Yksi liukastuminen

Toissapäivänä oli varsinainen pääkallokeli, josta uutisoitiinkin laajasti. Liukastumisia sattui enätysmäärä - myös rva:lle. Rva oli palaamassa iltalenkiltä, kun se tapahtui. Kaikki kävi äkkiä, myös pään kalahdus jäätä vasten.

Rva:lta ei onneksi mennyt taju, pääsin ihan omin voimin ylös, ja könysin sisälle. En muista kopsauttaneeni päätä tuolla tavalla koskaan ennen. Loppuilta meni sohvalla maatessa, tarkkailin tilannetta ja puoliso herätti yöllä tarkistaakseen, etten ole tajuton.

Eilen takaraivolle oli muodostunut komea kuhmu. Koko niska, erityisesti kaulajänteet menivät aivan kramppiin, samoin koko yläselkä. Eilisen ajan minulla oli ohimosärky, mutta iltaa myöten helpotti.

Vasta eilen tajusin alkaa murehtia niskaani ja mahdollista retkahdusta. Kyllä se niska osumaa otti, mutta näin lyhyellä aikavälillä näyttää, ettei mitään erityistä jälkioiretta syntynyt. Täytyy vain toivoa, että selvisin tilanteesta säikähdyksellä.

Ehdin kuitenkin ajatella, että en jaksa sairastua tähän uudelleen. Kuvittelin jo mielessäni huonon olon, huimauksen, taistelut hoidon ja kuntoutuksen saamiseksi sekä vuosien epävarmuuden suurin piirtein kaikesta.

Ajattelin myös, että kuka hoitaa lapsia, jos huimaukseni muuttuu niin voimakkaaksi kuin se oli alkuvaiheessa.

Iltapäivällä, kun olo parani ja kärryttelin Napen kanssa minimaalisen vaunulenkin (99-vuotiaan mummon vauhtia), olo alkoi olla helpottunut. Mitään erityisiä tuntemuksia järkyttävän jumituksen lisäksi ei tuntunut.

Nyt isoin toiveeni vähään aikaan on, että tästä tosiaan selvittiin säikähdyksellä, ja voin jatkaa elämääni kotitöiden, "ajotuntien" ja kaiken sellaisen parissa. Tähän pisteeseen pääsy on ollut niin kovan työn takana, että olisi musertavaa pudota taas alkupisteeseen.

Odottelen muuten edelleen sitä lunta, jotta voisin lumikenkäillä. Tälle illalle sitä on viimein luvattu, itse asiassa oikein kovaa lumipyryä. Toivon, että lunta sataisi viimeinkin niin paljon, että jonkinlainen talviurheilu matalalla kynnyksellä (kotipihassa) onnistuisi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys