9-vuotiaan iltapäivät - miten se sitten menikään!

-

Kun olin 9-vuotias, olin mielestäni jo oikein vaivaton tapaus. Kävin koulua, tein läksyt ja leikin iltapäivät ja viikonloput ystävieni kanssa. Keksin tekemistä, vaikka olisin toki suonut vanhempieni vievän esimerkiksi uimahalliin tai muihin hauskoihin paikkoihin vähän useammin.

Nyt kun kotonani asuu jälleen 9-vuotias, näen asian hieman eri tavalla, ainakin välillä. Saan töihin usein ensimmäisen soiton jo alkuiltapäivästä, kun koulu loppuu: "Saako se ja se tulla meille..." Yleensä saa, kaverit ovat tärkeitä.

Kun itse raahaudun päiväkodin kautta kotiin ei aina niin pirteän eskarilaisen kanssa, kohtaan usein meteliä, juoksua ja pienoisen kaaoksen. Toki myös hetkeä aiemmin väsynyt kuusivuotiaani riemastuu isosiskon kavereista, ja liittyy samaan metelikuoroon.

Yritä siinä sitten muistella, mitä pitikään syödä, mielellään tunnin sisällä. Jälkikasvu on toki jo syönyt, kaikenlaisia 3/4 -syötyjä välipaloja on ympäri kämppää. 

Vastustan tietenkin yhä, mutta alan pienoisesti ymmärtää, minkä takia vanhempani olivat joskus työpäivän jälkeen hivenen kireitä, kun kansoitin kavereideni kanssa taloa arkisin enkä aina siivonnut jälkiäni. 

Idealistisissa mielikuvissani saavun raskaan työpäivän jälkeen hiljaiseen ja rauhoittavaan kotipesään - joo-o, ehkä joskus lähellä eläkevuosia. Nelikymppisen ruuhkavuosiäidin yleisin sijaintikin näyttää olevan kumarassa joko täyttämässä tai tyhjentämässä tiskikonetta (siis heti työpäivän jälkeen) - ei siis esimerkiksi makoilemassa divaanilla päivästä toipumassa...säästyvätpä rahat, kun ei tarvitse lähteä divaaniostoksille.

Miksi en sitten aseta tiukkoja sääntöjä kaveriasioissa tai opeta lapsiani tiukemmalla kädellä kodin siisteyden suhteen? Ehkäpä siksi, että haluankin kotimme olevan iltapäivisin eräänlainen "koululaisten valtakunta". Sitä se on kuitenkin kunnolla melko harvoin - yleensä on aina joku kotona naputtamassa, miten asiat pitää hoitaa.

Minulla on hyviä muistoja iltapäivistä kouluaikana. Oli mukavaa olla yksin kotona, tehdä läksyt, katsoa telkkaria ja tehdä milloin mitäkin. Koulun jälkeen oli aina nälkä, ja olisi ollut tylsää syödä välipalaa pöydän ääressä. 

Saatan muuttaa kantaani, kun Touhikin on koulussa - silloin meillä on arvatenkin lätkäjoukkueellinen kavereita himassa pyörimässä - no, ainakaan minun ei tarvitse tulla yksin tyhjään kotiin vielä pitkään aikaan.

Elämä on ihanaa <3 




Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

-
Pari päivää sitten hankin jotakin huvittavaa Tokmannilta - ryhtiliivin. En ollut perehtynyt koko ryhtiliiviasiaan aiemmin, mutta niissäkin on ilmeisesti ollut viime vuosina jokin buumi. Minulla oli nuorena todella hyvä ryhti. Se alkoi huonontua itse asiassa vähän erikoisella tavalla. Opiskeluaikana minulla oli paljon alaselkäkipuja. Elettiin aikaa ennen somea ja älykännyköitä. Oikeastaan minulla ei ollut edes vielä omaa tietokonetta. Minun alaselkäni kipeyttivät yliopiston penkit. Helsingin yliopiston päärakennuksessa oli ainakin silloin melkein jokaisessa luentosalissa kirkonpenkkimäiset puupenkit, ja pöytätaso oli kapea ja kalteva, lyhyelle ihmiselle liian kaukana penkistä... No, penkeistä en päässyt eroon , joten menin fysioterapiaan. Muistan vieläkin, että fyssari oli varmaankin pätevä, mutta todella kolkko sanomisissaan. Häneltä kuulin joka tapauksessa ensimmäistä kertaa, että yläselkäni on liian suora, siis asennoltaan, ja liikkumaton. Arvatkaa, ymmärsikö rva, että sit...
Lue lisää

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

-
Kuva
Meillä vierailee useita lasten kavereita joka viikko. Myös lapset kyläilevät kavereillaan. Tämä oli muuten yksi juttu, johon ei valmistettu ollenkaan ennen lasten tuloa. Ne tosiaan kasvavat ja niistä tulee sosiaalisia! Pahempi huoli toki olisi, ettei niillä olisi ollenkaan kavereita. Joka tapauksessa..kun tulen töistä, minua ei odota eteerinen ja voimauttava hiljaisuus. Sen sijaan tupa on täynnä lapsia ja heidän kavereitaan. Jos toinen (siis oma) lapsi sattuu olemaan jonkun luona, toisella on kaveri kylässä. Olen todella harvoin sanonut että meille ei saa tulla. Enemmänkin olen velvoittanut leikkimään hieman myös ulkona. Tämä ihan siksi, että lapset tarvitsevat ulkoilua. Toki tässä kohtaa tarjoutuu itselle tilaisuus juoda kupillinen kahvia rauhassa ;)  Ruokailu? Keskustelupalstoilla ja ihan livetilanteissakin, esimerkiksi työpaikalla, syntyy paljon keskusteluja, pitääkö toisten lapsia ruokkia. Keskusteluasetelma on mielestäni jo valmiiksi epäreilu. "Meillä ruokitaan/ruokittiin p...
Lue lisää

Lasten merkkivaatebuumi - tulipahan koettua

-
Kuva
Kun esikoiseni syntyi vuonna 2013 , en ollut millään tavalla sisällä lastenvaateasioissa. En ostanut juuri mitään, ja äitiyspakkaus oli todellinen lahja. Jonkin verran käytettyjä pieniä vaatteita oli odottamassa Naakkaa. Niihin vauva-Naakka puettiin. Vauvavuotena en vielä havainnut kummoisempaa. Kun Naakka alkoi lähetä ensimmäistä vuottaan ja menimme "vauvakerhoihin", lähenin keskusteluja, joissa puhuttin parhaista lastenvaatemerkeistä. Niitä tuntuivat olevan esimerkiksi Polarn o pyret ja Mini Rodini - olin tuskin kuullutkaan.  Naakalla ei ollut edelleenkään päällä sen kummoisempaa. Oli kyllä lämpimät ja jotakuinkin siistit vaatteet. Ensimmäisinä vuosina havaitsin , että buumi lastenvaatteiden ympärillä kasvoi. Uusia merkkejä, joihin lapsi pitäisi pukea, ilmestyi ilmestymistään. Suomalaiset merkit tiedostin itsekin, siis Suomessa tehdyt. Naakka ja Touhi saivat ajoittain paitoja ja verkkareita, jotka olivatkin varsin hyvälaatuisia. Kannatin (ja kannatan) itsekin kotimaista tuo...
Lue lisää