Retki alppiruusutarhaan

Perjantaina teimme retken Haagan alppiruusutarhaan. En edes ollut tietoinen, että tällainen kohde on olemassa. Paikka on meiltä automatkan (oman tai julkisten) päässä. Me olimme liikkeellä omalla autolla, jonka sai helposti parkkiin aivan alueen viereen.

Viimeaikaisten kirjoitusteni perusteella voisi olettaa, että olen vannoutunut kukkaharrastaja. Asia ei todellakaan ole näin. Kukat ovat alkaneet kiinnostaa minua vasta ihan lähiaikoina, enkä tiedä niistä paljon mitään.

Kukkien nimetkin tuntuvat jäävän todella huonosti mieleen. Siksi alppiruusutarha onkin minulle mitä sopivin vierailupaikka - kaikki ihailemamme kasvit kun sattuivat mukavasti osumaan yhden "ylänimikkeen" alle. 

Kuten yläkuvasta näkyy, tunnelma oli paikoin varsin satumainen. Opin aika nopeasti, että alppiruusu on pääasiassa varjoisan paikan kasvi. Alppiruusutarhassa ruusut oli istutettu harvaan mäntymetsään. Alppiruusu on myös happaman maan kasvi - tämä alue onkin kuulemma entistä suota.

Alue oli yllättävän laaja. Tässä kuvassa näkyy eräänlainen aukio tarhan kahden osan välillä. Nämä alppiruusut (hmm...ainakin niissä oli samanlaiset lehdet ja kukat) taitavat olla sellaisia, jotka viihtyvät aukealla paikalla.

Tässä osassa tarhaa väri vaihtui punaisesta keltaiseen ja valkoiseen. Tarhassa muuten kuljettiin eräänlaisia pitkospuita pitkin. Siellä täällä oli korokkeita, joilta tarhaa pääsi ihailemaan vähän korkeammalta. Tämän kuvan kohdalla muuten alkoi huimaus.

Huimaus, joka oli pysytellyt pois melkein neljä vuorokautta! Kuva jäi retken viimeiseksi, ja loppukävelyn yritinkin sipsuttaa (typerän näköistä) siten, että niskaan kohdistuisi mahdollisimman vähän painetta. Kamerakin oli pakko ottaa pois kaulalta, kun remmi alkoi painaa ikävästi niskaa vasten.

Tällaista tämä "retkun" elämä on. Kotiin ei viitsi aivan kokonaan jäädä, mutta retkillä on vain hyväksyttävä, että se niska ei toimi samalla tavalla kuin niillä, joilla niskaongelmia ei ole.