Syysloma Rodoksella - lentopelko, miten sujui?

 Hommasin itselleni lentopelon melkein 20 vuotta sitten. Se syntyi Lanzaroten paluulennolla, kun jouduimme melko rajuun turbulenssiin. Se kesti pitkän aikaa, ja tuntui ikävältä. Sen jälkeen olen pelännyt lentämistä.

En pelkää niinkään lentokoneen nousua ja laskeutumista, vaikka niissä on suuremmat riskit kuin turbulenssissa. Tavallaan suorastaan tykkään kummastakin. Se tunne ei ole kadonnut lapsuuden jälkeen.

Huomaan lentopelon jo noin viikkoa ennen lentämistä. Mieleeni tulee onnettomuuksia, ja kuvitelmia koneen putoamisesta. Ne voimistuvat päivä päivältä. Olen käynyt asiat järjellä läpi lukemattomia kertoja. mutta tunteeseen ne eivät auta.

Tästä kaikesta johtuen minulle on määrätty rauhoittava lääke lennon ajaksi. Se ei saa minua nukahtamaan, mutta olen rauhallisempi ikävästä olosta huolimatta.

Menolento Rodokselle oli hivenen jäsisyttävä jo lähtöaikansa vuoksi. Jouduimme nousemaan 3.30 ehtiäksemme ajoissa lentoasemalle. Siellä olin sekä fyysisesti että henkisesti huonovointinen. Oli rauhoittavan aika.

Istuin lennolla Naakan vieressä. Syvennyimme kirjoihin, ja Naakka musiikin kuunteluun. Minulla oli lisäksi mukana ristikko- ja sudokulehtiä. Päätin, että vaikka mitä havaitsisin, yritän keskittyä kirjaan ja ristikkoon.

Tämä lento sujui itse asiassa aika hyvin. Tuli ikäviä tuntemuksia, mutta yllättävän vähän. Uskaltauduin istuma-asennosta jopa seisomaan, kun piti käydä vessassa. Kuulostaa hassulta, mutta tämän vältän aina mielelläni. Nyt sekin sujui.

Lomalla lentäminen ei niinkään tullut mieleen. Paluulennolle piti herätä "vain" 5.50, mikä oli oikein paljon inhimillisempi aika. Tällä lennolla kävi sitten vähän niin, että otin rauhoittavan lääkkeen liian myöhään.

Juuri lennon alussa oli turbulenssi, mistä jäi ikävä olo, koska lääke ei ollut ehtinyt vaikuttaa. Turbulenssista tiedettiin etukäteen, ja siitä myös kuulutettiin ennen lentoa. Tämä oli hyvä asia. Turbulenssi rauhoittui, kun noususta oli noin puoli tuntia.

Tällä lennolla tein jotakin, mitä en ole koskaan tehnyt: kerroin henkilökuntaan kuuluvalle pelostani. Tämä rauhoitteli ihanasti ja sanoi, että vasta kun hän panikoi, minun on syytä panikoida ;) Hyvä juttu. Lääkekin alkoi toimia, ja loppulento sujui jälleen lukien ja ristikoita tehden. 

Päätavoitteeni lentopelon kanssa ei ole, että pelko kokonaan loppuisi. Haluan sen sijaan, etten lopettaisi lentämistä pelon takia. Rodoksen-matkan jälkeen voin todeta, että jatkan lentämistä.

Tiedän, että haasteena ovat edelleen pidemmät lennot. Jos sellaiselle päädyn, se ei tule olemaan helppoa. Ideaali olisi, jos lentomatka pitenisi hiljalleen. Haluaisin esimerkiksi joskus käydä Amerikassa. Se vaatisi melko pitkän lennon sietämistä. Ehkä se joskus onnistuu.

En ole ollut lentokoneessa joka vuosi. Edellisestä kerrasta on kolmisen vuotta. Ehkä olisi hyvä, että lentämistä tulisi useammin. Aina ei voi kuitenkaan matkustaa, ja osa matkoista tehdään jotenkin muuten kuin lentokoneella. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.