Jälleen viikkokuulumisia
Sain ikävän viestin. Minun kanssani samanikäinen ystävä on todennäköisesti (ei täysin varmasti kuitenkaan) vakavasti sairas. Niin vakavasti, että aikaa ei välttämättä ole paljon. Tai sitten...toivoa on hieman enemmän. Pahinta on pelko ja epätietoisuus. En ole kuvitellut, että olemme kuolemattomia, mutta ehkä sittenkin olen. Toisaalta on kai tervettäkin, että nelikymppinen ei mieti kuolemaa aktiivisesti koko ajan. Nyt sitäkin mahdollisuutta on pakko miettiä. Asia on pyörinyt mielessä koko viikon. Onneksi arki on hektistä ja tekemistä on paljon. Rauhallisempina hetkinä asia tulee kyllä sitten mieleen. Kuitenkin, emme voi tällä hetkellä kuin odottaa. Onneksi pystyimme tapaamaan ihan tuoreeltaan (ihan sattumalta oli sovittu yhteistapaaminen) juuri viime viikonloppuna. Aika näyttää. Toivottavasti asia ratkeaa edes jonkin verran toiveikkaalla tavalla. Prosentit eivät valitettavasti ole puolellamme. Minulla on ensi viikolla lomaviikko. Se on kyllä helpotus. Syksy on ollut todella...