Auts jälleen kerran
Eilinen oli monenlaisten tapahtumien päivä. Nyt on pakko aloittaa ikävästä, huimauksesta. Se iski, kun otin tytön rintareppuun ja kipaisin hakemassa erään ystäväni (ihanaa, vertaistuki-ihmisen) kaupungilta meille.
Kävin eilen hierojalla. Se avaa niskaa, mutta ilmeisesti myös sekoittaa niskan hermoston toimintaa siten, että seuraavat pari päivää ovat usein aika hankalia. Silloin pahoinvointikohtausten riski on suurempi kuin muina päivinä.
No, istuin koneella sitä ennen vähän pidemmän aikaa. Sitten lähdin lonksuttelemaan sandaaleissa kaupungille, vauva repussa.
Kävi oikein klassisesti. Jäin hetkeksi katselemaan "alaspäin" kirjakaupan näyteikkunaa. Kun nostin katseeni ja olin jatkamassa matkaa, huimaus iski. Ensiksi tulee kihelmöivä tunne niskaan, sitten en saa enää silmilläni kiintopistettä ympäristöstä.
Ympäristö oli mahdollisimman hankala; väkeä täynnä oleva ostoskeskus. Parilla suunnalla oli rullaportaat, kauppojen näyteikkunat olivat värikkäitä ja ihmisiä kulki joka suunnalta. En saanut niskalle kunnon asentoa, vaikka yritinkin sitä korjata.
Pelottavinta tilanteessa oli kuitenkin, että minulla oli tällä kertaa lapsi mukana. Kyllä sitä pelkää, mitä tapahtuisi, jos vaikka kaatuisin. Tosin, tasapainoni pitää yleensä, olo "vain" on kamala. Rekisteröin nopeasti lähistöltä kahvilan, jonne voisin mennä - toki lattiallekin voisi käydä makuulle...
Onneksi ystäväni saapui. Sellainen, joka ymmärtää oman kokemuksen kautta, millaista on, kun kroppa ei toimi. Hän olisi varmasti kantanut lastani, mikäli tilanne olisi vaatinut. Kotiin olisi päästy turvallisesti, mutta minua olisi harmittanut ja harmitti, vaikka lapsi kulkikin repussa kotiin saakka.
Kotona huono olo jatkui koko illan ja tänään paikat ovat todella jumissa. Vaikka edellisillan tapahtumat ovat toistuneet lukemattomia kertoja, putoan tietynlaiseen kuiluun joka kerta, kun tällaista tapahtuu.
Se on nopea, ahdistava ajatuksenjuoksu omasta selviämisestä, menneisyydestä niskavamman kanssa sekä siitä, kuinka kaikki menee pieleen lähi- ja myöhemmässäkin tulevaisuudessa. Sairauksien kanssa kaikki on niin epävarmaa.
Täytyy sanoa, että onneksi illan seura oli niin hyvää! Tuli taas käytyä läpi yhteinen ajatus jos toinenkin - moni asia huumorilla höystettynä myös. Tyttö itkeskeli eilen, mutta onneksi hänellä on myös isä. "Tädit" saivat jutustella rauhassa pöydän ääressä (jälkeenpäin huomasin, etten ollut taaskaan muistanut ryhtiä...)
Tänään näyttää jo valoisammalta. Käynti te-toimistossa saa nyt jäädä, kun sataakin, mutta pääasiassa niskan takia. Rva ja vauva viettävät tänään rauhallista kotipäivää, johon kuuluu vaikkapa sitten kevyitä kotitöitä ja yhdessäoloa. Toimistoreissu voi olla edessä vaikkapa sitten huomenna.
Kiitokset taas pohjoisen-ihmiselle ja hyvää loppuviikkoa kuntoutuksessa! Toivottavasti kotimatkasi sujuu hyvin!
Kävin eilen hierojalla. Se avaa niskaa, mutta ilmeisesti myös sekoittaa niskan hermoston toimintaa siten, että seuraavat pari päivää ovat usein aika hankalia. Silloin pahoinvointikohtausten riski on suurempi kuin muina päivinä.
No, istuin koneella sitä ennen vähän pidemmän aikaa. Sitten lähdin lonksuttelemaan sandaaleissa kaupungille, vauva repussa.
Kävi oikein klassisesti. Jäin hetkeksi katselemaan "alaspäin" kirjakaupan näyteikkunaa. Kun nostin katseeni ja olin jatkamassa matkaa, huimaus iski. Ensiksi tulee kihelmöivä tunne niskaan, sitten en saa enää silmilläni kiintopistettä ympäristöstä.
Ympäristö oli mahdollisimman hankala; väkeä täynnä oleva ostoskeskus. Parilla suunnalla oli rullaportaat, kauppojen näyteikkunat olivat värikkäitä ja ihmisiä kulki joka suunnalta. En saanut niskalle kunnon asentoa, vaikka yritinkin sitä korjata.
Pelottavinta tilanteessa oli kuitenkin, että minulla oli tällä kertaa lapsi mukana. Kyllä sitä pelkää, mitä tapahtuisi, jos vaikka kaatuisin. Tosin, tasapainoni pitää yleensä, olo "vain" on kamala. Rekisteröin nopeasti lähistöltä kahvilan, jonne voisin mennä - toki lattiallekin voisi käydä makuulle...
Onneksi ystäväni saapui. Sellainen, joka ymmärtää oman kokemuksen kautta, millaista on, kun kroppa ei toimi. Hän olisi varmasti kantanut lastani, mikäli tilanne olisi vaatinut. Kotiin olisi päästy turvallisesti, mutta minua olisi harmittanut ja harmitti, vaikka lapsi kulkikin repussa kotiin saakka.
Kotona huono olo jatkui koko illan ja tänään paikat ovat todella jumissa. Vaikka edellisillan tapahtumat ovat toistuneet lukemattomia kertoja, putoan tietynlaiseen kuiluun joka kerta, kun tällaista tapahtuu.
Se on nopea, ahdistava ajatuksenjuoksu omasta selviämisestä, menneisyydestä niskavamman kanssa sekä siitä, kuinka kaikki menee pieleen lähi- ja myöhemmässäkin tulevaisuudessa. Sairauksien kanssa kaikki on niin epävarmaa.
Täytyy sanoa, että onneksi illan seura oli niin hyvää! Tuli taas käytyä läpi yhteinen ajatus jos toinenkin - moni asia huumorilla höystettynä myös. Tyttö itkeskeli eilen, mutta onneksi hänellä on myös isä. "Tädit" saivat jutustella rauhassa pöydän ääressä (jälkeenpäin huomasin, etten ollut taaskaan muistanut ryhtiä...)
Tänään näyttää jo valoisammalta. Käynti te-toimistossa saa nyt jäädä, kun sataakin, mutta pääasiassa niskan takia. Rva ja vauva viettävät tänään rauhallista kotipäivää, johon kuuluu vaikkapa sitten kevyitä kotitöitä ja yhdessäoloa. Toimistoreissu voi olla edessä vaikkapa sitten huomenna.
Kiitokset taas pohjoisen-ihmiselle ja hyvää loppuviikkoa kuntoutuksessa! Toivottavasti kotimatkasi sujuu hyvin!
Kommentit
Lähetä kommentti