Kotona flunssapotilaan kanssa (onneksi vain flunssaa)

Tällä viikolla toimin näemmä kotihoidon työntekijänä - Touhi palasi eilen keskellä päivää päiväkodista flunssaisena. Alamme jo oppia rutiinin: suoraan koronatestiin läheiselle näytteenottoasemalle (viereisessä rakennuksessa annetaan näemmä koronarokotuksia) ja vasta sieltä kotiin.

Kukaan muu ei ainakaan vielä ole flunssainen, joten etenemme flunssan osalta yhden lapsen politiikalla. Tällainen pikkuflunssa ei suoraan sanottuna tunnu oikein miltään, mikäli sitä vertaa Touhin aiempaan sairaushistoriaan.

Korvatulehdukset näyttävät nyt onneksi jääneen taakse - Touhi kerkesi sairastamaan kolmisenkymmentä (20 ensimmäistä kahden ensimmäisen vuotensa aikana) korvatulehdusta, joten olimme iltapäivystyksen vakioasiakkaita.

Kun muistelee tuota aikaa taaksepäin, se on melko sumuista. Elimme useamman vuoden tilanteessa, jossa kaksi tervettä viikkoa kerrallaan oli se normi. Sitten tuli korvasärkyä, kurkunpääntulehdusta ja paljon yskää. Touhi sai Ventolinea, hänet nostettiin pystyyn sängyssä ja vietiin välillä kylmälle parvekkeelle.

Pelottavia olivat tilanteet, joissa emme saaneet yskää ja hengenahdistusta laantumaan. Sitten mentiin päivystykseen saamaan avaavaa lääkettä tehostetusti - kerrankin jouluaattona. 

Tieteellistä perustetta minulla ei ole esittää, mutta minusta Touhin ihana persoonallisuus alkoi päästä valloilleen vasta, kun tautikierre helpotti - niin, että terveitä viikkoja kertyi kahden sijasta neljä. Kuka sitä jaksaakaan kehittyä, jos koko ajan sattuu.

Tästä kaikesta johtuen tämä touhin elämän ensimmäinen 7 kuukautta ilman hengitystieinfektiota tuntuu luksukselta!

Viime aikoina Touhi on ollut erityisen viehättynyt karttapallosta. Touhin isovanhemmat pohtivat aikanaan karttapalloa hankkiessaan, onko tämä nyt ollenkaan kiinnostava hankinta. No, Naakka katselee karttapalloa edelleen joka päivä, ja nyt siitä on viehättynyt Touhi.

Touhi löytää helposti esimerkiksi Suomen, Egyptin ja Australian, ja haluaa koko ajan oppia löytämään lisää maita. Hän myös tykkää jutella eri maista - mitä kaikkea maapallo pitääkään sisällään.

Nykyään Touhi myös tulee mukaan kaikenlaisiin askarteluhetkiin, vaikka mikään tällainen ei ollut hänen mieleensä aiemmin. Sunnuntaina koristelimme pajunoksia, ja hän olisi voinut jatkaa homma pidempäänkin, mikäli olisin itse viihtynyt kauemmin 50 sentin lumihangessa oksia hakemassa :D 

PS. Virpomaan ei tänä vuonna päästy, tai päästiin vähän, videoyhteyksin.

PPS. Taidamme Touhin kanssa vähän leipoa sämpylöitä.

PPPS. Minun on pakko tehdä tänään liikkuvuus- ja voimaharjoituksia. Hieronta pitäisi ottaa, relaksantteja haluan syödä säästellen ja viimeiset päivät ennen hierontaa ovat aina aika karseita. Koitan mennä liikkuvuusjutuilla ja piikkimatolla.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe