"Siis aivan mahtavaa!"

Eilen se lääkäri sitten soitti. Meinasin jo lentää pyllylleni, kun lääkärisetä kehui minun toimintatapani (siis puhelinajan varauksen) maasta taivaaseen. Oli kuulemma tosi hyvä juttu, että pohjustin asiaa etukäteen!

Tässä se taas nähdään. Kun on vuosikaudet tottunut seikkailemaan takkuilevan byrokratian parissa ja saamaan tympeää kohtelua, ei osaa odottaa kuin ongelmia. Todistuksen kirjoittaminen kuulemma onnistuu.

Mukaan täytyy ottaa tuoreimmat erikoislääkärin lausunnot sekä valmistautua kuvailemaan tilannetta itse. Ei kuulosta mahdottomalta tehtävältä.

Lääkäri itse lupasi konsultoida ylilääkäriä ja hankkia tarvittavat lomakkeet käyntiäni varten. Vautsivau!

Kun olen kerrankin menossa näin hyvällä mielellä lääkäriin, täytyy tosiaan toivoa, että olen vielä parin viikon päästä yhtenä kappaleena ja käynti onnistuu!

Se, saanko koskaan hakemiani matkakorvauksia, onkin sitten toinen juttu. Nyt mieli on huojentunut jo siitä, ettei lääkäri kuulostanut pelottavalta eikä myöskään teilannut asiaa heti kätttelyssä. Ehkä tästäkin vielä jotakin tulee.

Oikea käsi on temppuillut eilen ja tänään. Tunto meinaa mennä, hermotuntemukset ovat olleet voimakkaita, ja kädessä ei tunnu olevan sen tavallistakaan voimaa. En nyt oikein osaa yhdistää tätä mihinkään, mutta toivotaan että menee nopeasti ohi.

Kevät! Ei muuten mene kauan, kun lumen alta vapautuneet parvekkeemmekin ovat taas käytössä. Tänä vuonna Rva ei poikkeuksellisesti aio viljellä juuri mitään, kukat saavat riittää. Niin, ja jonkinlaisen päiväunipaikan väsääminen vauvaa varten.


                                                            Olisipa jo tällaista!




Kommentit

  1. Tosi ihana kuulla että hommassa on viimeinkin pientä etenevyyttä! Nyt vaan ylemmät tahot, keep going!! :)

    VastaaPoista
  2. Joo, on se kyllä helpottavaa, että nyt näyttäisi siltä, ettei lääkäri olisi ainakaan delegoimassa asiaa taas jollekin seuraavalle taholle :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe