Leikkipuistobongaus - Launeen perhepuisto

Minulla on tällä hetkellä varastossa useita kirjoitusaiheita. Pitäisi laittaa johonkin ylös, sillä tuppaan myös unohtelemaan. Kuitenkin, viime viikonloppuna olimme reissussa - matkustimme lasten isovanhemmille Lahden seudulle.

Me aloitimme leikkimielisen leikkipuistobongauksen tänä keväänä tutustuaksemme pääkaupunkiseudun puistoihin ja siinä sivussa niitä ympäröiviin alueisiin. Osaltaan bongausinto kumpusi korona-ajan rajoitetuista sisätoiminnoista, osaltaan taas puhtaasta kiinnostuksesta.

Viime viikonloppuna suuntasimme huomiomme vähän pidemmälle, Lahteen ja tarkemmin Launeen perhepuistoon. Olimme kuulleet, että kyseessä on harvinaisen hieno leikkipuisto...ja olihan se, vähän myrskyisen sään saattelemana.

Pienet testaajat, iältään 8- jas 5- vuotiaat, ovat juuri sopivassa iässä, mikäli leikkipuistojen pienten alueita ei lasketa mukaan. Hekin odottivat Launeen perhepuistoa, vaikka en ollut kertonut heille paikasta juurikaan.

Paikka osoittautuikin kokoelmaksi eri puistoalueita. Sieltä löytyi minigolfiakin...ja liikennepuisto sekä kaikkea mahdollista. Keskuspaikkana oli "ritarilinna", jonka sisällä saattoi kiipeillä ja tehdä kaikenlaista.

Jännittävin tilanne sattui juurikin ritarilinnassa. Taivas synkkeni, ja jouduimme jättämään linnoituksen kaatosateen ja pienen ukkosen tieltä. Paikan kahvio oli onneksi suhteellisen lähellä ja auki - sinne kokoontui muitakin lauantain viettäjiä.

Mielestäni Launeen perhepuisto on paikka, johon haluan viedä perheeni uudelleenkin. Lapset olisivat halunneet minigolfiin, johon meillä ei tällä kertaa ollut aikaa. Luulenpa, että ensi kerralla sekin mahtuu ohjelmaan. Toivottavasti koronatilanne on silloin lieventynyt ja mm. vesileikkipaikka on jälleen auki.

Tukipaikkana meillä oli isovanhempien koti sopivan matkan päässä Lahdesta. Samalla pääsimme vierailulle melkein vuoden tauon jälkeen. Pahinta korona-ajassa onkin ollut eristys ihmisistä, joihin haluamme olla säännöllisesti yhteydessä.

Sunnuntaina oli myös sateinen päivä. Suuntasimme silloin toisaalle palataksemme kotiin ilman Touhia. Kyllä, kuulitte oikein, Touhi pääsi sunnuntaina ensimmäistä kertaa minun vanhemmilleni kahdeksi yöksi kyläilemään. 

Oli virkistävää käydä pitkästä aikaa jossakin. Reissaamme tavallisesti enemmän, sillä viihdyn kotikulmillani hyvin juuri siksi, että pääsen sieltä halutessani muualle piipahtamaan ;)  Toivottavasti pääsen jatkossa kirjoittamaan enemmän juttuja meistä liikkeellä.

PS. Jutun kuvitus on Naakan käsialaa

PPS. Myös itse Launeen alue vaikutti varsin mukavalta asuinalueelta

PPPS. Kiitokset viikonlopun tapahtumiin liittyville henkilöille majoituksesta ja ihanista tarjoiluista :) 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe