"Ei näitä kannata ottaa tosissaan"
Nousin äsken ylös, tuntia ennen kellon soittoa. Oikeastaan olen ollut hereillä jo kolmisen tuntia. Työkykyarvion tulokset tulivat eilen, ja niinhän siinä kävi, että valvoin aamuyön niitä murehtimassa.
Noin kello 6.10 luovutin ja nousin ylös.
Aamuyön tunteina kävin mielessäni uudelleen läpi työkykyarvion tilanteita. Istuin epäergonomisella puupenkillä. Niskaan sattui ja keinuttava huimaus vaihtui välillä "säpsähtelevään", kun vaihtelin pääni asentoa.
Siinä samalla yritin selvittää pöydän takana olevalle henkilölle oireitani, käytännön ongelmia työtilanteissa sekä sitä, että haluaisin, ettei asiasta enää täällä tehtäisi psyykkisiä päätelmiä, vaan keskityttäisiin nyt viimeinkin minun niskan retkahdusvamman jälkitilaani.
Tulos: papereissa lukee kootusti näin: vaikka tutkittava kertookin niskan retkahdusvamman jälkitilan olevan hänen ensisijainen ongelmansa, saa tutkittavasta kuvan, että hänen psyykkinen kuntonsa on selvästi horjuvampi kuin hän itse tiedostaa...
Tämä on taas tätä samaa - mieleeni pyrkii mielikuva...hmm...sellaisesta noituudesta syytetystä, roviolle vietävästä henkilöstä joskus 1600-luvulla.
Joka tapauksessa, asia ei edelleenkään mennyt perille, ei vaikka heillä tosiaan oli käytettävissä kaikki minua koskevat dokumentit (sekä minun lausuntoni, mikä ei näköjään juurikaan painanut).
Eräässä toisessa kohdassa tämä neurologi, johon jo aiemmin viittasin, kehottaa, että tutkittava menee välittömästi työkokeilujen kautta takaisin normaaliin työelämään eikä minkäänlaisia tutkimuksia tms. enää niskan suhteen tehdä.
Hmm...hänelle olin taasen selvittänyt varsin tarkasti, millaisia käytännön ongelmia työkokeiluissa ilmeni ja miten huonoon kuntoon niissä menin. Siitäkin on olemassa paperit. Siksihän minut työkykyarvioon lähetettiinkin, kun ne työkokeilut menivät fyysiseltä kannalta pieleen.
Eihän näitä itseensä pitäisi ottaa, mutta sanon nyt ihan suoraan, että kyllä minä ainakin otan. Minusta tällainen on eräänlaista henkistä väkivaltaa ja suoranaista kiusaamista. Nyt rupesi jo hermostuttamaan jopa se Ortonin kuntoutus. Mitä jos sielläkin kiusataan?
Ei ******* että suututtaa puolestasi! Ehkä sinun pitää oikeasti hakeutua jollekin psykologille, joka voi tehdä sen virallisen lausunnon, ettei sinulla ole päässä vikaa vaan niskassa.
VastaaPoistaPsykiatri teki minustakin 2x1h käynneillä uupuneen ja heikkohermoisen, jolle "on kasaantunut niin paljon ikäviä asioita kuluneen vuoden aikana, ettei psyyke niitä kestä". Joo, minulla kyllä koski ihan vain niskaan ja pää oli pöllähtänyt MRI-kuvauksen ja fysioterapeutin vastaanottojen jäljiltä.
Psykologi taasen totesi, ettei näinä 10 kertana mitä olen hänen vastaanotollaan käynyt ole tullut mitään sellaista vastaan, minkä johdosta tarvittaisiin psykoterapiaa. Ihan vain elämänmuutosta ollaan käyty läpi, mikä vammautumisen mukana tuli. Ja sopeutumisen kannalta käyntejä jatketaan, kun ei ole vielä neuropsykologinen kuntoutus alkanut.
Kyllä sitä tänään taas itsekin mietti, kun taksissa olin istunut kokonaista 5 minuuttia ja maailma oli jo aika vääristynyt, että voi hyvä tavaton jos tässä kunnossa pitäisi töihin mennä :(
Mä käyn psykoterapiassa lähinnä juuri tuon elämänmuutoksen takia. Se onkin tähän saakka ainoa hoitomuoto, johon tuen saaminen oli varsin helppoa :)
VastaaPoistaEi ongelma päänsisäiseltä minunkaan psykologini mielestä vaikuta, ja minusta on psykiatri tuollaiset "terveen paperit" kirjoittanutkin. Ne kun vain eivät näytä pätevän missään.
Ääh, inhottava tuo auto-olo. Minullakin on se usein. Se ei ole normaalia autopahoinvointia, vaan tasapainoelimet ja aivot eivät vain pysy mukana, kun maisema liikkuu ja auto tärisee, ja sitten se yhtäkkiä loppuu ja taas pitää totutella.