Rauha maassa, vihdoinkin
Niskasten ensimmäinen täysi viikko uudessa kodissa alkaa olla lopuillaan. Tämä(kin) viikko on lennetty paikasta toiseen, tänään olimme sentään koko perhe kotona jo klo 17:n jälkeen. Illan mittaan olemme kerenneet vähän rauhoittuakin, loppuiltaan ei muuta ohjelmaa kuulukaan.
Rva:lle tämä meidän viime viikkojen tahti ja useat muutokset ovat olleet vähän liikaa. Toivottavasti tilanne tasoittuu nyt hieman, kun muuton oleellisimmat asiat on saatu tehtyä. Myös levolle on joskus pakko antaa aikaa.
Pikkunaakka nukkuu onneksi yönsä hyvin, nyt melkein puolivuotiaana hän herää kerran yössä syömään. Illalla nukkumaanmeno ei myöskään tuota vaikeuksia, uni tulee, kun hänet kantaa unipussissa sänkyyn ja laittaa soittorasian päälle - ainakin useimmiten.
Rva ei ole luonteeltaan kovin pitkällistä kiirettä kestävä ihminen, ja vielä vähemmän vammautumisen jälkeen. Levontarve on lisääntynyt, ja siihen on ollut pakko kiinnittää huomiota. Kun jatkuvasti huimaa ja särkee, on ihan loogista, että lepoa tarvitaan tai tarvittaisiin paljon.
Ihana tavoitetila olisi, jos Naakka nukkuisi yhdet pidemmät päiväunet esimerkiksi alkuiltapäivästä. Siihen suuntaan olemme mahdollisesti jo menossa. Rva nimittäin tarvitsisi itsekin säännölliset päivätorkut. Päiväuneni Naakan syntymän jälkeen voi laskea yhden käden sormilla.
Torkkumisen lisäksi rva:lle luonteenomaisia ovat hetket, jolloin voi olla ihan paikallaan ja omissa ajatuksissaan, esimerkiksi akvaariota, huonekasveja tai muuta sellaista katsellen. Ne ovat minulle niin kutsuttuja lataushetkiä, jolloin voi vaikkapa sulatella kaikkea, mitä on tullut koettua.
Rauhallisia, hiljaisia hetkiä kehiin siis (käytännön toteutus onkin sitten toinen juttu).
Sitten ihan muihin asioihin. Muuttaessa voi löytyä vaikka minkälaisia aarteita:
Tällainen apinakynä (kuva on valitettavasti vähän samea) on kulkenut mukanani ihan varhaisesta lapsuudesta saakka. En ole aivan varma kynän alkuperästä, perheenjäseneni osaisivat varmaankin kertoa. Kynä on teroitettu puukolla, enkä ole paljon sitä käyttänyt.
Vaikka muutoissa tulee heitettyä paljon tavaraa pois (tämä muutto on rva:n seitsemäs), on pari tällaista juttua, joita ei voi hävittää. Rahallista arvoa rva:n aarteilla ei niinkään ole, mutta tunnearvoa sitäkin enemmän.
Huomenna meillä on luvassa ravintolailta (vauvalle tulee tuttu ja turvallinen hoitaja). Henkilö, jota juhlitaan, on saavuttanut kunnioitettavan 90 vuoden iän (ja saattaa olla jopa fyysisesti paremmassa kunnossa kuin rva...;) ). Juhliin on kyllä kiva lähteä, aika vähän rva:n tulee nykyisin käytyä missään. Siinä täytyisi aktivoitua, ei niskavamma nyt kaikkea sosiaalisuutta estä.
Loppuun laitan vielä öisen, vähän kummallisen kuvan räntäsateesta Pärnun-matkaltamme. Vuosi on mahdollisesti 2010, ja ajankohta marraskuu. Matkustamista Rva:lla on hieman ikävä, mutta jotenkin tämä vauva - niskavamma-yhdistelmä ei ole tällä hetkellä sellaiselle kaikkein otollisin.
Rva:lle tämä meidän viime viikkojen tahti ja useat muutokset ovat olleet vähän liikaa. Toivottavasti tilanne tasoittuu nyt hieman, kun muuton oleellisimmat asiat on saatu tehtyä. Myös levolle on joskus pakko antaa aikaa.
Pikkunaakka nukkuu onneksi yönsä hyvin, nyt melkein puolivuotiaana hän herää kerran yössä syömään. Illalla nukkumaanmeno ei myöskään tuota vaikeuksia, uni tulee, kun hänet kantaa unipussissa sänkyyn ja laittaa soittorasian päälle - ainakin useimmiten.
Rva ei ole luonteeltaan kovin pitkällistä kiirettä kestävä ihminen, ja vielä vähemmän vammautumisen jälkeen. Levontarve on lisääntynyt, ja siihen on ollut pakko kiinnittää huomiota. Kun jatkuvasti huimaa ja särkee, on ihan loogista, että lepoa tarvitaan tai tarvittaisiin paljon.
Ihana tavoitetila olisi, jos Naakka nukkuisi yhdet pidemmät päiväunet esimerkiksi alkuiltapäivästä. Siihen suuntaan olemme mahdollisesti jo menossa. Rva nimittäin tarvitsisi itsekin säännölliset päivätorkut. Päiväuneni Naakan syntymän jälkeen voi laskea yhden käden sormilla.
Torkkumisen lisäksi rva:lle luonteenomaisia ovat hetket, jolloin voi olla ihan paikallaan ja omissa ajatuksissaan, esimerkiksi akvaariota, huonekasveja tai muuta sellaista katsellen. Ne ovat minulle niin kutsuttuja lataushetkiä, jolloin voi vaikkapa sulatella kaikkea, mitä on tullut koettua.
Rauhallisia, hiljaisia hetkiä kehiin siis (käytännön toteutus onkin sitten toinen juttu).
Sitten ihan muihin asioihin. Muuttaessa voi löytyä vaikka minkälaisia aarteita:
Tällainen apinakynä (kuva on valitettavasti vähän samea) on kulkenut mukanani ihan varhaisesta lapsuudesta saakka. En ole aivan varma kynän alkuperästä, perheenjäseneni osaisivat varmaankin kertoa. Kynä on teroitettu puukolla, enkä ole paljon sitä käyttänyt.
Vaikka muutoissa tulee heitettyä paljon tavaraa pois (tämä muutto on rva:n seitsemäs), on pari tällaista juttua, joita ei voi hävittää. Rahallista arvoa rva:n aarteilla ei niinkään ole, mutta tunnearvoa sitäkin enemmän.
Huomenna meillä on luvassa ravintolailta (vauvalle tulee tuttu ja turvallinen hoitaja). Henkilö, jota juhlitaan, on saavuttanut kunnioitettavan 90 vuoden iän (ja saattaa olla jopa fyysisesti paremmassa kunnossa kuin rva...;) ). Juhliin on kyllä kiva lähteä, aika vähän rva:n tulee nykyisin käytyä missään. Siinä täytyisi aktivoitua, ei niskavamma nyt kaikkea sosiaalisuutta estä.
Loppuun laitan vielä öisen, vähän kummallisen kuvan räntäsateesta Pärnun-matkaltamme. Vuosi on mahdollisesti 2010, ja ajankohta marraskuu. Matkustamista Rva:lla on hieman ikävä, mutta jotenkin tämä vauva - niskavamma-yhdistelmä ei ole tällä hetkellä sellaiselle kaikkein otollisin.
Kommentit
Lähetä kommentti