Tampereen terveisiä!
Rva vietti aivan älyttömän kivan "viikonlopun" (pe-la) sisarensa kanssa Tampereella. Minilomaa viettäessä rva ihan konkreettisesti huomasi, kuinka vähälle vapaahetket ovat jo vaikka kuinka kauan aikaa jääneet.
Kroppa kesti matkan urheasti, perjantaina niska alkoi vihoitella oikeastaan vasta illalla, junamatkan, syömisten, kävelemisten ja Vapriikki- museon näyttelyiden katsomisen jälkeen. Tuli tuttu tunne, että niska ei jaksa kannatella päätä, ja oikea puoli kipeytyy ja puutuu. Seuraavana aamuna tilanne oli ihan hyvä.
Jo menomatkalla koimme hauskan tilanteen, kun Tampereelle jatkava yksikkö alkoi pakkautua täyteen jo Järvenpäässä. Riihimäellä loppuivat istumapaikat. Sisareni sai paikan toisesta osastosta kuin minä. Riihimäen jälkeen tuli kuulutus, että kuulutuksissa on ilmeisesti tapahtunut erehdys, ja kaksi ensimmäistä yksikköä jatkavat Tampereelle!
Naurunremahdus täytti silloin koko junan etuosan! Seuraavalla asemalla suuri osa ihmisistä vaihtoi toiseen yksikköön, jolloin tilaa tuli hienosti lisää. Siirryin sisareni viereen Hämeenlinnan jälkeen, kun tilaa tuli vielä vähän lisää.
Mielenkiintoista ja rutiinista poikkeavaa oli piipahdus Oluthuone-ravintolassa illalla (sitä ennen olimme, hmm, pulisseet kaikesta mahdollisesta ja katsoneet uutiset). Kun nälkä vielä yllätti, kävimme Kebabilla puolen yön aikaan, mikä ei myöskään kuulu tavalliseen rytmiimme!
Aamulla vähän väsytti.
Sää säilyi mukavana molempina päivinä, vaikka tulikin sadekuuroja. Kävimme vielä kaupoissa ja uudelleen syömässä, ja täytyy sanoa, että sisarellani oli tällä kertaa parempi tuuri vaatelöytöjen suhteen.
Iltapäivällä väsytti sitten jo niin paljon, että päädyimme IC-junaan. Ekan vaunun yläkerrassa oli aika luksusta istua, vaikka hinta vähän kirpaisi. Kyllä niillä penkeillä sai yläselällekin mukavamman asennon kuin paikallisjunissa.
Tänään vietimme vielä aikaa tätini 65-vuotisjuhlissa Kalastajatorpalla. Olipas jälleen mukavaa, monia sinne kokoontuneita lähisuvun jäseniä emme näe kuin juhlissa, joita järjestetään suhteellisen harvoin. Taiteilin juhlissa korkokengissä, mikä ei ollut ehkä fiksuin, mutta varsin esteettinen valinta.
Pari tuntia korkokengissä on muuten iso edistysaskel, jos ottaa huomioon, että 2,5 vuotta sitten, Naakkaa odottaessani, vietin isäni 60-vuotispäiviä jarrusukissa, jotka olivat kropan ja erityisesti tasapainon ja huimauksen kannalta ainoa mahdollinen jalkinetyyppi.
Toivottavasti luvassa ovat hyvät yöunet, sillä aion huomenna mennä salille todella pitkästä aikaa, puolentoista viikon tauon jälkeen. Olin viime viikolla joka päivä Naakan kanssa kellon ympäri, enkä päässyt tekemään yhtään treeniä. Nyt on onneksi eri tilanne.
Kroppa kesti matkan urheasti, perjantaina niska alkoi vihoitella oikeastaan vasta illalla, junamatkan, syömisten, kävelemisten ja Vapriikki- museon näyttelyiden katsomisen jälkeen. Tuli tuttu tunne, että niska ei jaksa kannatella päätä, ja oikea puoli kipeytyy ja puutuu. Seuraavana aamuna tilanne oli ihan hyvä.
Jo menomatkalla koimme hauskan tilanteen, kun Tampereelle jatkava yksikkö alkoi pakkautua täyteen jo Järvenpäässä. Riihimäellä loppuivat istumapaikat. Sisareni sai paikan toisesta osastosta kuin minä. Riihimäen jälkeen tuli kuulutus, että kuulutuksissa on ilmeisesti tapahtunut erehdys, ja kaksi ensimmäistä yksikköä jatkavat Tampereelle!
Naurunremahdus täytti silloin koko junan etuosan! Seuraavalla asemalla suuri osa ihmisistä vaihtoi toiseen yksikköön, jolloin tilaa tuli hienosti lisää. Siirryin sisareni viereen Hämeenlinnan jälkeen, kun tilaa tuli vielä vähän lisää.
Mielenkiintoista ja rutiinista poikkeavaa oli piipahdus Oluthuone-ravintolassa illalla (sitä ennen olimme, hmm, pulisseet kaikesta mahdollisesta ja katsoneet uutiset). Kun nälkä vielä yllätti, kävimme Kebabilla puolen yön aikaan, mikä ei myöskään kuulu tavalliseen rytmiimme!
Aamulla vähän väsytti.
Sää säilyi mukavana molempina päivinä, vaikka tulikin sadekuuroja. Kävimme vielä kaupoissa ja uudelleen syömässä, ja täytyy sanoa, että sisarellani oli tällä kertaa parempi tuuri vaatelöytöjen suhteen.
Iltapäivällä väsytti sitten jo niin paljon, että päädyimme IC-junaan. Ekan vaunun yläkerrassa oli aika luksusta istua, vaikka hinta vähän kirpaisi. Kyllä niillä penkeillä sai yläselällekin mukavamman asennon kuin paikallisjunissa.
Tänään vietimme vielä aikaa tätini 65-vuotisjuhlissa Kalastajatorpalla. Olipas jälleen mukavaa, monia sinne kokoontuneita lähisuvun jäseniä emme näe kuin juhlissa, joita järjestetään suhteellisen harvoin. Taiteilin juhlissa korkokengissä, mikä ei ollut ehkä fiksuin, mutta varsin esteettinen valinta.
Pari tuntia korkokengissä on muuten iso edistysaskel, jos ottaa huomioon, että 2,5 vuotta sitten, Naakkaa odottaessani, vietin isäni 60-vuotispäiviä jarrusukissa, jotka olivat kropan ja erityisesti tasapainon ja huimauksen kannalta ainoa mahdollinen jalkinetyyppi.
Toivottavasti luvassa ovat hyvät yöunet, sillä aion huomenna mennä salille todella pitkästä aikaa, puolentoista viikon tauon jälkeen. Olin viime viikolla joka päivä Naakan kanssa kellon ympäri, enkä päässyt tekemään yhtään treeniä. Nyt on onneksi eri tilanne.
Kommentit
Lähetä kommentti