Parempi tilanne taudin kanssa ja lukemispäivitys
Nyt alamme mennä terveyden suhteen parempaan päin. Lapset olivat loppuviikolla koulussa. Minä olen joutunut ottamaan oikein rauhallisesti. Himmailusta on ollut hyötyä, ja luulen, että olen varsin hyvässä kunnossa, kun seuraava viikko auttaa.
Vähän takapakkia tuli, kun eilen alkoi ahdistaa henkeä. Lisäsin kortisonitabletit mukaan lääkitykseen. Olo helpottui jo yhdestä tabletista, otan nyt viikon kuurin, niin eiköhän se helpota tulehdusta.
Alkaa kyllä olla varsin mökkihöperöitynyt olo. Silti on hyvä vielä ottaa rauhallisesti. Näyttää siltä, että puhumistakin pitää vielä välttää. Ääni tuntuu tänään hivenen vahvemmalta kuin eilen, eli suunta on onneksi oikea.
T. lähti jo nyt aamusta bussilla kaverin kanssa pihalle. En kyllä näissä pakkasissa hermostu, jos ovat pihalla vain vähän aikaa. Hienonnäköinen sää siellä kyllä on! Näkyvyys on meidän 11 kerroksen ikkunasta pitkälle vähän joka suuntaan. Ihan piti katsella kiikarilla.
Jos nyt jotakin hyötyä on sairastamisesta ollut, niin olen lukenut ja kuunnellut kirjoja. Tässä kuussa on tullut nyt yksi luettu kirja. Saan tänä viikonloppuna luultavasti toisen kirjan luettua sekä äänikirjan kuunneltua. Sitten luettuja kirjoja on tullut jo vuoden alusta 7.
Joillekin tarkka laskeminen ei ole hyvä. Minulle se taas kertoo, että en ole ainakaan ollut liikaa ruudulla. Sellainen näkyy minulla heti nimenomaan lukemisessa.
Josko pakkaset vähän helpottaisivat, keuhkot tykkäisivät ulkoilusta enemmän. Ajattelin, että menen kyllä ainakin Touhin harkkoihin huomenna jäähallille. Siellä on nimittäin varmuudella lämpimämpi kuin ulkona :D
Tänään T:llä on jalkapallopeli, ja tietenkin ulkokentällä. Sen katsomisen jätän kyllä väliin. Onneksi se ei haittaa Touhia. Hän suhtautuu ainakin tämänpäiväiseen pelaamiseen ihan kivasti. Parit ulkoharkat on nyt alkuvuodesta jäänyt kumminkin väliin kylmyyden takia.
Tänään yritän taas muistaa, että olen vielä toipilas. Tuntuu silti mukavalta olla jalkeilla.
PS. En osaa yhtään maalata vesiväreillä, mutta kokeilin pientä maalausta tutoriaalin avulla. En kehtaa julkaista täällä :D , mutta hauskaa se maalaaminen oli.
PPS. Huomenna katson, menenkö vielä pilatekseen. Tekisi kyllä mieli.
PPPS. Hiihtolomakin lähestyy! Sinne ei ole mitään kovin isoja suunnitelmia, mutta kai me jotakin tehdään :)

Kommentit
Lähetä kommentti