Opiskeluja muistellen
Rva sai toiveen, että olisi suotavaa laatia kirjoitus omasta opiskeluajastaan. Se olikin pitkähkö aika, rva oli kokonaista yhdeksän vuotta kirjoilla oppilaitoksessaan. Opinnot alkoivat vuonna 2001 ja päättyivät 2010.
Keksin hakea alalleni, kun pidin lukion jälkeen välivuotta. En oikeastaan tiennyt alastani käytännössä, selailin vain hakuopasta ja päätin hakea. Luin kevään ja pääsykoe oli alkukesästä. Koe tuntui vaikealta, sitäkin pelottavampaa oli tulla yksin Helsinkiin ja etsiä paikka, jossa koe pidettiin.
Opiskelupaikasta kerrottiin heinäkuussa 2001. Sitten alkoi opiskelija-asunnon metsästys. Sekin tuntui jännittävältä ja stressaavalta, en 19-vuotiaana ollut vielä kovin itsenäinen (ei välttämättä moni muukaan). Asuntotilanne oli silloin huono, niin kai on nytkin.
Rva:lla kävi hyvä tuuri erään peruutuksen takia, pikkuinen asuntolahuone (omalla vessalla ja keittotasolla) löytyi kävelymatkan päässä opiskelupaikasta. Olin muistaakseni helpottunut, kun ei tarvinnut heti opetella käyttämään julkisia.
Jotenkin opin suhaamaan asuntolan ja opiskelupaikan välillä. Viikonloppuisin olin useimmiten vanhempieni ja siskoni luona. Muistan, että ensimmäisen vuoden aikana valittu oppiaine ei oikein iskenytkään, ja niin karkasin sivuaineopintoihin useaksi vuodeksi.
Olin vähän ujo, ja ensimmäisen vuoden aikana tutustuin vain joihinkin, en suoraan sanottuna kovin moneen. Ainejärjestön ja osakunnan tapahtumatkin kuulostivat liian hurjilta. Ensimmäisen vuoden loppupuolella tein kuitenkin ihan rohkean vedon - lähdin Norjaan kesätöihin tomaattiviljelmille.
Siitä lähti liikkeelle opiskeluaikojen matkailuinnostukseni (jälkeenpäin olen oikein iloinen siitä, että tuli oltua niin paljon liikkeellä silloin, ennen whiplashia).
Olikohan se jo seuraavana vuonna vai sitä seuraavana, kun seisoimme kahden opiskelukaverin kanssa aamuvarhaisella kurssi-ilmoittautumista (oi kyllä, siihen aikaan ilmoittautuminen tapahtui nimilistan ja jonoon järjestäytymisen avulla, ei bittiavaruudessa).
Seisoskelu ja odottelu johti hienoon interrail-matkaan juurikin näiden kahden ihmisen kanssa, voi että se viisi viikkoa oli hienoa aikaa! Taisi kyllä olla ihan mukava palata kotiinkin reissaamisen jälkeen. Näistä kahdesta tuli oikein hyviä ystäviäni, olen heistä kiitollinen edelleen!
Takaisin opiskeluun...rva:n yläselkä oli oikein hyvässä kunnossa, mutta alaselän kanssa oli ongelmia. Se ei oikein meinannut kestää jatkuvaa luennoilla istumista. Sitä mukaa kun alaselkä huononi, löysin onneksi opiskelumotivaationi ja lempikohdat pääaineessani.
Tsemppasin opintojen loppua kohden, halusin siinä vaiheessa tutkijaksi. En tiedä, hävisinkö jotakin, mutta joka tapauksessa niskavamma nosti tien pystyyn tämän haaveen kohdalla. Sitten löytyi ammattisuuntaus, joka kiinnosti myös, ehkä enemmänkin.
Opiskeluvuodet...eivät ne pelkkää juhlaa olleet. Oli uniongelmia, jo mainitsemiani selkäkipuja ja lisäksi mielenterveyskin reistaili välillä. Oli myös dramaattisia tilanteita ihmissuhteissa, huoli tulevaisuuden työtilanteesta ja kaikenlaista muuta.
Niska retkahti helmikuussa 2009, olin silloin opintojeni graduvaiheessa. Onneksi kaikki kurssit lukuun ottamatta yhtä tenttiä oli suoritettu. Gradua valmistelin sängyssä maaten, se oli kyllä aika hirveää aikaa. Paperit sain käteeni marraskuussa 2010.
Haluaisiko rva vielä opiskella? Kyllä vain, rva on aina tykännyt opiskella. Kokonaisen uuden tutkinnon suorittaminen juuri nyt olisi kyllä utopistista, mutta ei ehkä mahdotonta joskus tulevaisuudessa. Sen sijaan pienemmät opintokokonaisuudet voisivat mennä esim. verkkokurssina, jos olisi aikaa.
Kun taaksepäin katsoo, voi vain todeta, että opiskelu on rankkaa työtä. Nykyisin pitää ehkä hallita enemmänkin kuin rva:n aikana, ainakin tietoteknisellä puolella. Kun rva lopetteli opintojansa, olivat kannettavat tietokoneet luentosalissa ihmetys. Tableteista ei varmaan ollut kukaan kuullutkaan..
Keksin hakea alalleni, kun pidin lukion jälkeen välivuotta. En oikeastaan tiennyt alastani käytännössä, selailin vain hakuopasta ja päätin hakea. Luin kevään ja pääsykoe oli alkukesästä. Koe tuntui vaikealta, sitäkin pelottavampaa oli tulla yksin Helsinkiin ja etsiä paikka, jossa koe pidettiin.
Opiskelupaikasta kerrottiin heinäkuussa 2001. Sitten alkoi opiskelija-asunnon metsästys. Sekin tuntui jännittävältä ja stressaavalta, en 19-vuotiaana ollut vielä kovin itsenäinen (ei välttämättä moni muukaan). Asuntotilanne oli silloin huono, niin kai on nytkin.
Rva:lla kävi hyvä tuuri erään peruutuksen takia, pikkuinen asuntolahuone (omalla vessalla ja keittotasolla) löytyi kävelymatkan päässä opiskelupaikasta. Olin muistaakseni helpottunut, kun ei tarvinnut heti opetella käyttämään julkisia.
Jotenkin opin suhaamaan asuntolan ja opiskelupaikan välillä. Viikonloppuisin olin useimmiten vanhempieni ja siskoni luona. Muistan, että ensimmäisen vuoden aikana valittu oppiaine ei oikein iskenytkään, ja niin karkasin sivuaineopintoihin useaksi vuodeksi.
Olin vähän ujo, ja ensimmäisen vuoden aikana tutustuin vain joihinkin, en suoraan sanottuna kovin moneen. Ainejärjestön ja osakunnan tapahtumatkin kuulostivat liian hurjilta. Ensimmäisen vuoden loppupuolella tein kuitenkin ihan rohkean vedon - lähdin Norjaan kesätöihin tomaattiviljelmille.
Siitä lähti liikkeelle opiskeluaikojen matkailuinnostukseni (jälkeenpäin olen oikein iloinen siitä, että tuli oltua niin paljon liikkeellä silloin, ennen whiplashia).
Olikohan se jo seuraavana vuonna vai sitä seuraavana, kun seisoimme kahden opiskelukaverin kanssa aamuvarhaisella kurssi-ilmoittautumista (oi kyllä, siihen aikaan ilmoittautuminen tapahtui nimilistan ja jonoon järjestäytymisen avulla, ei bittiavaruudessa).
Seisoskelu ja odottelu johti hienoon interrail-matkaan juurikin näiden kahden ihmisen kanssa, voi että se viisi viikkoa oli hienoa aikaa! Taisi kyllä olla ihan mukava palata kotiinkin reissaamisen jälkeen. Näistä kahdesta tuli oikein hyviä ystäviäni, olen heistä kiitollinen edelleen!
Takaisin opiskeluun...rva:n yläselkä oli oikein hyvässä kunnossa, mutta alaselän kanssa oli ongelmia. Se ei oikein meinannut kestää jatkuvaa luennoilla istumista. Sitä mukaa kun alaselkä huononi, löysin onneksi opiskelumotivaationi ja lempikohdat pääaineessani.
Tsemppasin opintojen loppua kohden, halusin siinä vaiheessa tutkijaksi. En tiedä, hävisinkö jotakin, mutta joka tapauksessa niskavamma nosti tien pystyyn tämän haaveen kohdalla. Sitten löytyi ammattisuuntaus, joka kiinnosti myös, ehkä enemmänkin.
Opiskeluvuodet...eivät ne pelkkää juhlaa olleet. Oli uniongelmia, jo mainitsemiani selkäkipuja ja lisäksi mielenterveyskin reistaili välillä. Oli myös dramaattisia tilanteita ihmissuhteissa, huoli tulevaisuuden työtilanteesta ja kaikenlaista muuta.
Niska retkahti helmikuussa 2009, olin silloin opintojeni graduvaiheessa. Onneksi kaikki kurssit lukuun ottamatta yhtä tenttiä oli suoritettu. Gradua valmistelin sängyssä maaten, se oli kyllä aika hirveää aikaa. Paperit sain käteeni marraskuussa 2010.
Haluaisiko rva vielä opiskella? Kyllä vain, rva on aina tykännyt opiskella. Kokonaisen uuden tutkinnon suorittaminen juuri nyt olisi kyllä utopistista, mutta ei ehkä mahdotonta joskus tulevaisuudessa. Sen sijaan pienemmät opintokokonaisuudet voisivat mennä esim. verkkokurssina, jos olisi aikaa.
Kun taaksepäin katsoo, voi vain todeta, että opiskelu on rankkaa työtä. Nykyisin pitää ehkä hallita enemmänkin kuin rva:n aikana, ainakin tietoteknisellä puolella. Kun rva lopetteli opintojansa, olivat kannettavat tietokoneet luentosalissa ihmetys. Tableteista ei varmaan ollut kukaan kuullutkaan..
Kommentit
Lähetä kommentti