Käytännön elämä - kauppareissut
Niskan retkahdusvamma on tehnyt elämästä monessa suhteessa aika hankalaa. Ihan tavallisimmatkin kauppareissut ovat aivan erilaisia kuin ennen onnettomuutta. Huimaus ja silmien ongelmat tulevat silloin hyvin esille.
Ihan lähikaupassa kykenen käymään (käyn muuallakin, mutta keskityn tässä vain lähikauppareissuun) , jos vain on sellainen päivä, että yleensä pääsen liikkeelle. Hoidan kauppa-asiat "ulkomuistista", sillä tavaroiden etsiminen hyllyistä on hankalaa. En ihan konkreettisesti hallitse sitä tavaramäärää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, etten katso suoraan hyllyihin (tai kumartele tai kurkottele) sen enempää kuin on tarpeen. Tiedän ulkomuistista, missä hakemani tavarat sijaitsevat.
Mikäli jotakin täytyy etsiä, se tietää siristelyä, huimausta ja etovaa oloa. Saattaa jopa olla, että joudun poistumaan kaupasta ja jättämään ostokset tekemättä. Miten käytännössä selviän siitä? No, yritän katsoa tavaroita "sivusilmällä" ja toivon parasta (siis sitä, että etsimäni tuote löytyisi mahdollisimman nopeasti). Niin, ja toivon, että kassalla ei olisi kovin pitkää jonoa.
Yritän säännölllisesti harjoituttaa niskaa ja silmiä, jotta ne tekisivät yhteistyötä paremmin. Harjoittelu on valitettavasti ainakin tähän mennessä tuonut varsin vähän tulosta. Olen tietysti onnellinen, että jonkintasoinen asiointikyky on säilynyt.
Jos mukana on toinen ihminen, kaupassakäynti on aina helpompaa. Se toinen ihminen voi esimerkiksi etsiä tavaroita puolestani ja jonottaa kassalla, kun minä istun jossakin odottamassa. Toisaalta tällainen avun pyytäminen ottaa aina egon päälle. Olisi niin hauskaa, jos selviäisi yksinkertaisilta vaikuttavista toimista ihan itsekseen.
Ihan lähikaupassa kykenen käymään (käyn muuallakin, mutta keskityn tässä vain lähikauppareissuun) , jos vain on sellainen päivä, että yleensä pääsen liikkeelle. Hoidan kauppa-asiat "ulkomuistista", sillä tavaroiden etsiminen hyllyistä on hankalaa. En ihan konkreettisesti hallitse sitä tavaramäärää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, etten katso suoraan hyllyihin (tai kumartele tai kurkottele) sen enempää kuin on tarpeen. Tiedän ulkomuistista, missä hakemani tavarat sijaitsevat.
Mikäli jotakin täytyy etsiä, se tietää siristelyä, huimausta ja etovaa oloa. Saattaa jopa olla, että joudun poistumaan kaupasta ja jättämään ostokset tekemättä. Miten käytännössä selviän siitä? No, yritän katsoa tavaroita "sivusilmällä" ja toivon parasta (siis sitä, että etsimäni tuote löytyisi mahdollisimman nopeasti). Niin, ja toivon, että kassalla ei olisi kovin pitkää jonoa.
Yritän säännölllisesti harjoituttaa niskaa ja silmiä, jotta ne tekisivät yhteistyötä paremmin. Harjoittelu on valitettavasti ainakin tähän mennessä tuonut varsin vähän tulosta. Olen tietysti onnellinen, että jonkintasoinen asiointikyky on säilynyt.
Jos mukana on toinen ihminen, kaupassakäynti on aina helpompaa. Se toinen ihminen voi esimerkiksi etsiä tavaroita puolestani ja jonottaa kassalla, kun minä istun jossakin odottamassa. Toisaalta tällainen avun pyytäminen ottaa aina egon päälle. Olisi niin hauskaa, jos selviäisi yksinkertaisilta vaikuttavista toimista ihan itsekseen.
Kommentit
Lähetä kommentti