Korvasärkyä, istutuksia ja Monopoly
Jälleen on vähän parempia tautikuulumisia. Tosin jouduimme hakemaan T:lle vielä antibiootin korvatulehdukseen. Kivut olivat eilen illalla kovat, mutta onneksi tänään on jo sujunut paremmin. Sanoisin, että ulkoilma & kaverit kutsuvat lapsiamme pian.
Minun astmakeuhkoni kaipaavat vielä toipumista. Olenkin ollut koko päivän kiltisti sisätiloissa. Olen tarvinnut avaavaa lääkettä, mutta selvinnyt sen kanssa. Olen myös välttänyt puhumista, koska ääni on vielä kovin heiveröinen.
Sanoisin kumminkin, että koko perhe suuntaa maanantaina normaaliin arkeen. Onneksi on vielä sunnuntai aikaa toipua.
Rairuoho alkaa nousta. Ihan kamalasti en ole jaksanut miettiä pääsiäisjuttuja, mutta ehkäpä saamme pikkuisen paikan koristeille. Olen istuttanut rairuohoa aikuisuudessani melkein joka vuosi. Se tuo mielestäni kotiin kevään.
Kaupasta kotiin etsiytyi vielä tomaatin- ja kesäkurpitsan siemeniä. Niissä kestää, toivottavasti onnistun. Se onkin sitten näillä näkymin viimeinen vuosi, jolloin kasvatan parveketomaatteja. Uuden asunnon olosuhteita en vielä tunne, mutta luultavasti meillä ei ole ihan niin aurinkoista parveketta.
Minusta on ihan mukavaa alkaa suunnitella kesäparveketta siten kuin olen tottunut sen tekemään. Uusi asunto on niin erilainen, että pystyn kaavailemaan kasvijuttuja vasta kun muutamme sinne. Muutamme syksyllä, mikä ei muutenkaan ole ihan paras aika huonekasveille.
Olemme tänään pelanneet koko perheen voimin Monopolia. Se on ollut suunnitelmissa jo pidempään, mutta koska peli on pitkä, hommaa on siirretty eteenpäin. Tänään päästiin jo ainakin alkuun. Peli on kyllä jännä.
Se herätti myös muistoja. Meillä ei ollut kyseistä peliä, mutta serkuilla oli. Ollessani yökylässä serkkujen luona pelasimme melkein aina Monopolia. Muistelisin, ettei se juuri koskaan tullut ihan valmiiksi, mutta hauskaa oli silti.
Lasten kanssa lautapelit sujuvat jo. Jopa T. jaksaa keskittyä niihin. Tämä onkin pidemmän kaavan peli, sillä se ei tullut edes kahdella rupeamalla valmiiksi. Meidän täytyy jatkaa pelaamista huomenna. Onneksi on sunnuntai.
PS. Luulen, että joudun huomennakin skippaamaan Pilateksen. Toivottavasti homma pelittää loppukevään paremmin.
PPS. En ole jaksanut nyt kävellä puutarhapalstalle, mutta veikkaan, että ainakin tulppaanit ja krookukset ovat ehkä lähteneet kasvamaan.
PPPS. Kun pelaan lautapelejä koko perheen voimin, olen onnellinen. Kovin ohikiitävää on se aika, jolloin lapset ovat kanssamme tässä ja nyt.
Kommentit
Lähetä kommentti