Lautapelituokioita

Lapsena pelasin lauta- ja korttipelejä valtavan paljon. Muistojeni legendaarisin lautapeli on kenties Kimble, joka oli meillä mökillä. Kun ajattelen Kimbleä, sen muovista pelilautaa ja puisia, erivärisiä nappuloita, mieleeni tulevat välittömästi myös sadepäivät ja se, ettei ulos voinut mennä. Se Kimble on vielä olemassa.

Sitten on korttipelejä, kuten Hullunkuriset perheet. Mummit ja papat opettivat pelaamaan ainakin maijaa ja tikkiä. Ristiseiskan opin myöhemmin - mitä todennäköisimmin kesämökillä sateisena päivänä. Nopeuspelit ralli ja stressi ovat myös hyvin muistissa.

Pelaaminen on sosiaalista. Koska pelatessa on pakko keskittyä, voi sen avulla irtaantua hetkeksi kaikesta muusta. Pelaaminen on kaikin puolin mukavaa, mutta se jäi omalla kohdallani, kun aikuistuin ja lähdin opiskelemaan. Ihan viime vuosina pelaaminen on tullut asteittain takaisin.

Puolison kanssa pelaamme välillä shakkia, ja minä häviän aina! Shakki on mielenkiintoinen, mutta todella haasteellinen peli.  Se vaatisi vielä paljon opettelua.

Mukava tuttavuus on vuosia sitten joululahjaksi saatu Carcassonne. Siinä rakennetaan keskiaikaista, ranskalaista kylää ja "varataan" itselle mahdollisimman hyviä, valmistuvia kaupunkeja, teitä, peltoja jne. Niistä saa pisteitä pelin aikana ja pelin loputtua.

                          Kuva viikko sitten pelatusta Carcassonnesta pelin keskivaiheilta.


Carcassonnen pituus on minulle ongelma - täytyy välillä nousta seisomaan ja kävellä ympäri huonetta. Pelin lopulla aivotkin alkavat tuntua väsyneiltä, vaikka ongelma taitaa olla pikemminkin niskassa. Nämä istumisharjoitukset ovat kuitenkin tärkeitä, jotta oikeat lihakset oikeissa paikoissa osaisivat ajan kanssa ottaa tehtävänsä takaisin.