Politiikan puheenaiheita?
Vaalit on taas pidetty, näissä vaaleissa rva kävi äänestämässä. Edelliset eduskuntavaalit taisivat jäädä välistä niskavaivan takia - vuonna 2011 rva:n liikkuminen oli vielä sen verran vaikeaa, ettei liikkuminen äänestyspaikalle (tai energia miettiä koko asiaa) ollut itsestäänselvyys.
Rva jäi pohtimaan, tuleekohan vammautuneiden asia puheeksi tällä nelivuotiskaudella - rva luulee, että ei, sillä se ei välttämättä ole mukava aihe. On kiusallista, kun ihmisestä tulee ammatillisessa mielessä hyödytön. Se sotii kaikkia tuottavuustavoitteita vastaan.
Eri tavoilla vammautuneita on kaikissa yhteiskuntaluokissa ja ikäryhmissä. Suurin osa heistä on hiljaisia - heidän äänensä ei kuulu, sillä heidän energiansa menee päivittäiseen selviämiseen. Osa on jäänyt yhteiskunnan ulkopuolelle. Rva tietää kokemuksesta, että syrjäytyminen tapahtuu helposti.
Ehkä eniten rva:ta ihmetyttää hoitoprosessin alun hitaus niin monen vammautuneen kohdalla. Ellei vamma ole todella selkeä, hoidon alku saattaa venyä vuosilla, kuten vaikkapa rva:lle tapahtui. Silloin menetetään paljon, kun yleiskunto ja mieliala pääsevät laskemaan.
Toinen iso epäkohta on byrokratia, joka voi olla aivan uskomaton. Erilaiset tuki- ja kuntoutus-hakemukset voivat olla todella mutkikkaita, niistä ei moni tervekään ihminen selviäisi. Kun sitten yrittää kysyä, viranomaisetkaan eivät niitä hallitse.
Kun kuntoutukseen viimein pääsee, ei sekään mene aina toivotun mukaan. Kuntoutusjakso saattaa olla liian yleisluontoinen ja vammat taas niin moninaisia, että ne vaatisivat yksilöllistä paneutumista asiaan. Jos kuntoutettava valittaa, valitusta ei uskalleta kirjata kuntoutuksen maksajalle, sillä silloin kuntoutukseen ei välttämättä pääsisi uudestaan - siihen ainoaan, jota tarjolla on.
Kuntoutusjakson jälkeen kuntoutus menee usein omakustanteiseksi. Silloin tarvittava kuntoutuksen määrä jää usein käymättä, kun rahat eivät riitä. Hieronnat ja sen sellaiset eivät yleensä kuulu minkäänlaisten korvausten piiriin. Fysioterapeutti saattaa ehdottaa jotakin liikuntamuotoa, johon ei kuitenkaan pääse, kun ei ole varaa maksaaa tunteja ja välineitä.
Työelämään siirtymisessäkin tulee vastaan kaikenlaisia haasteita. Sairauslomat venyvät, kun töihin ei uskalla palata, kun sieltä joutuisi kuitenkin olemaan paljon pois. Mikäli työpaikkaa ei ole valmiina, sellaisen saaminen voi olla pitkällä sairaushistorialla hankalaa.
Rva:lla ei ole tietoa, millaista vammautuneen työpaikalle palaavan arki on. Hankkiiko työpaikka esimerkiksi oikeanlaisia apuvälineitä? Mukautetaanko tehtäviä oikeasti sellaisiksi, että työntekijä pystyy ne tekemään? Onnistuuko esim. työajan lyhentäminnen, mikäli sillä keinolla olisi mahdollista pysyä työelämässä?
Tällaisia hankaluuksia vammautuneiden elämästä rva keksi - toivottavasti edes joku näistä nousee puheenaiheeksi tulevina vuosina.
Rva jäi pohtimaan, tuleekohan vammautuneiden asia puheeksi tällä nelivuotiskaudella - rva luulee, että ei, sillä se ei välttämättä ole mukava aihe. On kiusallista, kun ihmisestä tulee ammatillisessa mielessä hyödytön. Se sotii kaikkia tuottavuustavoitteita vastaan.
Eri tavoilla vammautuneita on kaikissa yhteiskuntaluokissa ja ikäryhmissä. Suurin osa heistä on hiljaisia - heidän äänensä ei kuulu, sillä heidän energiansa menee päivittäiseen selviämiseen. Osa on jäänyt yhteiskunnan ulkopuolelle. Rva tietää kokemuksesta, että syrjäytyminen tapahtuu helposti.
Ehkä eniten rva:ta ihmetyttää hoitoprosessin alun hitaus niin monen vammautuneen kohdalla. Ellei vamma ole todella selkeä, hoidon alku saattaa venyä vuosilla, kuten vaikkapa rva:lle tapahtui. Silloin menetetään paljon, kun yleiskunto ja mieliala pääsevät laskemaan.
Toinen iso epäkohta on byrokratia, joka voi olla aivan uskomaton. Erilaiset tuki- ja kuntoutus-hakemukset voivat olla todella mutkikkaita, niistä ei moni tervekään ihminen selviäisi. Kun sitten yrittää kysyä, viranomaisetkaan eivät niitä hallitse.
Kun kuntoutukseen viimein pääsee, ei sekään mene aina toivotun mukaan. Kuntoutusjakso saattaa olla liian yleisluontoinen ja vammat taas niin moninaisia, että ne vaatisivat yksilöllistä paneutumista asiaan. Jos kuntoutettava valittaa, valitusta ei uskalleta kirjata kuntoutuksen maksajalle, sillä silloin kuntoutukseen ei välttämättä pääsisi uudestaan - siihen ainoaan, jota tarjolla on.
Kuntoutusjakson jälkeen kuntoutus menee usein omakustanteiseksi. Silloin tarvittava kuntoutuksen määrä jää usein käymättä, kun rahat eivät riitä. Hieronnat ja sen sellaiset eivät yleensä kuulu minkäänlaisten korvausten piiriin. Fysioterapeutti saattaa ehdottaa jotakin liikuntamuotoa, johon ei kuitenkaan pääse, kun ei ole varaa maksaaa tunteja ja välineitä.
Työelämään siirtymisessäkin tulee vastaan kaikenlaisia haasteita. Sairauslomat venyvät, kun töihin ei uskalla palata, kun sieltä joutuisi kuitenkin olemaan paljon pois. Mikäli työpaikkaa ei ole valmiina, sellaisen saaminen voi olla pitkällä sairaushistorialla hankalaa.
Rva:lla ei ole tietoa, millaista vammautuneen työpaikalle palaavan arki on. Hankkiiko työpaikka esimerkiksi oikeanlaisia apuvälineitä? Mukautetaanko tehtäviä oikeasti sellaisiksi, että työntekijä pystyy ne tekemään? Onnistuuko esim. työajan lyhentäminnen, mikäli sillä keinolla olisi mahdollista pysyä työelämässä?
Tällaisia hankaluuksia vammautuneiden elämästä rva keksi - toivottavasti edes joku näistä nousee puheenaiheeksi tulevina vuosina.
Kommentit
Lähetä kommentti