Varo niskaa
Otsikon kehoitus on tullut kovin tutuksi viime viikkoina. Vastasyntyneen niska olikin se juttu, jota jännitin eniten ennen vauvan tuloa. Nyt, kun omat otteet ovat muuttuneet varmemmiksi, ei vauvan käsittelykään enää pelota. Kun muut ottavat vauvan syliin, tulee heitä aina ohjeistettua niskan suhteen.
Olen miettinyt, että olisinko jännittänyt vauvan niskaa vähemmän, jos oma niskani ei olisi siinä kunnossa kuin se on. Jos en, niin ainakin ymmärrän kenties erityisen hyvin, mistä asiassa on kyse.
Näin neljän viikon iässä tyttö nostelee jo päätään innokkaasti ja etsii katseellaan kaikkea mielenkiintoista. Pää nousee hienosti, mutta tulee vauhdilla alas. Silloin kiirehdin aina "stoppaamaan" sitä pään valahdusta - ettei vain mitään tapahtuisi.
Minusta on liikuttavaa nähdä, miten kovasti tyttö yrittää päätään nostella. Kehitysvaiheet tulevat vastaan nopeasti, ja niitä on mukava ylpeänä seurata.
Olenkohan ylihuolehtiva? No, eivätköhän kaikki tässä vaiheessa ole. Tyttö on onneksi ollut terve, eikä mitään suurempia ongelmia ole ilmennyt. Krooninen unenpuute on toki muuttanut perheeseemme toistaiseksi.
Aloittelen hiljalleen niskatreeniä uudelleen. Nyt ohjelmassa ovat punnerrukset seinää vasten (lapojen ympärillä olevien lihasten vahvistamiseksi) sekä niskan syvien lihasten treeni, tosin vielä aika vähäisessä määrin.
Niska on ollut viime päivinä aika kipakasti jumissa. Eilen minulla piti olla hieroja, mutta eikös se sitten peruuntunut, ja uusi aika on vasta ensi tiistaina. Hätäapuna otin esille hammaskiskon, jonka avulla ainakin purentalihakset ovat vähän rentoutuneet.
Raskauden aikana en pystynyt pahoinvoinnin takia käyttämään kiskoa lainkaan. En muista, tulinko blogissa maininneeksi raskauspahoinvoinnistani, joka kesti ponnistusvaiheen alkuun saakka.
Eilen kävimme anopin kanssa ulkokirppiksellä. Huomasin (ja olen havainnut aiemminkin), että vaunuja pystyn huimauksen ja muiden vaivojen kanssa työntelemään kohtuullisen hyvin, mutta jos pitää katsella tarkasti jotakin, tässä tapauksessa kirpputoritavaroita, alkaa keinuttaa välittömästi. Täytyy olla iloinen, että kävely sujuu.
Nasun vatsapatti ei ole onneksi kasvanut, eläinlääkäri oli sitä mieltä, ettei kyse todennäköisesti ole ainakaan syövästä. Nasu joutui tänään pesuun, kuten aina muutaman kuukauden välein. Näin vanhuksenakin se turkin kuivaaminen on jotakin aivan kamalaa. Onneksi tuore ruoho (Matildakin pääsi toki osalliseksi) kompensoi tilanteen.
Viikonloppu kuluukin pienen matkan merkeissä. Yöreissu on tyttösen ensimmäinen. Rva raportoi sitten jälkikäteen, miten matkassa sujui. Toiveita olen heittänyt siihenkin suuntaan, ettei niska ainakaan kovin kamalasti matkassa temppuilisi.
Olen miettinyt, että olisinko jännittänyt vauvan niskaa vähemmän, jos oma niskani ei olisi siinä kunnossa kuin se on. Jos en, niin ainakin ymmärrän kenties erityisen hyvin, mistä asiassa on kyse.
Näin neljän viikon iässä tyttö nostelee jo päätään innokkaasti ja etsii katseellaan kaikkea mielenkiintoista. Pää nousee hienosti, mutta tulee vauhdilla alas. Silloin kiirehdin aina "stoppaamaan" sitä pään valahdusta - ettei vain mitään tapahtuisi.
Minusta on liikuttavaa nähdä, miten kovasti tyttö yrittää päätään nostella. Kehitysvaiheet tulevat vastaan nopeasti, ja niitä on mukava ylpeänä seurata.
Olenkohan ylihuolehtiva? No, eivätköhän kaikki tässä vaiheessa ole. Tyttö on onneksi ollut terve, eikä mitään suurempia ongelmia ole ilmennyt. Krooninen unenpuute on toki muuttanut perheeseemme toistaiseksi.
Aloittelen hiljalleen niskatreeniä uudelleen. Nyt ohjelmassa ovat punnerrukset seinää vasten (lapojen ympärillä olevien lihasten vahvistamiseksi) sekä niskan syvien lihasten treeni, tosin vielä aika vähäisessä määrin.
Niska on ollut viime päivinä aika kipakasti jumissa. Eilen minulla piti olla hieroja, mutta eikös se sitten peruuntunut, ja uusi aika on vasta ensi tiistaina. Hätäapuna otin esille hammaskiskon, jonka avulla ainakin purentalihakset ovat vähän rentoutuneet.
Raskauden aikana en pystynyt pahoinvoinnin takia käyttämään kiskoa lainkaan. En muista, tulinko blogissa maininneeksi raskauspahoinvoinnistani, joka kesti ponnistusvaiheen alkuun saakka.
Eilen kävimme anopin kanssa ulkokirppiksellä. Huomasin (ja olen havainnut aiemminkin), että vaunuja pystyn huimauksen ja muiden vaivojen kanssa työntelemään kohtuullisen hyvin, mutta jos pitää katsella tarkasti jotakin, tässä tapauksessa kirpputoritavaroita, alkaa keinuttaa välittömästi. Täytyy olla iloinen, että kävely sujuu.
Nasun vatsapatti ei ole onneksi kasvanut, eläinlääkäri oli sitä mieltä, ettei kyse todennäköisesti ole ainakaan syövästä. Nasu joutui tänään pesuun, kuten aina muutaman kuukauden välein. Näin vanhuksenakin se turkin kuivaaminen on jotakin aivan kamalaa. Onneksi tuore ruoho (Matildakin pääsi toki osalliseksi) kompensoi tilanteen.
Viikonloppu kuluukin pienen matkan merkeissä. Yöreissu on tyttösen ensimmäinen. Rva raportoi sitten jälkikäteen, miten matkassa sujui. Toiveita olen heittänyt siihenkin suuntaan, ettei niska ainakaan kovin kamalasti matkassa temppuilisi.
Arvaappa monta kertaa olen itse miettinyt, että pitäisi olla lastenvaunut mitä työnnellä, niin olisi samalla apuväline sekä liikkumiseen että huimaukseen :D
VastaaPoistaMinulla myös huimaus iskee herkästi, jos joudun poikkeamaan keskittymisalueeni ulkopuolelle ja tästä syystä työnnän mielelläni kaupassa ostoskärrejä. Huimaus kun on selvästi kytköksissä pään asentoon sekä näkökentän liikkeeseen.