Tuttuja säveliä sekä uusia tuulia salilla

Kävin eilen salilla. Kun tein alkuverryttelyä, eräs personal trainer tuli tervehtimään minua. Käytännöllisesti katsoen rva huhki ja jutteli samalla treenitottumuksistaan.  Hän kysyi, onko minulle tehty koskaan omaa kunto-ohjelmaa.

Kerroin, että onhan minulle, osittain. Liikkeet, jotka tukevat niskavammasta toipumista, on suunniteltu tarkasti. Tällä hetkellä harjoituksia on neljä. Noin yksi kolmasosaa treenikerroistani on siis hallinnassa, loppu ei niinkään. En ole välttämättä ihan hakoteillä, mutta ehkä pieni opastus olisi tarpeen.

Ihan kylmiltäni en keksinyt, että personal trainer voisi olla hyvä. Olen miettinyt asiaa pitkin talvea, mutta en ole ryhtynyt tuumasta toimeen. Nyt sovimme, että tapaamme ensi maanantaina salilla klo 17, jännää, siinä ei vielä tarvitse sitoutua mihinkään.

Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta personal trainer -hommasta. Onkohan jollakin, joka lukee blogiani? En oikein vielä tiedä tavoitteitanikaan, ehkä ne selviävät maanantaina alkukeskustelussa.

Tästä tuleekin ehkä jännittävä käänne - voihan sen nähdä niinkin, että jos vuonna 2009 tasapainottelin kävellessä kävelysauvoilla, niin 2015 treenaan jo ihan tavallisella salilla ja minulla on personal trainer (tämä on nyt kirjoitettu pilke silmäkulmassa, koko totuus on monisyisempi).

Rva:lla on muutenkin ollut teemana oireiden tutkiminen ja hoito. Pari viime vuotta ovat olleet niin kiireisiä monestakin syystä, että rva on siirtänyt monia asioita eteenpäin. Seuraavaksi olisi vuorossa hammaslääkärin tilaaminen, huh!

Viime sunnuntaina sain mahdollisuuden ottaa itselleni hieman omaa aikaa. Rva:han on soittanut pianoa aikoinaan (noin ikävuodet 8 - 19). Kun lähdin opiskelemaan, piano jäi ihan käytännön syistä. Meillä ei ole kotona soitinta, mutta talomme kerhohuoneella on.

Varasin kerhohuoneen sunnuntaina ja soitin siellä pianoa tunnin verran. Täytyy sanoa, että oli todella mukava tunne! Nuotit ovat aikalailla hallinnassa, mutta juuri mikään muu ei. Ajattelin, että menen tälläkin viikolla, mikäli saan järjestettyä omaa aikaa.

Soitin pääasiassa sisareltani joululahjaksi saatua Aaron 2 - soittovihkoa, mutta tapailin myös erästä kappaletta nimeltä Ballade pour Adeline. Muistan, että olin 14-vuotias, kun minulla oli kappale soittoläksynä, ja tykkäsin siitä todella paljon.

Opin silloin kappaleen ulkoa, nyt osaan ulkoa enää pienen osan. Päätin kuitenkin, että ainakin tämän opettelen uudelleen, on se vain niin ihana! Siksi linkitin kappaleen Youtubesta myös tähän:




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys