Väitöstilaisuus ja karonkka
Tänään on pienten lasten kotiäidin näkökulmasta erikoinen päivä. Aamupäivän vietimme nimittäin hyvän ystäväni väitöstilaisuudessa. Pääsimme tilaisuuteen kahden puolisoni kanssa, mikä on nykyään vähintäänkin erikoista.
Siksipä menomatkalla ratikassa tuntui kuin olisimme päässeet yhdessä treffeille (niinhän asia tavallaan olikin)!
Itse tilaisuus oli siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että siellä esiteltiin vuosien työn tulos. Aihe liittyi samaan tieteenalaan, jota itse olen opiskellut, vaikka suuntaus olikin eri. Ymmärsin kuitenkin englanninkielistä argumentointia melko hyvin, sillä alan tieteellinen sanasto on minulle tuttu.
Kuinka ylpeä olinkaan ystävästäni, joka hoiti tilaisuuden ammattimaisesti alusta loppuun asti! Oli hienoa olla todistamassa tätä tärkeää etappia hänen urallaan.
Selvisin myös tilaisuuteen liittyvästä istumisesta verrattaen hyvin. Aluksi tilanne oli vähän hakusessa, mutta yritin muistaa käyttää syviä vatsalihaksia selän tukena. Kahteen ja puoleen tuntiin mahtui hetkiä, jolloin tuki ei ollut ehkä optimaalinen, mutta kestin kuitenkin hyvin.
Tulin taas ajatelleeksi, kuinka kauan sitten satutetun niskan takia täytyy yhä edelleen harjoitella ihan perusasioita kuten istumista. Toisaalta, harjoittelen kyllä mitä tahansa, jos tilanne vain menee parempaan suuntaan kerta kerralta edes vähäsen.
Nyt olemme kotona lepäämässä (sananmukaisesti, sillä molemmat lapset nukkuvat vielä päiväunia). Illalla kähdemme vielä juhlimaan karonkkaa, joten päivä tulee todella olemaan juhlallisuuksia täynnä.
Väitöstilaisuuksissa olen opiskeluaikanani ollut, mutta yhtäkään karonkkaa en ole vielä juhlinut. Jo siksikin tuntuu mukavalta ja jännittävältä odotella illan ohjelmaa. Huomenna varmasti väsyttää, mutta aika harvoin tällaisia tilaisuuksia pääsee juhlistamaan.
Tänään tulee oltua tavallista enemmän poissa kotoa, mutta ei niin paljon ulkona. Jos huomiselle asettaisi jonkin tavoitteen, voisi se olla esimerkiksi ulkoilu. Tänään on ollut mainio sää, katsotaan, millaista ulkoiluilmaa huominen tuo tullessaan.
Siksipä menomatkalla ratikassa tuntui kuin olisimme päässeet yhdessä treffeille (niinhän asia tavallaan olikin)!
Itse tilaisuus oli siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että siellä esiteltiin vuosien työn tulos. Aihe liittyi samaan tieteenalaan, jota itse olen opiskellut, vaikka suuntaus olikin eri. Ymmärsin kuitenkin englanninkielistä argumentointia melko hyvin, sillä alan tieteellinen sanasto on minulle tuttu.
Kuinka ylpeä olinkaan ystävästäni, joka hoiti tilaisuuden ammattimaisesti alusta loppuun asti! Oli hienoa olla todistamassa tätä tärkeää etappia hänen urallaan.
Selvisin myös tilaisuuteen liittyvästä istumisesta verrattaen hyvin. Aluksi tilanne oli vähän hakusessa, mutta yritin muistaa käyttää syviä vatsalihaksia selän tukena. Kahteen ja puoleen tuntiin mahtui hetkiä, jolloin tuki ei ollut ehkä optimaalinen, mutta kestin kuitenkin hyvin.
Tulin taas ajatelleeksi, kuinka kauan sitten satutetun niskan takia täytyy yhä edelleen harjoitella ihan perusasioita kuten istumista. Toisaalta, harjoittelen kyllä mitä tahansa, jos tilanne vain menee parempaan suuntaan kerta kerralta edes vähäsen.
Nyt olemme kotona lepäämässä (sananmukaisesti, sillä molemmat lapset nukkuvat vielä päiväunia). Illalla kähdemme vielä juhlimaan karonkkaa, joten päivä tulee todella olemaan juhlallisuuksia täynnä.
Väitöstilaisuuksissa olen opiskeluaikanani ollut, mutta yhtäkään karonkkaa en ole vielä juhlinut. Jo siksikin tuntuu mukavalta ja jännittävältä odotella illan ohjelmaa. Huomenna varmasti väsyttää, mutta aika harvoin tällaisia tilaisuuksia pääsee juhlistamaan.
Tänään tulee oltua tavallista enemmän poissa kotoa, mutta ei niin paljon ulkona. Jos huomiselle asettaisi jonkin tavoitteen, voisi se olla esimerkiksi ulkoilu. Tänään on ollut mainio sää, katsotaan, millaista ulkoiluilmaa huominen tuo tullessaan.
Kommentit
Lähetä kommentti