Irvokasta

Tavallistakin voimakkaamman kipu- ja huimausviikon lomassa oli suorastaan irvokasta saada Kelalta kirje, jossa kerrotaan, että sairauspäivärahoja ei edelleenkään makseta, koska ongelmani on kuulemma niska- ja hartiaseudun kiputila eikä mitään muuta.

Päätös menee nyt sosiaaliturvan muutoslautakunnalle, jossa päätetään, onko asia näin vai ei. Sinnekin pyydetään minun vastinettani. Täytyy alkaa miettiä, mitä siihen kirjoittaisin, vaikka tuntuu, että olen selvällä suomen kielellä selvittänyt jo kaiken mahdollisen.

Soitin myös kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmään, jossa asiaa ihmeteltiin ja josta neuvottiin ottamaan jälleen yhteys työkkäriin, josko nyt jo lähettäisivät minut työkykyarvioon. Työkkärissä en saanut kuntoutusneuvojaani kiinni, joten yritän heti maanantaina uudestaan.

Olen taas pari päivää pohtinut, suuri voi olla potilaan vastuu, jos vamma on sentyyppinen, ettei sitä voi muutoin kuin oireiden perusteella todentaa. Ongelmanihan on yksinkertaistettuna, etteivät kuvantamismenetelmät ole vielä kehittyneet niin pitkälle, että hermovaurioni pystyttäisiin vedenpitävästi todistamaan.

Kuitenkin, olen oireideni perusteella varsin klassinen whiplash-tapaus. Minun ongelmanikin ovat samankaltaisia monen muun kanssa. Ongelmani alkoivat tapaturmasta eikä niitä ollut sitä ennen. Hommahan olisi minulle ok, jos tätä oireistoakaan ei olisi.