Kirjoitusrupeama ja afrikkalaisnaisen ryhti
Otin lauantai-iltapäivän ratoksi itselleni oikein urakan: kirjoitin kuntoutumistavoitteeni Orton-jaksoa varten ja sitten askartelin vielä työmarkkinatukihakemuksenkin melkein valmiiksi. Nyt, kun niskaa särkee, huimaa ja pää ei pysy pystyssä, niin antaa sitten mennä tämän blogikirjoituksenkin saman tien!
Eilen ja tänään olo on ollut viime viikkoihin nähden ihan siedettävä. Se tarkoittaa sitä, että kävelin kaupungille ostamaan nilkkasukkia ja vieläpä yhden paidankin!
Kävellessäni yritin saavuttaa ja pitää yllä entistä, vuosien takaista afrikkalaisnaisen ryhtiäni (sellaista, joka kelpaisi vesiastian kantamiseen pään päällä). Ryhti ei yllättäen aiheuttanut ongelmia lyhyellä matkalla, toisin kuin liukkaat ja hiekoittamattomat jalkakäytävät. On vähän vaikeaa katsella uljaasti eteenpäin, kun joutuu koko ajan katsomaan jalkoihinsa.
Tulipas mieleen, että mikäli ihmisillä olisi yleisesti tiedossa, minkälaisen vamman kaatumisesta voi saada, olisivatko myös jalkakäytävät kenties talvisin paremmin hoidettuja!
Kuntoutustavoitteitani en taida tähän kokonaisuudessaan listata, mutta suurin piirtein tällaisiin asioihin jaottelin tekstini:
- oireet ja ongelmat nyt
- mitä toivon Orton-kuntoutukselta (sehän menee toivon mukaan ihan uusiksi)
- tavoitteeni työelämä- ja muuhun kuntoutukseen liittyen
- toiveeni kuntoutusajan taloudellisesta toimeentulosta
Mikäli olo ei ole huomenna ihan kauhea, tapaan erästä oikein mukavaa ihmistä (eilenkin tapasin mukavia ihmisiä, tänään mukavan avomieheni ja meidän marsun, joten onpas minulla nyt mukavaa...)
Huominen sujuu taas varmaankin enemmän tai vähemmän minun kuntoni mukaan. Jos kyseinen henkilö haluaa tavata aamupäivällä, menen hänen luokseen (oloni on aamuisin parempi), jos taas iltapäivällä, hänen on valitettavasti raahauduttava minun luokseni.
Välillä harmittaa, kun joudun määrittämään ehtoja tapaamisille. Olisi kivaa, jos kuntoani ei aina tarvitsisi ottaa huomioon.
Erään asian haluaisin aloittaa. Sain nimittäin joululahjaksi tämän kirjan:
Takakannen teksti näyttää lupaavalta, samoin kirjan alkuperämaassaan saavuttanut suosio. Pystyn muuten nykyään lukemaan n. 15 minuuttia yhteen menoon selälläni tai vatsallani maaten. Se on entiseen verrattuna suuri parannus.
Eilen ja tänään olo on ollut viime viikkoihin nähden ihan siedettävä. Se tarkoittaa sitä, että kävelin kaupungille ostamaan nilkkasukkia ja vieläpä yhden paidankin!
Kävellessäni yritin saavuttaa ja pitää yllä entistä, vuosien takaista afrikkalaisnaisen ryhtiäni (sellaista, joka kelpaisi vesiastian kantamiseen pään päällä). Ryhti ei yllättäen aiheuttanut ongelmia lyhyellä matkalla, toisin kuin liukkaat ja hiekoittamattomat jalkakäytävät. On vähän vaikeaa katsella uljaasti eteenpäin, kun joutuu koko ajan katsomaan jalkoihinsa.
Tulipas mieleen, että mikäli ihmisillä olisi yleisesti tiedossa, minkälaisen vamman kaatumisesta voi saada, olisivatko myös jalkakäytävät kenties talvisin paremmin hoidettuja!
Kuntoutustavoitteitani en taida tähän kokonaisuudessaan listata, mutta suurin piirtein tällaisiin asioihin jaottelin tekstini:
- oireet ja ongelmat nyt
- mitä toivon Orton-kuntoutukselta (sehän menee toivon mukaan ihan uusiksi)
- tavoitteeni työelämä- ja muuhun kuntoutukseen liittyen
- toiveeni kuntoutusajan taloudellisesta toimeentulosta
Mikäli olo ei ole huomenna ihan kauhea, tapaan erästä oikein mukavaa ihmistä (eilenkin tapasin mukavia ihmisiä, tänään mukavan avomieheni ja meidän marsun, joten onpas minulla nyt mukavaa...)
Huominen sujuu taas varmaankin enemmän tai vähemmän minun kuntoni mukaan. Jos kyseinen henkilö haluaa tavata aamupäivällä, menen hänen luokseen (oloni on aamuisin parempi), jos taas iltapäivällä, hänen on valitettavasti raahauduttava minun luokseni.
Välillä harmittaa, kun joudun määrittämään ehtoja tapaamisille. Olisi kivaa, jos kuntoani ei aina tarvitsisi ottaa huomioon.
Erään asian haluaisin aloittaa. Sain nimittäin joululahjaksi tämän kirjan:
Takakannen teksti näyttää lupaavalta, samoin kirjan alkuperämaassaan saavuttanut suosio. Pystyn muuten nykyään lukemaan n. 15 minuuttia yhteen menoon selälläni tai vatsallani maaten. Se on entiseen verrattuna suuri parannus.
Ryhti, siinäpä onkin yllättävän vaikea asia muistaa. Samaan pyrin itsekin, leukaa aavistuksen alaspäin, niskaa pitkäksi ja takaraivoa ylös ja jokainen kerta kun ryhdin otan, kuuluu yläniskasta vaimea rusahdus. Sitä kun on istunut tietokoneen ääressä 20 vuotta, niin kummasti on ryhdiltään alkanut muistuttaa saalistavaa hyeenaa. Ryhtiasiaan muuten saa helposti lisäapua kinesioteippauksella, kannattaa kokeilla kun siellä etelämpänä on noita ammattitaitoisia teippareitakin vähän enemmän kuin täällä!
VastaaPoistaPitäisi alkaa itsekin kirjoittamaan kuntoutuspäiväkirjaa, mutta kun ei tämä oikea käsi enää taivu kynänvarteen ilman suunnatonta kipua. Näppis on hyvä kaveri, tässä ehtii kirjata asia ylös suurinpiirtein kokonaan ennen kuin ajatus karkaa. Tosin pidempi kirjoittaminen käy niskaan ja sormet muuttuvat jääpuikoiksi.
Näin on! Sitten mulla on kyllä ongelmana, että kun pidän itseäni siinä ryhdissä jonkin aikaa, niin sitten pään asennon vaihtaminen provosoi huimausta..no, askel kerrallaan :) Kinesioteippauksen kanssa minulla on ollut vähän huono tuuri, kun teipit ovat alkaneet tosi nopeasti kutittaa ja irrota. Olisijoskus kiva oppia teippaamaan ihan itse.
VastaaPoista