Kiasmassa

Eilen, kun vieraamme olivat täällä viimeistä päivää, teimme vierailun Kiasmaan. En ole nykytaiteen suuri tuntija, ja täytyy myöntää, että minulla on myös tiettyjä ennakkoluuloja modernia taidetta kohtaan.

Vielä pahempia ennakkoluuloja minulla oli tämän retken fyysisiä vaatimuksia kohtaan. Kesäinen Ateneumin-vierailu meni niskavaivojen takia poskelleen, joten olin jo kieltäytymässä tästäkin keikasta.

Kaikeksi onneksi jaksoin kumminkin katsoa näyttelyn läpi. Näyttely oli onnekseni positiivinen. Minä kun en nykytilassani kaipaa järkyttävää tai pysäyttävää taidetta. Haluan kokea, että taide on positiivista ja energiaa antavaa.

Näyttely käsitteli sarjakuvia. Tasapainoni ja vastaanottokykyni eivät riittäneet tekstien lukemiseen, mutta kuvat, joista monet olivat ihanan värikkäitä, pystyin ilokseni katsomaan. Alakuvan virkatun poliisiauton kuvan uskaltanee julkaista - se kun sijaitsi ala-aulassa, jonne pääsee lippua maksamatta.

Sellaiset näyttelyt, joissa saa osallistua, ovat mieleeni. Käynnillämme näimme monta taideteosta, joiden parissa sai itsekin tehdä jotakin. Valokuvatakin sai, mikä oli oikein mukavaa. Eräässä pisteessa sai myös piirtää oman sarjakuvan. Alakuvan sarjakuva (keskimmäinen) on erään seurueemme jäsenen taideteos.

Kiasma on liikuntarajoitteisen kannalta varsin mukava rakennus. Minun taidenautintoani helpotti, että joka huoneessa oli myös penkkejä, joille pääsin istumaan, jos en kyennyt taideteoksia seisten tarkastelemaan.

Ainoa hieman häiritsevä asia on sisätilojen melkein häikäisevä valkoisuus, joka ainakin vierailun alussa häiritsi ylivirittyneitä aistejani ja aiheutti hieman huimausta ja näköongelmia. Kokonaisuudessaan vierailu kuitenkin sujui yllättävän ongelmattomasti.