Hyvä uutinen pitkästä aikaa

Posti toi minulle kirjeen, jossa minut hyväksytäänkin sairaalan fyssariyksikön asiakkaaksi. Mikä yllätys! Olin nimittäin jo saanut siltä suunnalta kieltävän vastauksen enkä edes ollut vielä valittanut päätöksestä. Nyt tuntuu, että taakkaani on kevennetty edes vähän. En oikeastaan tiedä vielä, mitä kaikkea hyväksyntä tarkoittaa, mutta ainakin suunta tuntuu tällä kertaa oikealta.

Kun menettää yhtäkkiä terveytensä, moni muukin asia muuttuu samalla kertaa. Omasta kokemuksestani voisin melkein sanoa, että byrokratiaviidakossa suunnistaminen on yhtä vaikeaa, kenties vaikeampaakin, kuin itse sairaus. Olen itse lukemattomia kertoja palannut lääkäriltä (ja ties keneltä) kotiin itkien ja entistä väsyneempänä, kun sillä vastapuolella ei ole ollut haluakaan kuunnella, mitä minulla on sanottavana. Enhän minä kiusallani siellä vastaanotoilla käy, vaan siksi, että yritän saada elämäni käytännön asiat edes jonkinlaiseen järjestykseen.

Ja toisaalta, miten iloiseksi sitä itsensä tuntee, kun saa joltakin taholta edes pienen kädenojennuksen. Tuntee, että on edes hetken aikaa ihminen yhteiskunnan silmissä. Voi, kun voisinkin näyttää sille vastapuolelle, kuinka hienosti asiani hoidin ennen kuin niskani napsahti. Että olen muutakin kuin kävelevä (onneksi edes niin) ongelmakimppu. Että minussa on muutakin kuin sairauteni. Että ei tämä  johdu minun tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni. Tämä vain tapahtui.