Uusia tuulia asunnossa ja veden alla

Eilen niska päätti jälleen kenkkuilla. Minä olin lääkärireissulla "kaupungissa" (siis muutamien kilometrien matkan päässä meiltä). Pysäkillä oli vaikea seistä, ratikalla oli vaikea ajella ja katsoa varsinkin oikealle. Sitten oli vaikea kävellä ja lopuksi oli vaikea käydä hoitamassa ne muutamat pakolliset asiat.

Sinänsä tilanne oli jo odotettavissa, sillä olimme puolison ja Naakkasen kanssa maanantaina monta tuntia Ikeassa. Siellä tilanne oli vielä ihan ok, minullakaan ei ollut reissussa suurempia vaikeuksia. Mukaan tarttui muuten hylly sekä muutamia säilytyslaatikoita Naakan leluille.

Tytön kanssa ei ainakaan vielä ole kovin hankalaa "shoppailla". Otimme ison ostoskärryn ja laitoimme tytön turvakaukalossaan kärryn pohjalle. Kaukalo heilui hauskasti, ja tyttö oli kaikesta näkemästään oikein iloinen! Ruokapaikan jonossa piti oikein keikistellä vanhemmille rouville, jotka olivat oikein haltioissaan.

Hetken ruokailtuamme tyttösemme sihautti pissat vaipan ohi, ja puolisoni kävi korjaamassa tilanteen. Tytölle tilanne ei ollut vastoinkäyminen laisinkaan. Kurjaa oli vain, kun hoitopöydällä olisi pitänyt pysyä hetki paikoillaan (puolisoni ei ole vielä siirtynyt istualtaan pukemiseen, vaan pukee tyttöä mieluiten lattialla).

Tällä viikolla tuttu remonttimies tulee maalaamaan Naakan huoneen. Niskaset eivät ole ollenkaan kiireisiä, sillä lopullista värivalintaa ei ole vielä tehty! Huoneesta on tarkoitus tulla vihreä, mutta sävy on vielä hakusessa. Täällä skandinaviassahan suositus on mahdollisimman vaalea, jotta tilasta ei vahingossakaan tulisi pimeä. No, rva taas haluaisi väristä hieman näkyvämmän, niin valkoiset kalusteet näyttäisivät kivoilta sitä seinää vasten.

Ikeassa katselimme myös tuoleja. Asumme kerrankin niin, että meille mahtuisi jopa nojatuoli. Sellaisen haluaisimme minun ja puolisoni makuuhuoneeseen, jonne on tarkoitus tulla rauhallinen lukunurkkaus. Puoliso olisi halunnut erään tuolin, mutta sitä ei voitu ottaa, kun selkänoja ei ulottunut ylös asti.

Akvaario on edelleen työn alla. Oikeastaan sille ei ole tehty mitään vähään aikaan, kun rva ei ole sattunut sellaiseen eläinkauppaan, jossa myytäisiin oikeanlaista pohjakasvia. Tarkoitus on yrittää kasvattaa "nurmikkoa" akvaarion pohjalle, sellaista kuin ilman hiilidioksidilevitintä on mahdollista. Nyt pitäisi vielä löytää se kasvi.

Tällaisessa tilassa akvaario on tällä hetkellä:


Kuvassa näkyvistä mustatetroista (harmahtava ja raidallinen) yksi kuoli pari päivää sitten. En ihan saanut selville mihin, mutta kala alkoi näyttää huonovointiselta ja menehtyi sitten. Levätilanne on hieman helpottanut, mutta silti sitä levää kertuu enemmän kuin olisi tarpeellista. Siksi vettäkin täytyy vaihtaa aika usein. Kuitenkin näyttäisi siltä, että esim. suodatin toimii oikein hyvin.

Akvaarioihin rva ei ole edelleenkään kyllästynyt. Niihin voi aina ideoida jotakin uutta. Sitä ruohomaista pohjakasvia rva:n on esimerkiksi tarkoitus yrittää levittää kasvamaan myös kuvassa näkyvien puunkappaleiden päälle. Saa nähdä, miten sellainen onnistuu, mutta kuminauhoista on kuulemma apua kasvien kiinnityksessä.

Tänään odotamme vieraiksemme minun serkkupoikaani ja hänen tytärtään, Naakan pikkuserkkua. Tarkoitus on ilmeisestikin juosta pikkutyttöjen (meillä kyläilevä tyttönen on puolitoistavuotias) perässä ympäri asuntoa ja vaihtaa siinä sivussa kuulumisia. Sitä ennen pitäisi mahdollisesti lähteä Prismaan, mutta rva pohtii edelleen, pystyykö niskavaivan kanssa sellaista reissua tänään tekemään.

Kommentit

  1. Ikean reissu kuulosti tosi hauskalta. Pikkuneidille olen vähän kateellinen; ostoskärryissä matkustaminen ja keikkuminen oli varmaan kivaa. Ja myös siitä olen kade, että Ikeassa myytävät Mammut-huonekalut ovat juuri tuollaisille pienille ihmisille. Jos niitä olisi aikuisten koossa, niin ostaisin heti Mammut-tuolit meidän keittiöön, mieluusti neljä eri väristä. :) Terkkuja pikkutypylle!

    VastaaPoista
  2. Mä olen aivan sama mieltä - joskus tuli jonkun kanssa puhetta, että Heurekassa saisivat laajentaa sitä isojen huonekalujen osastoa (siellä aikuiset näkevät asiat lapsen näkökulmasta) ostoskärryihin ja lastenvaunuihin. Mammut-huonekalut ovatkin ihania, mutta ruotsalaiset taitavat olla liian sovinnaisia suurentaakseen kyseistä merkkiä aikuisille sopivaksi ;) Terkkuja koko farmin väelle myös!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe