Fysioterapiatuntemuksia
Kävin tosiaan sairaalan fysioterapiaosastolla viime tiistaina. Matkustin noin neljän kilometrin matkan bussilla. Se matka meni ihan hyvin, onneksi löytyi istumapaikka.
Fysioterapeutti oli ihan mukava. Kyseli paljon, ja minulla jäi taas kertomatta puolet, kuten minulle yleensä tuollaisissa tilanteissa käy. Minä käyn nyt siellä kerran viikossa - ensi perjantaina on uusi aika.
Tasapaino ja käden puristukset ym. todettiin normaaleiksi (mikäs siinä on todetessa, kun eihän se puristusvoima tuossa oikeassa kädessä ole ongelma, vaan se, jos sillä kädellä pitää esimerkiksi kantaa jotakin vähän pidemmän aikaa).
Sitten kerroin, etten voi oikein venytellä niskaa, kun minulla on niin liikkuvat nivelet, etteivät venytykset tunnu. Siihen hän totesi, että sehän on hieno juttu, koska se kertoo siitä, ettei jumituksia ole! Ihan samaa mieltä en itse ole, kun ne jumitukset tunnen, ja hierojani toteaa niskan olevan joka kerta aivan helevetin jumissa... En nyt sitten jäänyt siitä väittelemään.
Eihän siinä muuta, kuin että minun täytyy kuulemma ottaa rauhallisesti ja antaa itselleni aikaa kuntoutua. Muuten helppo juttu, mutta ota nyt sitten tässä rauhallisesti, kun tuo byrokratiajärjestelmä (palaan siihen myöhemmin) tekee kaikkensa, jotta voisi todistaa, ettei minua mikään vaivaa ja ettei minulle ainakaan voi myöntää edes sairauslomaa.
Sain uuden syvien niskalihasten harjoitteen vanhojen tilalle. Tässä kävi nyt ihan samalla tavalla kuin aina aiemminkin, eli uusi fyssari tyrmäsi totaalisesti vanhan fyssarin ohjeet. Kuntoutujalle tulee siinä aina vähän ristiriitainen fiilis, niin kuin se parantumattomuus olisi kuntoutujan syytä tässä ohjeiden ristiaallokossa. No, pisteet sille, joka ne parantavat liikkeet onnistuu löytämään.
Että olenko puolustuskannalla? Öö, olen! Ihan siitä syystä, että minä pelkään. On helpointa olla skeptikko, ettei joudu taas kerran pettymään.
Kuitenkin, tämä oli vasta eka kerta tätä lajia. Rouva Niskanen tuntee traumansa ja luonteensa, ja astuu sairaalaan vievään bussiin uudelleen ensi viikolla.
Fysioterapeutti oli ihan mukava. Kyseli paljon, ja minulla jäi taas kertomatta puolet, kuten minulle yleensä tuollaisissa tilanteissa käy. Minä käyn nyt siellä kerran viikossa - ensi perjantaina on uusi aika.
Tasapaino ja käden puristukset ym. todettiin normaaleiksi (mikäs siinä on todetessa, kun eihän se puristusvoima tuossa oikeassa kädessä ole ongelma, vaan se, jos sillä kädellä pitää esimerkiksi kantaa jotakin vähän pidemmän aikaa).
Sitten kerroin, etten voi oikein venytellä niskaa, kun minulla on niin liikkuvat nivelet, etteivät venytykset tunnu. Siihen hän totesi, että sehän on hieno juttu, koska se kertoo siitä, ettei jumituksia ole! Ihan samaa mieltä en itse ole, kun ne jumitukset tunnen, ja hierojani toteaa niskan olevan joka kerta aivan helevetin jumissa... En nyt sitten jäänyt siitä väittelemään.
Eihän siinä muuta, kuin että minun täytyy kuulemma ottaa rauhallisesti ja antaa itselleni aikaa kuntoutua. Muuten helppo juttu, mutta ota nyt sitten tässä rauhallisesti, kun tuo byrokratiajärjestelmä (palaan siihen myöhemmin) tekee kaikkensa, jotta voisi todistaa, ettei minua mikään vaivaa ja ettei minulle ainakaan voi myöntää edes sairauslomaa.
Sain uuden syvien niskalihasten harjoitteen vanhojen tilalle. Tässä kävi nyt ihan samalla tavalla kuin aina aiemminkin, eli uusi fyssari tyrmäsi totaalisesti vanhan fyssarin ohjeet. Kuntoutujalle tulee siinä aina vähän ristiriitainen fiilis, niin kuin se parantumattomuus olisi kuntoutujan syytä tässä ohjeiden ristiaallokossa. No, pisteet sille, joka ne parantavat liikkeet onnistuu löytämään.
Että olenko puolustuskannalla? Öö, olen! Ihan siitä syystä, että minä pelkään. On helpointa olla skeptikko, ettei joudu taas kerran pettymään.
Kuitenkin, tämä oli vasta eka kerta tätä lajia. Rouva Niskanen tuntee traumansa ja luonteensa, ja astuu sairaalaan vievään bussiin uudelleen ensi viikolla.
Kommentit
Lähetä kommentti