin jaksolla ja silloinen sos.tt. oli sitä mieltä, etten missään nimessä ole siihen oikeutettu. No kakkosjaksolla oskun puolella oleva sos.tt. taas käski ehdottomasti hakea, kunhan vaan saan lääkärin lausunnon tuohon(kin).

    Ja kuljetuspalvelulapun antoivat käteen ensimmäisellä jaksolla ja se on ollut kunnalla käsittelyssä kohta 3kk ja lääkärintodistukset mitkä liitin mukaan olivat viime kesältä ja joulukuulta. Laitoin myös kopion Kelan myöntämästä toistaiseksi voimassa olevasta taksiluvasta terveydenhuoltoajoihin. No, enpä tiedä onko hakemus heitetty roskiin vai onko se hautautunut jonnekin, kun vuodenvaihteessa meidän kunnan sote-palvelut yhdistyivät naapurikaupungin kanssa ja kaikki on levällään kuin jokisen eväät.

    Sinä päivänä kun joku asia menee suoraan jossain läpi ilman lisäselvitysten vastineiden vastineiden lisäselvityksiä ja kymmentä puhelinsoittoa, olen luultavasti heittänyt henkeni :D Ihanata tämä Suomenmaan byrokratia, kyllä näillä koneistolla muutamat suojatyöpaikat maksetaan kunnan kirjoilla...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe