Ukkonen ja opiskelupaikka!

Eilen saimme viimeinkin kunnon ukkosen. Lämpötila alkoi sitä ennen olla asunnossa todella tuskainen. Verhojen kiinnipito ja tuulettamattomuus päivällä toivat väliaikaisen avun, mutta olin todella helpottunut, kun ulkona alkoi tummeta ja ukonilma meni päältä.

Niitä "kaarimaisia" pilvimuodostelmia, kun ukonilma tulee mereltä, ei näe joka vuosi. Nyt ukkonen nousi kuitenkin klassisen hienosti, ja saimme vielä päälle päätteeksi rankkasateen - se tulikin tarpeeseen. Asunnon lämpötila viileni hiljalleen yön aikana.

Vaikka pelkäänkin monenlaisia asioita (muun muassa korkeat ja ahtaat paikat sekä lentäminen), ei ukkosen pelko kuulu niihin. Olen aina tykännyt ukonilmoista, vaikka en olekaan halunnut olla ulkosalla (tuulivahingot syynä lähinnä) niiden aikana. 

Ukonilman aikaan minulla oli kaksi tokaluokalle menevää tyyppiä seuranani. Heitä selvästi jännitti, mutta kumpikaan ei onneksi pitänyt ukkosta liian pelottavana. Molemmat kävivät seuraamassa ikkunasta rajuilman etenemistä kanssani.

Nyt alkaa olla kesä siinä pisteessä, että syksyä kohti mennään...no ei sentään vielä! Mutta, iloisena ja ylpeänä voin ilmoittaa, että rva:n opinnot jatkuvat, eli pääsin haluamaani opiskelupaikkaan, mikä määrittääkin koko ensi vuoden ohjelman.

Miltä opiskelupaikan saaminen tuntui? No, samaan aikaan pelottavalta ja hienolta. Minun osalleni tuli alan pakkovaihto, kun niskani (tai muu kroppani) ei kestänyt päätetyötä. Prosessi, joka saa toivottavasti päätepisteensä toukokuussa 2022, alkoi jo vuonna 2017. Silloin annoin periksi yrittämisessä ja totesin, että mielummin säilytän terveyteni kuin alan, johon olen pyrkinyt.

2018 - 2020 työskentelin uudella alalla ilman pätevyyttä, ja syksystä 2020 asti olen tehnyt täydentäviä opintoja, jotta voisin suorittaa opinnot kokonaisuudessaan loppuun. Ensi keväänä minulla on toivon mukaan ammatti, jossa voin työskennellä eläkeikään asti.

Vaikka pidänkin yksityisyyteni alani suhteen entisellä tasolla, tulen varmasti kertomaan blogissa pitkin matkaa, mitä kaikkea vuosi tulee pitämään sisällään.

Miten yhteiskunta on suhtautunut terveydellisistä syistä johtuvaan alanvaihtooni? No ei mitenkään. Olen virallisesti yksi niistä, jotka vaihtavat alaa siksi, koska mielenkiinnon kohde vaihtuu (tottakai se on minullakin vaihtunut, mutta sen on ollut pakko vaihtua).

Minullahan ei ole virallista sairautta, on vain niska & selkä, jotka eivät edelleenkään toimi normaalisti, vaikka itse niskavammasta on jo 12 vuotta. Selviän uudella alallani, mutta vanhalla alalla edessäni olisi ollut luultavasti huono vointi ja sairauslomien putki.

Koen, että prosessi on sujunut kokonaan itse lataamillani akuilla - toisaalta olen myös se, joka muutoksen on tähän asti (ja toivottavasti loppuun saakka) mahdollistanut. Näen urakehitykseni ihan positiivisena - uusi ala on sellainen, että töiden ei pitäisi loppua kesken.

PS. Jos joku kavereistani olisi myrskybongari, lähtisin luultavasti mukaan ;) 

PPS. Kun olen opiskellut vielä ensi vuodenkin, niin en kyllä opiskele vähään aikaan!

PPPS. Olen Naakan toisenkin kouluvuoden ajan ajoissa kotosalla, joten hän saa vielä toisen vuoden, jolloin ei tarvitse huolehtia oven avaamisista jne., ehkäpä hän oppii jutut, kun ei ole liian kiire. Touhi-raukka joutuu sitten parin vuoden päästä omaksumaan jutut nopeammin.