Mahdollinen influenssa eli lepoa vaan
Tauti on tarttunut henkilöstä toiseen, ja olen itse potenut sitä sunnuntaista asti. Oireiden perusteella kyse on luultavasti influenssasta, ja ainoastaan T. näyttää säästyneen tai sairastuneen hyvin pienillä oireilla.
Tänään Naakka palasi kouluun, ja on pysynyt siellä koko päivän. Perheen toinen aikuinen on jo vähän enemmän jalkeilla ja on aloittanut työt etänä. Harrastuksiin ei ole vielä kukaan mennyt, mutta katsotaan, meneekö T. perjantaina.
Minulla on vielä oireita ja aivan jäätävä väsymys. Alkupäivät olivat kuumeisia ja kaikin puolin huonovointisia. Nyt ei ole enää kuumetta, mutta on hivenen flunssainen olo. Pahinta on yskä. Jos pysyn paikoillani ja hiljaa, se pysyy jotakuinkin aisoissa.
Ääni on myös aikalailla mennyt. Pystyn puhumaan, mutta vain pieniä hetkiä ennen kuin menee vaikeaksi. Ääni on se, jota pitää nyt lepuuttaa eniten...ja keuhkot.
Minulla on hyvät astmalääkkeet. Tällainen tauti on kuitenkin rasitus ja riskikin astmaatikon keuhkoille. Toivon, että toipuminen menee hyvin ja yritän levätä mahdollisimman pitkään. Teen pääasiassa puhetyötä, niin siksikin täytyy levätä.
Perheen aikuisilla on influenssarokotus, mutta kattavuus ei kai ole ollut tänä vuonna kovin hyvä. Toivon mukaan rokote kuitenkin lieventää tautia.
Parasta tällä hetkellä on ollut kuuma juoma, nenäsuihke ja lepo. Olen lueskellut ja kuunnellut äänikirjaa. Ruoka menee jo jotenkin, vaikka ei vielä maistu oikein miltään.
Jos nyt ei mökkihöperöityminen uhkaa, niin tilanne on melko ok. Näin paikallaan ollessani huomaan, kuinka paljon olen normaalisti liikkeellä ja koko ajan on jotakin meneillään. On oikein ok rauhoittua ja olla paikallaan edes kipeänä.
Olen iloinen, että Naakka on jo melkein toipunut. Hän oli tosi kipeä alussa. Hänellä on ohjelmassa ainakin kahteen kokeeseen lukemista. Kuudesluokkalaisella on koulutyötä jo aika paljon.

Kommentit
Lähetä kommentti