Ruokaa ajatellessa



Rva kirjoitti ravinnosta viimeksi puolisen vuotta sitten. Nyt onkin hyvä palata aiheeseen, kun flunssa on iskenyt eikä edes maista mitään... Eilen nielu (ja ties mitkä röörit) turposivat muuten sillä tavalla, että toinen korva meni tukkoon ja yläniska oli tosi kipeä.

Miten onkaan niin, että flunssassa niskaoireet (tällä kertaa nielu ja yläniska) kipeytyvät todella paljon siltä puolelta, missä vamma on. Kai se on niin, että valmiiksi kipeät paikat ovat erityisen alttiita tulehdustilan sattuessa.

Tänään rva on oleillut kotosalla yksin, mikä on vähän kummallista. Rva nimittäin tuli kaupunkiin pariksi päiväksi itsekseen (mies työmatkalla kaukomailla ja Naakka vanhempieni luona hoidossa). Töihin oli tarkoitus mennä, mutta kuinka ollakaan, rva menee kohta terkkarille hakemaan sairauslomatodistusta.

Samalla matkalla rva meinaa poiketa thaimaalaisessa (siis ravintolassa) hakemassa jotakin hyvää. Kenties ruuan pitäisi olla niin tulista, että flunssan turruttamat makuhermotkin maistavat jotakin... Sitten rva siirtyy takaisin sohvan ja telkkarin ääreen.

Toukokuussa rva oli kirjoittanut, että haluaa panostaa kasvisten syöntiin. Siinä olen kenties onnistunutkin, lisäkkeiden osalta. Kovin monet varsinaiset kasvisruuat eivät näytä lyövän meillä läpi, vaikka puolisolle on aiemmin maittanut monikin ruoka.

Kalkkitabletit (joissa on mukana d-vitamiinia) rva unohti kesäksi kokonaan. Ne palasivat kuvioon, kun rva alkoi syksyllä syödä monivitamiinitabletteja uudestaan. Paljon maitotuotteita syövänä rva kuitenkin luulee, ettei kalsium ole suurin huolenaihe.

Nykypäivänä moni on erittäin ravintotietoinen. Rva ei jotenkin jaksa, vaikka tykkääkin sinänsä hyvästä ruuasta ja terveellisyydestä. Tuntuu, että ruuasta nauttiminen kärsii, jos tiedostaa asioita liikaa. Silti olisi mielenkiintoista vierailla jonakin päivänä ravitsemusterapeutin luona ja kysyä, mitä mieltä ammattilainen on ruokavaliostani.

Lopuksi rva haluaa kertoa, että hänen lempiruokiaan ovat esimerkiksi kala eri tavoilla valmistettuna, perunamuusi, kypsennetyt vihannekset ja tuore leipä. Eksoottisemmista herkuista maistuvat tällä hetkellä sushi sekä nuudeliwokit. Leivonnaisista paras on saksalainen bretzel (niitä saa stockalta, jee!)

Makeista herkuista rva ei kovin paljon pidä. Ainoa "karkki", josta rva todella pitää, ovat pätkikset, mutta niitäkin ilman pärjää. Tosin poikkeuksiakin löytyy...pieni palanen siskoni valmistamaa suklaamoussekakkua  oli kyllä todella hyvää!

Siitä rva on iloinen, että syöminen nykyään onnistuu. Kun rva sai niskavamman, oli ensimmäinen puoli vuotta sellaista, että huimasi heti, kun liikutti päätään. Ruokailu onnistui jotenkin sillä tavalla, että rva lusikoi sokkona, kun alas lautaselle ei voinut katsoa. Pöydän ääressä istuminen huimasi myös, joten ruokailu tapahtui milloin missäkin, huh!

Kommentit

  1. Toivottavasti olet jo tervehtymään päin ! Ravintoterapeuttejakin on monenlaisia ja suositukset aika erikoisia tänä päivänä. Tietäisin erään jolta voisit kysäistä ravintoasioista jos haluat ;))

    VastaaPoista
  2. Jee, kiitos H. =) Niinhän se varmasti on, ja minullakin on sellainen aavistus, että suosituksia on vaikka minkälaisia. Sitten on varmaankin yksilöiden välisiä eroja ravitsemusterapeuttien asiakkaissa - toisille sopii jokin ruokavalio, toisille taas toisenlainen. Mielenkiintoista tosiaan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys