Mehiläiskato, kummipoika D. ja loppukevään väsymys

Mehiläis- ja hyönteiskadosta on puhuttu jo pitkään. Se on innoittanut minut tiettyihin toimiin puutarhapalstan kanssa. Tavoitteeni on, että palstalla olisi kukkivia kukkia keväästä syksyyn asti. Helpommin sanottu kuin tehty. 

Tällä hetkellä palstalla ei kuki mikään. Lumikello kukki jo, yksi krookuskin taisi jo kuihtua. Tulppaanit ovat alkutekijöissä. Seuraava kukkija on käsittääkseni akileija. Toinen akileija päätti olla nousematta, joten täytynee hankkia muutama uusi. Tiedän jo etukäteen, että minulla on monta kukkijaa kesä- ja elokuulle, heinäkuu on vähän auki.

Toki meille tulee hyötykasvejakin - ainakin maissi on jo ikkunalaudalla hyvällä alulla. Muiden kasvien kanssa on vähän niin ja näin - en suosittele Nelson Gardenin siemeniä - ainakin minulla on ollut todella huono tulos.

Puutarhapalstan kanssa on vielä oikein mukavaa. Eilen illalla kävin kumoamassa loput multasäkit ja siirsin yhden pienen pensasmustikan toiseen paikkaan. Se on ollut tähän saakka varsin kitukasvuinen. Katsotaan, parantaisiko siirto tilannetta.

World Vision lähetti kummipoika D:stä videon. 9-vuotias D. seisoi paperilehtiö kädessään ja luki meille. Tekstin sisältö jäi epäselväksi, koska poika luki koti- tai koulukielellään. Yksi viesti oli varmasti, että D. osaa lukea :)

Koko perheemme katsoi videota ja oli siitä ilahtunut. Noin kuukausi sitten saimme D:ltä myös kirjeen, jossa kerrottiin, että D. ja koko perhe voivat hyvin. 

Avustussummamme ei mene kokonaisuudessaan D:lle, vaan sillä tuetaan koko yhteisöä. Lapsille tuki tuo parempia mahdollisuuksia koulunkäyntiin ja tietoa lasten oikeuksista. Vanhemmille se voi tarkoittaa keinoja parempaan ruokahuoltoon (viljelymenetelmät jne.) tai vaikkapa pienlainaa, jolla voi perustaa oman yrityksen.

Me yritämme kirjoittaa D:lle uuden kirjeen mahdollisimman pian. Kirjeeseen voi laittaa mukaan myös kuvan, jonkinlainen kuva Suomen luonnosta lähtee varmaankin koti Burundia. 

Naakan nepsy-haasteet ovat hieman lisääntyneet. Yhdistän tämän väsymykseen. Naakkasemme alkaa olla varsin valmis kesälomalle. Viime viikolla Naakka kieltäytyi uima-opetuksesta. Sitä itkettiin ja raivottiin kotosalla monta kertaa. Wilma-viestit kulkivat kodin ja koulun välillä.

Tällä viikolla homma meni paremmin - Naakka suostui antamaan uimanäytteen, joten koululle saatiin "todiste" hänen uimataidostaan. Ensi viikolla koitetaan taas vähän enemmän: toivomme, että Naakka suostuisi ottamaan osaa uimaopetukseen edes osan ajasta.

Olen aika toiveikas tämän kanssa. Ymmärrän Naakkaa hyvin, sillä vapaamuotoisessa uimatilanteessa hän kestää "julkisten" uimapaikkojen melun ja hälinän. Naakka rakastaa vettä ja uimista. Se yhdistettynä opetustilanteeseen on kuitenkin liikaa.

Toivon, että Naakka saa viikonloppuna levättyä ja kerättyä voimia. Meille on tulossa paljon ihmisiä kylään lauantaina, mutta luulen että tilanne on Naakalle mukava ja energisoiva. Luvassa on myös euroviisut, tosin en ole antanut lupaa katsoa niitä reaaliajassa ;) 

PS. Pääsen luultavasti taimiostoksille ensi viikolla. Se on joka vuosi yhtä mieluisaa.

PPS. Toivon kovasti, että lastemme ikäisellä kummipoika D:llä olisi tulevaisuudessa mahdollisuus opiskella ja saada ammatti.

PPPS. Toivon Naakalle ja meille muillekin hyvää kesälomaa.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys