Perhe on aina perhe
Niskasilta päivää... Flunssasta olemme selvinneet, iloinen yllätys on ollut, ettei tauti tarttunut perheen pienimpiin. Viime päivämme ovat valjenneet lumisissa tunnelmissa, täällä etelärannikolla on tuiskunnut jo monta päivää.
Se onkin varsin ihmeellistä. Viime vuosina olemme lähinnä tarponeet pimeyden ja loskan keskellä talvikaudet. On hieno tunne, kun yhtäkkiä pulkkamäki kutsuukin jo ennen marraskuun puoliväliä. Eilen vietimme Naakan kanssa pulkkamäessä puolitoista tuntia, takaisin tulimme vaatteet vettyneinä, väsyneinä ja nälkäisinä kuten tavoite olikin.
Rva:lla on käytössä viimetalviset talvilenkkarit, joissa on hienoutena "nastat", jotka saa käännettyä päälle ja pois päältä. Nämä kengät toimivat oikein hyvin, jos siis muistaa vääntää ne nastat päälle... Ovat muuten second handia, kaikkea ei tosiaankaan tarvitse hankkia uutena.
Eilen olin onnellinen saadessani vieraakseni sisareni, joka tuli meille päivävisiitille tuulesta ja tuiskusta huolimatta! On se jännittävä tunne, että vaikka asuminen lapsuudenperheessä on vuosia sitten päättynyt, sitä tuntee olonsa kotoisaksi, kun oman perheen jäseniä on paikalla.
Hän leipoi meille hyvin mielenkiintoisen peltileivän, joka on kaiken lisäksi vielä hyvääkin! Siihen tuli muun muassa kikhernejauhoja, jos en väärin muista. Peltileipä/rieska siitä tuli sitten rva:n mokan seurauksena, kun olin unohtanut hankkia kuivahiivaa...
Minä puolestani sain hänen välityksellään itselleni pitkästä aikaa niin sanottua aikuisten tekemistä eli oman alani työtehtävän. Syvennyin siihen, ja toivottavasti minusta oli jotakin apua myös.
Särkee ja jumittaa, edelleen. Hieroja on tällä kertaa lauantaiaamuna, johon asti pitää sinnitellä. Olen parhaani mukaan jumpannut ja venytellyt, mutta jotenkin tuohon niskaan ei taas kerran tunnu tehoavan mikään.
Harmillista on, kun olen huomannut, että olen viikoittain siinä tilassa, että hermostun, kun pitää mennä jonkun asian takia lattialle tai kumartua alas, kun sieltä ei pääse ollenkaan helposti ja kivuitta ylös. Silloin tuntee itsensö kömpelöksi ja..hmm...vanhaksi.
Tätä välttääkseni yritän liikuttaa kehoa monipuolisesti, ja kai se on jotakin tuloksiakin tuottanut. Pakko myöntää, että kun kävin punttisalilla, olin niskaa lukuun ottamatta paremmassa kunnossa kuin nykyään. Tästäpä voin päätellä, että eiköhän se sali taas ennen pitkää kutsu.
Se onkin varsin ihmeellistä. Viime vuosina olemme lähinnä tarponeet pimeyden ja loskan keskellä talvikaudet. On hieno tunne, kun yhtäkkiä pulkkamäki kutsuukin jo ennen marraskuun puoliväliä. Eilen vietimme Naakan kanssa pulkkamäessä puolitoista tuntia, takaisin tulimme vaatteet vettyneinä, väsyneinä ja nälkäisinä kuten tavoite olikin.
Rva:lla on käytössä viimetalviset talvilenkkarit, joissa on hienoutena "nastat", jotka saa käännettyä päälle ja pois päältä. Nämä kengät toimivat oikein hyvin, jos siis muistaa vääntää ne nastat päälle... Ovat muuten second handia, kaikkea ei tosiaankaan tarvitse hankkia uutena.
Eilen olin onnellinen saadessani vieraakseni sisareni, joka tuli meille päivävisiitille tuulesta ja tuiskusta huolimatta! On se jännittävä tunne, että vaikka asuminen lapsuudenperheessä on vuosia sitten päättynyt, sitä tuntee olonsa kotoisaksi, kun oman perheen jäseniä on paikalla.
Hän leipoi meille hyvin mielenkiintoisen peltileivän, joka on kaiken lisäksi vielä hyvääkin! Siihen tuli muun muassa kikhernejauhoja, jos en väärin muista. Peltileipä/rieska siitä tuli sitten rva:n mokan seurauksena, kun olin unohtanut hankkia kuivahiivaa...
Minä puolestani sain hänen välityksellään itselleni pitkästä aikaa niin sanottua aikuisten tekemistä eli oman alani työtehtävän. Syvennyin siihen, ja toivottavasti minusta oli jotakin apua myös.
Särkee ja jumittaa, edelleen. Hieroja on tällä kertaa lauantaiaamuna, johon asti pitää sinnitellä. Olen parhaani mukaan jumpannut ja venytellyt, mutta jotenkin tuohon niskaan ei taas kerran tunnu tehoavan mikään.
Harmillista on, kun olen huomannut, että olen viikoittain siinä tilassa, että hermostun, kun pitää mennä jonkun asian takia lattialle tai kumartua alas, kun sieltä ei pääse ollenkaan helposti ja kivuitta ylös. Silloin tuntee itsensö kömpelöksi ja..hmm...vanhaksi.
Tätä välttääkseni yritän liikuttaa kehoa monipuolisesti, ja kai se on jotakin tuloksiakin tuottanut. Pakko myöntää, että kun kävin punttisalilla, olin niskaa lukuun ottamatta paremmassa kunnossa kuin nykyään. Tästäpä voin päätellä, että eiköhän se sali taas ennen pitkää kutsu.
Kommentit
Lähetä kommentti