Puoliväkisin kiinni kuntoutukseen

Niskasilla on viime viikkoina tapahtunut vaikka mitä. Eräs asia, jonka hoitoa rva on siirtänyt pidemmälle ja pidemmälle, on fysioterapia. Rva:n pitäisi käydä sellaisessa, hakemassa ohjeistusta kuntoutukselleen.

Eli taas pitäisi aktivoitua. Raskaus ja synnytys ovat olleet spesiaalivaiheita, nyt pitäisi päästä jälleen kiinni jonkinlaiseen kuntoutusohjelmaan.

Sitä varten taas pitäisi löytää fyssari. Sellaista minulla ei tällä hetkellä ole. Suoraan sanottuna ennakkoluuloni fysioterapiaa kohtaan ovat vain kasvaneet. Tuntuu, että vamma on ollut olemassa jo niin monta vuotta, että olen kertakaikkisen kyllästynyt aloittamaan taas jotakin sen hoitoon liittyvää.

Toisaalta tiedän, että pakkohan se on. Ei oikein voi jäädä tuleen makaamaan, kun toisella puolella vaakakupissa on niin monta, painavaa asiaa. Silti rva hyväksyy itselleen kyllästymisen tunteen - vähemmästäkin kyllästyisi!

Fysioterapeutteja on rva:n kokemuksen mukaan aivan laidasta laitaan, samoin heidän edustamiaan hoitotapoja. Toki se on ymmärrettävääkin, onhan potilaitakin melkoisesti.

Kuten jokaisella alalla, myös leipääntyneitä tyyppejä, jotka eivät jaksa kiinnostua potilaan kuntouttamisesta, löytyy. Yleistä on myös, että mikäli vamma on yhtään hankalampi, jmonimuotoisempi tai pitkäkestoisempi, ei hoitoinnostusta löydy.

Rva:n tunne on tällä hetkellä, että mihinköhän minä tälläkin kertaa itseni tunkisin... Johonkin varmaan, missä saisin ohjeita sellaisten liikkeiden suorittamiseen, jotka hoituvat tässä kotona vauvanhoidon ohella. Perusjumpan osaan, mutta lisäohjeistusta kaipaan jälleen kerran monenkin kehoni osan suhteen.

Mikä minua oikeasti kiinnostaisi? No, kävin vuosia sitten kalevalaisella kansanparantajalla. Koska minulla on jälleen lantion seudun ongelmia, se voisikin olla hyvä vaihtoehto. Myös jooga kiinnostaisi edelleen. En vain oikein tiedä, miten pääsisin alkuun.

Ihan oikeasti minua huvittavat juuri tällä hetkellä ihan muut asiat kuin niskani kuntoutus. Toivon, että saan taas jostakin "kuntoutuskärpäseni" takaisin. Sinänsä aihe ei kyllästytä, kyllästyminen liittyy nimenomaan ongelman kroonisuuteen ja siihen, että asiaan pitäisi taas kerran perehtyä, kun moni asia on vähän toisin kuin aiemmin.

Onneksi keskittyä voi moneen muuhunkin asiaan. Eilen illalla koin hauskoja hetkiä ratikassa, kun kaksi hieman humaltunutta mieshenkilöä konsertoi esittäen vanhoja, suomalaisia sävelmiä laidasta laitaan. Ehkä laulu ei ollut ihan 10+, mutta sanat menivät ihan oikein...ja laulut soivat toki päässä vielä, kun yritin alkaa nukkua. Laulua kuulee julkisilla paikoilla oikeastaan aika harvoin.

Tänään olen kokenut itseni täydeksi pösilöksi erään väärinymmärrysten suman takia, mutta ei siitä sen enempää. Ihan oikein minulle.

Huomenna on, luojan kiitos, uusi päivä. Se on jo suunniteltu täyteen ohjelmaa, joten täytyypä tästä mennä nukkumaan. Ei mitään erityistä kylläkään, mutta ohjelmaa kuitenkin. Sitä odotellessa.