Koulutustason lasku - pohdintaa

"Ei ihme että koulutustaso laskee, kun kouluissa opetetaan..." "Oppilaille ei saisi näyttää sitä, tätä..." "taas Wilma-viestissä mainittiin pikkuasioista..." Somekeskusteluja (isompien alustojen, ei minun :D ) seuratessa tulee vastaan usein yllä olevan kaltaisia tekstejä.

Viimeisimpään myönnän syyllistyneeni itsekin, tosin en keskustelualustoilla, mutta keskusteluissa muiden vanhempien jne. kanssa. Toki ne jatkuvat viestit väsyttivät entisestään, kun lapsen kanssa oli vaikeaa koulussa eikä kotoa pystytty eliminoimaan käytösongelmia sormea napsauttamalla.

Mutta, kun itse kävin koulua, vanhemmat olivat käsittääkseni aika erillään koulumaailmasta. Korjatkoon joku 80-luvulla lapsensa saanut, mutta luulisin, että koulun annettiin pääasiassa hoitaa tehtävänsä ja kotiasiat olivat erikseen.

Mutta...uskallan väittää, että koulutustason lasku ei mitenkään välttämännä johdu kouluopetuksesta. Jos lähdetään liikkeelle oppijasta, jolla ei ole esimerkiksi massiivisia mielenterveys- tai oppimisongelmia, hänellä on oikein hyvät mahdollisuudet päästä halutessaan vaikka korkeakoulutasolle saakka. Painotan sanaa "halutessaan", muutkin tasot ovat oikein ok.

Vaikka säästöt ja leikkaukset ovat osuneet kaikkialle, uskallan väittää, että koulujärjestelmämme on edelleenkin maksuttomuudessaan ainutlaatuinen. Esimerkiksi minun ei ole tarvinnut lasten syntyessä aloittaa säästämistä heidän collegeopintojaan varten. Nyt myöskään esimerkiksi lukion kirjoista ei tule senkaltaisia maksuja kuin omassa nuoruudessani.

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että ongelmat keskittymisessä, jotka koskevat myös meitä aikuisia, ovat nykyään koulumenestyksen suurin este. Älypuhelimet tulisi voida nykyistä rohkeammin kieltää oppitunneilla, ehkä jopa osalla välitunneista.

Jos kodin malli on, että esimerkiksi kirjoja tai lehtiä ei lueta eikä uutisia seurata, sillä on mahdollisesti vaikutus myös lapseen/nuoreen. Teoreettisten aineiden opiskelu kuitenkin tapahtuu edelleen suureksi osaksi tekstien avulla ja niitä pitäisi oppia myös soveltamaan muuhun tietoon maailmasta. Kielten opiskelu vaatii työtä, sitä ei pysty tekemään reality-maailmasta tutulla heti palkkio tänne -mallilla. 

"Minun lapselle ei saa kertoa..." Tämä on ehkämä mainitsemistani kommenttiesimerkeistä huolestuttavin. Yleensä nämä kommentit liittyvät esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöasiaan, eri uskontokuntiin tai pelkoon siitä, että lapselle kehittyy koulussa "väärä" poliittinen mielipide.

Uskaltaisin väittää, että lapsi muodostaa itse arvo- ja mielipidemaailmansa ajan kanssa. Se voi myös muuttua aikuisuudessa. Miksi olisi pelottavaa, että lapsi edustaisi eri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöä, uskontoa tai puoluekantaa? Emmehän me lisäänny muodostaaksemme kopioita itsestämme, toivottavasti.

Nyt polarisoitumisen aikana pidän varsin arvokkaana, että koulu on paikka, jossa asioista voi saada tietoa. Eiköhän tuo tieto ole käynyt läpi pitkällisen prosessin ennen kuin se on opetussuunnitelmaan päätynyt.

Ylipätänsä, tiedon ja mielipiteen ero tuntuu hämärtyneen. Itselleni tieto edustaa tutkimustietoa, eli tietoa, joka on muodostettu useiden lähteiden perusteella ja tutkimusta tehden. Siksi "mielipidetieto" jaksaa hätkähdyttää. 

Miten opetan lapsilleni, että tie osaamiseen kulkee pitkällisen perehtymisen kautta? Ei se helppoa ole, kun "älymaailma" on niin voimakkaasti läsnä toisin kuin omassa lapsuudessani. Siksipä pohdinkin asiaa säännöllisesti eikä asia tule myöskään täydellisesti käsitellyksi yhdessä blogikirjoituksessa.