Miksei pianoa tai kirjahyllyä?
Luin tällä viikolla jostakin, että 90-luvulla keskiluokkaisuuden symboleina olivat piano ja kirjahylly - siis kotona. Nykyään keskiluokkaisuudesta taas kertoo joogamatto. Huhhei, meillä on nämä kaikki :D
Palataan ysärille. Meillä oli kotona sekä piano että kirjahylly - jälkimmäisiä oli itse asiassa enemmän kuin yksi. Kun vieraili tuttavien kodeissa, sieltä löytyi myös vastaavia. Osalla oli televisio siellä kirjahyllyssä. Sille oli oma paikkansa.
Ihmisillä oli myös tietokirjasarjoja. Menee jo vähän sivuraiteille, mutta monilla oli kirjahyllyn osana viinakaappi. Hyllyn vitriiniosassa oli maljakoita ja muita hienoja esineitä. Sitten saattoi olla esimerkiksi matkamuistonukkeja. Muistan lapsuudesta, että kirjahyllyjä oli mukava katsella.
Myöhemmin tuli romahdus. Pianoja taitaa saada edelleen vaikka ilmaiseksi. Kirjahyllyt ja fyysiset kirjat ovat myös poistuneet todella monelta. Ainakaan viime vuosikymmenellä ne eivät olleet ollenkaan muodikkaita.
Ongelma ei ehkä ole siinä, mitä kotoa löytyy. Se on siinä, että fyysisten kirjojen poistumisen myötä itse lukeminenkin on vähentynyt. Puhelimessa voi olla toki vaikka Hesari, mutta nettijutut ovat pääsääntöisesti aika lyhyitä.
Pianoakaan ei tarvitse olla. Eiväthän kaikki tykkää soittamisesta tai musiikista ylipäätään. Ongelma on, että soittaminen, samoin kuin esimerkiksi kuvataide vaativat keskittymistä. Kun keskittyminen herpaantuu helposti, ei mihinkään asiaan kerkeä perehtyä kunnolla.
Entäs se joogamatto? Ymmärrys liikunnan tärkeydestä on lisääntynyt, ja todella moni aikuinen liikkuu, luultavasti enemmän kuin ysärillä. Tämä on ehdottoman hyvä juttu. Myös jälkipolville kannattaa viestittää, että liikkuminen on hyvä juttu.
Monella myös liikkuminen on vähentynyt ruudun takia. On huolestuttavaa, että niin monella lapsella ja nuorella on hemmetin huono kunto, eikä esimerkiksi kehon koordinaatiotaitoja. Toisaalta pieni osa on harrastusten kautta erittäin hyväkuntoisia.
Nykyaikana on nykyajan jutut. Ehkä voisimme kuitenkin hieman ottaa oppia menneiden vuosikymmenten "hitaudesta". Siitä, että aikaa käytetään myös perehtymiseen ja taitojen oppimiseen...tai vaikka ajanviettoon muiden ihmisten kanssa.

Niinpä ajat muuttuvat, tai sitten me ihmiset. Meillä oli parikymmentä vuotta sitten kirpiksestä ostetut sähköurut, hirveän suuri kapistus. Siellä oli 50% mööpeliale, ja suostuivat pitämään soittopeliä huonekaluna. Siis kuljetus meille! -Uruista tuli paljon iloa koska niissä oli vaihtoehtoja soittimen valintaan. Pianoa, huilua, urkuja, hanuria. Oli mukava tulla kotiin ja kuulla kuinka ukko soitti talossa täysin palkein. Kaikki musiikin säätely toimi täydellisesti. Sitten kai mielenkiinto lopahti ja poistimme soittimen kodistamme suurella vaivalla.
VastaaPoistaNäinhän se menee, ja toki on myös ok luopua, jos jollakin esineellä ei ole käyttöä :) Itse joudun vähän patistamaan itseäni soittamaan. Se on mukavaa, kun vain pääsee soittimen äärelle. Puhelin on paljon helpompi ottaa esille. Kiitos kommentistasi ja mukavaa viikonloppua!
Poista