Miniloma arktisessa ja trooppisessa ilmastossa - osa 2
Romaani jatkuu...hotellilla söin kuten parhaaksi näin ja painoin sen jälkeen pääni Tempur-tyynylleni (oi kyllä, kannamme nykyään tyynyjämme mukana myös matkoilla...) Yritin rentouttaa niskan mahdollisimman hyvin, ja torkahdin/nukahdin muutamaksi tunniksi.
Havahduin puolisoni vienoon pyyntöön, josko voisimme kohta siirtyä allasosastolle. Hän oli odotellessaan jo mm. lukenut tarkkaan hotellin tarjousvihkosen, ja ilmoitti haluavansa kokeilla löylytippoja. Kerroin, että kyseessä ei ole mikään drinkki tai shotti...
Eihän se niska olisi tykännyt enää yhtään mistään, mutta lähdinpä minäkin uudestaan tropiikkiin. Olimme jo ennen matkaa maalailleet mielikuvan itsestämme altaan reunalla päivänvarjodrinkkejä nauttimassa, joten ensimmäisen takaiskun kohtasimme suljetun baarin muodossa.
Ei auttanut muu, kuin tepastella kylpytakeissa ja tossuissa ravintolan puolelle (kaikkensa sitä yhdestä drinkistä tekee...). Juomat sai sentään viedä allasosastolle - tai sitten halusivat päästä meistä äkkiä eroon.
Ilahduin, kun kertoivat, että Mojito onnistuu alkoholittomanakin versiona - siispä kokeilemaan! Saimme lepotuoli- ja drinkkihetkemme, jonka jälkeen lilluimme erilaisisssa altaissa (ja puoliso liukumäissä) vielä pitkään.
Ravintolat...ne ovatkin kokonaan oma lukunsa. Tällä kertaa syöminkien aikana ei tapahtunut mitään katastrofaalista (olen myös ollut yhden jos toisenkin kerran ravintolassa, kun edellä kuvaamani kipujen ja huimauksen yltyminen on tapahtunut).
Mutta...kyllä sen huomaa. Mukavaa asentoa ei meinaa millään saada, niskakipu yltyy asteittain ja sitä ennen on vähän pakko saada syötyä, koska tietyssä vaiheessa se ei tämän kropan kanssa ole enää mahdollista. Ravintolassa ei siis pitäisi istua lainkaan, mutta minkäs teet, kun ruokaakin pitää matkalla saada.
Eihän siinä matkassa sitten muuta, kuin nukkuminen, aamiainen, kierros Turun linnassa (ihanaa, olimme melkein ainoat turistit) sekä puolison keksintönä lounastaminen pienessä ja kotoisassa Koskenahde-kalaravintolassa, njam!
Rva taitaa olla varsin taitava löytämään merivesiakvaarioita siellä missä kulkeekin...Karibian aulassa oli nimittäin aivan mahtava, 5000 litran tankki, joka tosin oli nyt huollossa ja puoliksi kuvassa näkyvän vihreän levän peitossa (Rva ei osaa nimetä levää, kun ei ole merivesiakvaarioiden asiantuntija). Levän tehtävä on kumminkin kerätä altaasta nitriittiä (kertyy mm. kalojen jätöksistä).
Iltavuoron respan mies oli oikein ystävällinen, kun Rva suuntasi kyselemään altaasta. Tuli vielä näyttämään altaan alla olevaa tekniikkaakin ala-altaineen kaikkineen. Muutama, huoltotilanteeseen sopiva kalakin akvaariossa oli, mutta vain tämä pieni puhdistajakala suostui kuvattavaksi:
Hän keskittyi tosin enemmän kalakaverin, iloisenvärisen pinsettikalan kylkien- kuin esimerkiksi elävän kiven, pohjan tai korallien putsaamiseen. Uskomattoman söpö, pieni otus!
Havahduin puolisoni vienoon pyyntöön, josko voisimme kohta siirtyä allasosastolle. Hän oli odotellessaan jo mm. lukenut tarkkaan hotellin tarjousvihkosen, ja ilmoitti haluavansa kokeilla löylytippoja. Kerroin, että kyseessä ei ole mikään drinkki tai shotti...
Eihän se niska olisi tykännyt enää yhtään mistään, mutta lähdinpä minäkin uudestaan tropiikkiin. Olimme jo ennen matkaa maalailleet mielikuvan itsestämme altaan reunalla päivänvarjodrinkkejä nauttimassa, joten ensimmäisen takaiskun kohtasimme suljetun baarin muodossa.
Ei auttanut muu, kuin tepastella kylpytakeissa ja tossuissa ravintolan puolelle (kaikkensa sitä yhdestä drinkistä tekee...). Juomat sai sentään viedä allasosastolle - tai sitten halusivat päästä meistä äkkiä eroon.
Ilahduin, kun kertoivat, että Mojito onnistuu alkoholittomanakin versiona - siispä kokeilemaan! Saimme lepotuoli- ja drinkkihetkemme, jonka jälkeen lilluimme erilaisisssa altaissa (ja puoliso liukumäissä) vielä pitkään.
Ravintolat...ne ovatkin kokonaan oma lukunsa. Tällä kertaa syöminkien aikana ei tapahtunut mitään katastrofaalista (olen myös ollut yhden jos toisenkin kerran ravintolassa, kun edellä kuvaamani kipujen ja huimauksen yltyminen on tapahtunut).
Mutta...kyllä sen huomaa. Mukavaa asentoa ei meinaa millään saada, niskakipu yltyy asteittain ja sitä ennen on vähän pakko saada syötyä, koska tietyssä vaiheessa se ei tämän kropan kanssa ole enää mahdollista. Ravintolassa ei siis pitäisi istua lainkaan, mutta minkäs teet, kun ruokaakin pitää matkalla saada.
Eihän siinä matkassa sitten muuta, kuin nukkuminen, aamiainen, kierros Turun linnassa (ihanaa, olimme melkein ainoat turistit) sekä puolison keksintönä lounastaminen pienessä ja kotoisassa Koskenahde-kalaravintolassa, njam!
Rva taitaa olla varsin taitava löytämään merivesiakvaarioita siellä missä kulkeekin...Karibian aulassa oli nimittäin aivan mahtava, 5000 litran tankki, joka tosin oli nyt huollossa ja puoliksi kuvassa näkyvän vihreän levän peitossa (Rva ei osaa nimetä levää, kun ei ole merivesiakvaarioiden asiantuntija). Levän tehtävä on kumminkin kerätä altaasta nitriittiä (kertyy mm. kalojen jätöksistä).
Iltavuoron respan mies oli oikein ystävällinen, kun Rva suuntasi kyselemään altaasta. Tuli vielä näyttämään altaan alla olevaa tekniikkaakin ala-altaineen kaikkineen. Muutama, huoltotilanteeseen sopiva kalakin akvaariossa oli, mutta vain tämä pieni puhdistajakala suostui kuvattavaksi:
Hän keskittyi tosin enemmän kalakaverin, iloisenvärisen pinsettikalan kylkien- kuin esimerkiksi elävän kiven, pohjan tai korallien putsaamiseen. Uskomattoman söpö, pieni otus!
Kommentit
Lähetä kommentti