Iik, lääkärin puhelinaika!
Tänään on taas vaihteeksi byrokratiapäivä. Tänään terveyskeskuslääkärin (minulle täysin tuntemattoman) pitäisi soittaa minulle, kun sen puhelinajan onnistuin hänelle muutama viikko sitten saamaan.
Asia koskee edelleenkin vammaisten taksiseteleitä ja niiden hakua. Hakua varten tarvitsen lääkärintodistuksen hoitavalta lääkäriltäni. Virallinen hoitotahoni on kai sääntöjen mukaan terveyskeskus, joka on nyt matkalla vaihtunut.
Edellisen terveyskeskuksen lääkärit olivat oikeastaan kaikki sijaisia, kun se omalääkärijärjestelmä näyttää sortuneen jo ajat sitten... Uudella terveysasemalla minulla ei ole "omalääkäriä", mikä se sitten onkin.
Oikea hoitotahoni olisi varmaankin HUS:in fysiatrian poliklinikka, jonka asiakas en kuitenkaan ole, kun vammani on ilmeisesti liian vähäpätöinen hoitosuhteeksi asti. Kun erikoissairaanhoito ei ole hoitotaho, hoitosuhteeni on käsittääkseni palautunut bumerangina terveyskeskukseen.
Minua hieman huvitti, kun Ortonissa kieltäytyivät todistuksen kirjoittamisesta vedoten siihen, että asia kuuluu hoitavalle lääkärille, joka tietää tilanteeni pitkältä aikaväliltä. Onko joillakin tosiaan nykyaikana vielä tällaisia hoitosuhteita julkisella puolella?
No, parin tunnin kuluttua sen lääkärin pitäisi soittaa, ja minun pitäisi tiedustella, onko taksisetelien hakemiseen tarvittava lomake/lääkärintodistus hänelle tuttu asia. Jos en tiedustele etukäteen, menisi koko lääkäriaika asian selvittämiseen.
Kysyn myös, että jos hakuun tarvittavien asiakirjojen laatiminen onnistuu vastaanotolla, miten minun tarvitsee valmistautua asiaan ja mitä minun tarvitsee ottaa mukaan.
Tämä hermostuttaa hieman, sillä en oikein tiedä, minkä paperin pohjalta lausunnon voisi kirjoittaa. Kyllä liikuntarajoitteeni mainitaan monessa paperissa, mutta oma kuvaus tilanteestani lienee välttämätön - eihän yhdessäkään tähänastisessa paperissa lue selkeästi, että tarvetta kuljetuksiin on.
Kävin myös lukemassa kotikaupunkini kuljetuspalveluita käsitteleviä sivuja. Siellä kerrottiin mm., että fysioterapeutti saattaa tulla ajelemaan julkisilla kanssani, jotta hän voi arvioida, tarvitsenko taksikyytejä oikeasti.
Mihinköhän tällainen arvio perustuisi, kun vamma ei näy päällepäin. Ilmeisiini? Kertomukseeni siitä, että nyt sattuu, huimaa tai oksettaa, vai mihin? Minähän olen tähän asti tottunut suorittamaan asioita hampaat irvessä, kun on ollut pakko.
Oikeastaan fysioterapeutin pitäisi tulla kanssani sinne kohteeseen (esim. kirjasto, taidenäyttely, kuntoutuspaikka...), kun matkojen tarkoitus on useimmiten päästä johonkin määränpäähän ja kyetä vielä toimittamaan asiansa siellä - ja jaksaa matkustaa vielä takaisinkin.
Siksi olen vuosien varrella joutunut rajoittamaan julkisilla kulkemisen aivan minimiin - niihin pakollisiin menoihin. Esim. liikkumista vaativat vapaa-ajan aktiviteetit ovat jääneet, koska niihin voimat eivät yksinkertaisesti riitä.
Yksi edestakainen matka rämisevässä bussissa, jonka penkit ovat niin kapeat, ettei kaksi ihmistä mahdu niille vierekkäin istumaan ergonomisessa asennossa (eli penkit ovat hartianleveyttä kapeammat). Ai niin, selkänojat ovat matalat, eli tukea niskalle ei ole.
Ennen vammautumista Rva ei oikeastaan tällaisia asioita edes huomannut - terveelle ihmiselle julkisen liikenteen tarjonta tuntuisi siis olevan ihan riittävä.
Asia koskee edelleenkin vammaisten taksiseteleitä ja niiden hakua. Hakua varten tarvitsen lääkärintodistuksen hoitavalta lääkäriltäni. Virallinen hoitotahoni on kai sääntöjen mukaan terveyskeskus, joka on nyt matkalla vaihtunut.
Edellisen terveyskeskuksen lääkärit olivat oikeastaan kaikki sijaisia, kun se omalääkärijärjestelmä näyttää sortuneen jo ajat sitten... Uudella terveysasemalla minulla ei ole "omalääkäriä", mikä se sitten onkin.
Oikea hoitotahoni olisi varmaankin HUS:in fysiatrian poliklinikka, jonka asiakas en kuitenkaan ole, kun vammani on ilmeisesti liian vähäpätöinen hoitosuhteeksi asti. Kun erikoissairaanhoito ei ole hoitotaho, hoitosuhteeni on käsittääkseni palautunut bumerangina terveyskeskukseen.
Minua hieman huvitti, kun Ortonissa kieltäytyivät todistuksen kirjoittamisesta vedoten siihen, että asia kuuluu hoitavalle lääkärille, joka tietää tilanteeni pitkältä aikaväliltä. Onko joillakin tosiaan nykyaikana vielä tällaisia hoitosuhteita julkisella puolella?
No, parin tunnin kuluttua sen lääkärin pitäisi soittaa, ja minun pitäisi tiedustella, onko taksisetelien hakemiseen tarvittava lomake/lääkärintodistus hänelle tuttu asia. Jos en tiedustele etukäteen, menisi koko lääkäriaika asian selvittämiseen.
Kysyn myös, että jos hakuun tarvittavien asiakirjojen laatiminen onnistuu vastaanotolla, miten minun tarvitsee valmistautua asiaan ja mitä minun tarvitsee ottaa mukaan.
Tämä hermostuttaa hieman, sillä en oikein tiedä, minkä paperin pohjalta lausunnon voisi kirjoittaa. Kyllä liikuntarajoitteeni mainitaan monessa paperissa, mutta oma kuvaus tilanteestani lienee välttämätön - eihän yhdessäkään tähänastisessa paperissa lue selkeästi, että tarvetta kuljetuksiin on.
Kävin myös lukemassa kotikaupunkini kuljetuspalveluita käsitteleviä sivuja. Siellä kerrottiin mm., että fysioterapeutti saattaa tulla ajelemaan julkisilla kanssani, jotta hän voi arvioida, tarvitsenko taksikyytejä oikeasti.
Mihinköhän tällainen arvio perustuisi, kun vamma ei näy päällepäin. Ilmeisiini? Kertomukseeni siitä, että nyt sattuu, huimaa tai oksettaa, vai mihin? Minähän olen tähän asti tottunut suorittamaan asioita hampaat irvessä, kun on ollut pakko.
Oikeastaan fysioterapeutin pitäisi tulla kanssani sinne kohteeseen (esim. kirjasto, taidenäyttely, kuntoutuspaikka...), kun matkojen tarkoitus on useimmiten päästä johonkin määränpäähän ja kyetä vielä toimittamaan asiansa siellä - ja jaksaa matkustaa vielä takaisinkin.
Siksi olen vuosien varrella joutunut rajoittamaan julkisilla kulkemisen aivan minimiin - niihin pakollisiin menoihin. Esim. liikkumista vaativat vapaa-ajan aktiviteetit ovat jääneet, koska niihin voimat eivät yksinkertaisesti riitä.
Yksi edestakainen matka rämisevässä bussissa, jonka penkit ovat niin kapeat, ettei kaksi ihmistä mahdu niille vierekkäin istumaan ergonomisessa asennossa (eli penkit ovat hartianleveyttä kapeammat). Ai niin, selkänojat ovat matalat, eli tukea niskalle ei ole.
Ennen vammautumista Rva ei oikeastaan tällaisia asioita edes huomannut - terveelle ihmiselle julkisen liikenteen tarjonta tuntuisi siis olevan ihan riittävä.
Soittikos lääkäri koskaan ja saitko mitään selvyyttä taksiseteleihin?
VastaaPoista